Keikka: RunJuliet

Päivämäärä:Torstai 20.07.2023
 
Esiintyjät:RunJuliet
Delfoi Road
 
Paikka:Helsinki, On the Rocks
Lisätietoja:KOTIMAISET ALTERNATIVE ROCK -YHTYEET DELFOI ROAD JA RUNJULIET ON THE ROCKSIIN HEINÄKUUSSA

Heinäkuussa kaikuvat alternative rockin sävelet On The Rocksissa, kun lavan valtaavat Delfoi Road ja RunJuliet.

Helsinkiläis-tamperelainen Delfoi Road julkaisi viime vuonna Reborn Skies -paluu-EP:nsä. Yhtye oli aktiivinen vuosina 2001-2007, ja palasi 13 vuoden tauon jälkeen treenikämpälle kesällä vuonna 2020. Uudelleen aktivoitunut bändi julkaisi arkistoista Someone Else’s Life -biisin, joka menestyi muun muassa. Spotifyn ”Rock ei ole kuollut” -soittolistalla. Yhtyeellä on nyt käynnissä toinen tuleminen – ja tällä kertaa Delfoi Road on tullut jäädäkseen!

”Oli aivan käsittämätön fiilis palata jätkien kanssa samaan tilaan treenikämpälle ja lyödä ensimmäiset Delfoi Road -soinnut kitaralla… Me ollaan saatu uusi mahdollisuus tän bändin kanssa ja se on jotain käsittämättömän hienoa”, kertoo kitaristi Janne.

”Aika monipuolinen soppa meiltä! Uudella EP:llä voi kuulla vaikutteita esimerkiksi Katatonialta, Audioslavelta, PMMP:ltä ja Sigur Rósilta. Hyvällä tavalla hämmentävä kokonaisuus”, analysoi laulusolisti Jani.

Illan avaa viisihenkinen rock/post/metal-yhtye RunJuliet Helsingistä, joka juhlii On The Rocksissa 14.7. julkaistavaa Monster-singleään. Post-apokalyptinen teema on läsnä niin yhtyeen soundissa kuin sanoituksissa, groovea unohtamatta.

Delfoi Road, RunJuliet
On The Rocks, Helsinki
TO 20.7.2023

Aikataulu:
19:00 ovet
20:00 RUNJULIET
21:00 DELFOI ROAD

Liput:
– ennakkoon Tiketistä 8 ¤
– ovelta 10 ¤, mikäli jäljellä
Internet:https://www.facebook.com/runjulietband
https://www.rocks.fi/t … uliet-sinkkujulkkarit/

Tarkasta aina keikan todenperäisyys esiintyjän ja/tai esiintymispaikan kotisivuilta. Muusikoiden.net ei vastaa keikkojen oikeellisuudesta.