Keikka: Pressure Points

Päivämäärä:Keskiviikko 15.11.2023
 
Esiintyjät:Pressure Points
Indistinct
Rioghan
 
Paikka:Helsinki, On The Rocks
Lisätietoja:Ginger Vine Management presents: The Ones To Watch in 2023 Pt. 3

Tämän vuoden viimeinen OTW-ilta järjestetään keskiviikkona 15.11. perinteiseen tapaan On The Rocksissa. Tällä kertaa marraskuun synkkenevien iltojen merkeissä vajotaan progressiivisen musiikin aivonystyröitä nyrjäyttäviin syövereihin!
Tänä syksynä OTW-iltojen tukijana toimii Elävän musiikin säätiö.

Illassa esiintyy laulaja-runoilija Rioghan Darcyn runojen ja lyyrikoiden ympärille muodostunut Rioghan, joka ammentaa inspiraatiota musiikilleen syvältä goottimusiikin ja progressiivisen metallin mullasta, ja yhtyeen musiikki onkin ilahduttavan monipuolista. Yhtyeen ensimmäiset julkaisut keräsivät laajalti huomiota ulkomaita myöten, ja tänä iltana Rioghan nähdään livenä ensimmäistä kertaa.

Lavalle nousee myös modernin progressiivisen metallin mielenkiintoisimpiin nousijoihin kiistatta kuuluva Indistinct, jonka musiikki on omaleimainen sekoitus dissonoivaa matikkametallia, häpeilemättömiä synasovituksia ja 00-luvun rockia.

Vanhemman polven musadiggareiden sydämiä saapuu lämmittämään uuden tulemisen tehnyt Pressure Points, joka julkaisi alkuvuodesta The Island -albuminsa. Bändi kävi Suomen keikkojen ohella myös Euroopassa Fleshgod Apocalypsen ja Omnium Gatherumin kanssa.

19:00 - Ovet
19:30 - Rioghan
20:30 - Indistinct
21:30 - Pressure Points

Liput ennakkoon Tiketistä 8¤
Ovelta 10¤
K-18
Internet:https://www.facebook.com/PressurePointsBand
https://www.rocks.fi/t … nts-indistict-rioghan/

Keikkakuva (#131300)

Tarkasta aina keikan todenperäisyys esiintyjän ja/tai esiintymispaikan kotisivuilta. Muusikoiden.net ei vastaa keikkojen oikeellisuudesta.