Keikka: Folkjykä & Kuntoutujat

Päivämäärä:Perjantai 09.02.2024
 
Esiintyjät:Folkjykä & Kuntoutujat
Joonas Hauveli
Lopunajan Viihdeorkesteri
 
Paikka:Joensuu, La Barre
Lisätietoja:Lopunajan viihdeorkesteri julkaisee Tuleva uni -esikoistäyspitkänsä 1.2.2024. Tätä julhlistetaan Joensuussa, La Barressa, kera Joonas Hauvelin sekä Folkjykä & Kuntoutujien.

Lopunajan viihdeorkesteri

Lopunajan viihdeorkesteri on Joensuussa 2019 perustettu erikoisfolk-yhtye. Yhtyeen kappaleita on myös luonnehdittu suomalais-ugrilaiseksi balkkaninhumpaksi, folk-rockiksi, blues-rockiksi, orgaaniseksi ambientiksi, metsäreggaeksi ja perinteiseksi folkiksi. Yhtye luo soundiaan sekä akustisten kielisoittimien että puhaltimien avulla, mutta välillä mukaan tuodaan myös sähköistettyä ja kaiutettua äänimaisemaa. Viihdeorkesterin keikoilla on mahdollisuus yhtälailla tanssia kuin nuokkua silmät kiinni lyriikoiden asettamia kysymyksiä pohtien.

Bändin tyypit ovat vaikuttaneet muun muassa yhtyeissä kuten Mustarinta, Mullets N' Bullets ja DEEP. Edellä mainittujen lisäksi bändin perustajajäsenet Santeri Sihvonen ja Joonas Pihjala tekevät omia soolotuotantoja (Santeri Sihvonen & Karjalan konnat, Jj. Pihlaja).

https://linktr.ee/lopunajanviihdeorkesteri


Joonas Hauveli

Juurevan rytmimusan suurena ystävänä tunnettu Joonas Hauveli julkaisee pian toisen kokopitkän albuminsa jolta ensimmäinen sinkkulohkaisu ”Siskoni Suomi” on jo nähnyt päivänvalon. Levy tulee ulos helmikuussa Helmi levyt -lafkan julkaisemana. Keikoilla koira ja kitara luovat intensiivisen intiimin tunnelman joka menee paksummankin nahan alle varmoin ja lämpimin ottein. Luvassa omia suomenkielisiä kappaleita perinnetietoisella tatsilla. Miehen musiikki hohkaa folk- ja blues - hengessä.

https://www.youtube.com/watch?v=vgl_ozqmfAc&pp=ygUOam9vbmFzIGhhdXZlbGk%3D

https://www.youtube.com/watch?v=lIEGNpX7yGA&pp=ygUOam9vbmFzIGhhdXZlbGk%3D


Folkjykä & Kuntoutujat

Tamperelainen indie folk-yhtye Folkjykä & Kuntoutujat julkaisi debyyttialbuminsa Parempaa aikaa huhtikuussa. Kesällä ahkerasti keikkailleen ja livemeiningistään kiitellyn bändin settiin mahtuu kohkausta, tiukkaa soitantaa, oivaltavaa lyriikkaa ja herkkiäkin tunnelmia. Folkjykä & Kuntoutujien musiikista välittyy aitous, vahva lyriikka ja soiton riemu. Ryppyotsaisuutta pyritään välttämään ja keskittymään sen sijaan kokeilemaan ja pitämään hauskaa.

Keväällä 2023 omakustanteisesti julkaistun Parempaa aikaa -debyyttialbumin kappaleita on kuultu esimerkiksi Yle Radio Suomessa, Radio Helsingillä, Roll FM-kanavalla ja Spotifyn virallisella Suomi-indie tänään -listalla. Yhtyeen kiitelty live-esiintyminen on poikinut useita kymmeniä keikkoja aktiivisesti vuodesta 2021 niin festareilla, baareissa ja klubeilla kuin päiväkeikoilla kaikenlaisissa tapahtumissakin.

Linktree: https://linktr.ee/folkjyka
Internet:https://www.folkjyka.com/
https://www.facebook.com/ravintolalabarre

Tarkasta aina keikan todenperäisyys esiintyjän ja/tai esiintymispaikan kotisivuilta. Muusikoiden.net ei vastaa keikkojen oikeellisuudesta.