Keikka: Ismo Alanko

Päivämäärä:Keskiviikko 29.03.2023
 
Esiintyjä:Ismo Alanko
 
Paikka:Espoo, Sellosali
Lisätietoja:Kotimaisen rockin ikoni Ismo Alanko lähtee mittavalle Suomen-kiertueelle 10.2.2023 ilmestyvän Me olemme ihme -albuminsa julkaisun myötä. Levyn ensimmäinen single Synkkää musiikkia on Alangon mukaan ”hypnoottisen kaunis tunnelmapala, jossa kriisiaikojen keskellä haetaan lämminhenkistä yhteyttä toisiin ihmisiin.” Albumin tuottaa Alangon luottokitaristi Jussi Jaakonaho ja sillä soittaa Alangon keikoilla kohta vuosikymmenen mukana ollut bändi Joakim Berghäll, Mikko Mäkelä, Juho Viljanen, Niko Votkin ja Jussi Jaakonaho.

Ismo Alanko nousi suomalaisten tietoisuuteen vuonna 1980 Hassisen Koneen laulajana. Siitä saakka hän on rohkeasti ja ennakkoluulottomasti toiminut kotimaisen musiikin uudistajana ja viihtynyt suomalaisen rockin huipulla. Yhtyeidensä lisäksi Alanko tunnetaan sooloartistina.

Ismo Alanko on luonut ainutlaatuisen uran suomalaisen musiikin kentällä tinkimättömänä taiteilijana, valloittaen kotimaisten yleisöjen sydämet luomalla jatkuvasti uutta. Utelias ja uudistumiskykyinen muusikko tunnetaan myös oivaltavista lyriikoistaan, jotka ovat iskostuneet suomalaisten mieliin koko yli 40-vuotisen uran ajan.

Kesto n. 1 h 30 min, ei väliaikaa

Liput 39,50 ¤ + tilausmaksu (alk. 1,50 ¤), lippu.fi
https://www.lippu.fi/artist/sellosali/sellosali-ismo-alanko-3269621/
Internet:https://www.espoo.fi/f … espooevents:agchvgmiza
https://www.espoo.fi/fi/sellosali

Keikkakuva (#129252)

Tarkasta aina keikan todenperäisyys esiintyjän ja/tai esiintymispaikan kotisivuilta. Muusikoiden.net ei vastaa keikkojen oikeellisuudesta.