Keikka: Emmy June

Päivämäärä:Keskiviikko 04.10.2023
 
Esiintyjät:Emmy June
Eino & Koskettajat
Slack Bird
 
Paikka:Helsinki, On The Rocks
Lisätietoja:Ginger Vine Management presents: The Ones To Watch in 2023 Pt. 2

The Ones To Watch palaa jälleen! Keskiviikkona 4.10. On The Rocksin alakerrassa päästään jälleen tarkistamaan Suomen musakentän kultakimpaleet. Tällä kertaa parrasvaloihin nostetaan indie-artisteja, joiden musiikki seikkailee popin, rockin ja folkin maailmoissa. Tänä syksynä OTW-iltojen tukijana toimii Elävän musiikin säätiö.

Illan aloittaa tamperelais-helsinkiläinen Eino & Koskettajat, jonka elämänmakuinen retrorock käyttää häikäilemättömästi hyväkseen eeppisiä pop-koukkuja, tarttuvia melodioita sekä ovelia sointukiertoja. Illan toisena esiintyjänä nähdään The Spring -debyyttialbumillaan musiikkipiireissä laajalti huomiota herättänyt Emmy June, jonka juuret ovat roots- ja soul-musiikissa sekä amerikkalaisessa singer-songwriter-traditiossa. Illan lopettaa pitkäjänteistä ja omaleimaista uraansa työstävä UG-folkin kulttinimi Slack Bird, jonka saimme esiintymään kvintettinä juuri ennen kuin yhtye suuntaa seuraavalle Euroopan-kiertueelleen.

KE 4.10. On The Rocks

Aikataulu:
19.00 ovet
19:30 Eino & Koskettajat
20:30 Emmy June
21:30 Slack Bird

Liput:
– ennakkoon Tiketistä 8 ¤
– ovelta 10 ¤, mikäli jäljellä

K-18
Internet:https://www.instagram.com/emmyjune_official/
https://www.rocks.fi/t … june-eino-koskettajat/

Keikkakuva (#131134)

Tarkasta aina keikan todenperäisyys esiintyjän ja/tai esiintymispaikan kotisivuilta. Muusikoiden.net ei vastaa keikkojen oikeellisuudesta.