Keikka: Crimsonic
Päivämäärä: | Lauantai 19.08.2023 |
---|---|
Esiintyjät: | Crimsonic Anzi Destruction Stala & So. |
Paikka: | Helsinki, On The Rocks |
Lisätietoja: | Stala & So. tekee paluun – keikka elokuussa On The Rocksissa Helsinkiläinen, Lordin ex-rumpali Sampsa Astalan johtama hardrock-yhtye Stala & So. tekee paluun keikkalavoille vuonna 2023. Bändi jäi tauolle Sampsan soolouran käynnistyttyä vuonna 2016. Ennen tauolle siirtymistään yhtye julkaisi kolme albumia; It Is So. (2011), Play Another Round (2013) ja Stala & So. (2015). Bändi on kiertänyt kotimaan keikkapaikkojen lisäksi Eurooppaa ja soittanut muun muassa ex-Kiss Ace Frehleyn kanssa. Comeback-keikka pidetään On The Rocksissa 19.8. Stala & So. on myös kutsuttu esiintymään syyskuun 2023 alussa järjestettäville Indoor Summer -rockfestivaaleille Saksan Hampuriin. Tämä esiintymiskutsu toimi innoittajana comebackille. Yhtye on myös työstänyt uutta musiikkia ja ensimmäinen maistiainen julkaistaan elokuussa 2023. ”Bändin ansiota on se, että mä sain potkut Lordista, kun meidät kutsuttiin Suomen Euroviisufinaaliin vuonna 2010,” Sampsa naurahtaa. ”Tuntuu jännältä ja kivalta päästä rokkaamaan kundien kanssa kahdeksan vuoden tauon jälkeen,” Sampsa kertoo. Toisen albumin The Boys Are Having Fun -kappaleen tekstiä mukaillen: ”the band is gonna play another round!” Stala & So.:lle lämmittelevät lauteet kaksi stadilaista ensiluokan rock-yhtyettä: Anzi Destruction tuo maailmanluokan show’nsa pitkästä aikaa On The Rocksiin, ja illan avaava Crimsonic sekoittaa klassista ja modernia rockia keitokseksi, jossa yhdistyvät tarttuvat melodiat, isot kertosäkeet ja timanttinen liveshow. Stala & So., Anzi Destruction, Crimsonic On The Rocks, Helsinki LA 19.8.2023 Liput: – ennakkoon Tiketistä 18 ¤ – ovelta 20 ¤, mikäli jäljellä |
Internet: | https://www.facebook.com/crimsonicband http://rocks.fi |