Keikka: Minä ja Nieminen

Päivämäärä:Perjantai 21.02.2020
 
Esiintyjät:Minä ja Nieminen
Nina Kaitaranta
 
Paikka:Tampere, Vastavirran Yläkerta
Lisätietoja:Vastavirran Yläkerrassa kuulee kahta tamperelaista yhtyettä perjantaina 21.2. Showtime klo 21. Vapaa pääsy!

MINÄ JA NIEMINEN
Minä ja Nieminen on elektro-akustinen yhtye Tampereelta. Akustisen kitaran ja vahvan naislaulun lisäksi he käyttävät keikoillaan elektronisia soittimia, kuten syntetisaattoreita, looppereita ja samplereita. Keikoille kannattaa lähteä tanssikengissä.
Yhtyeessä soittavat Teemu Kiiskilä, Henrika Nieminen ja Rinna Ahlman.

Minä ja Niemisen Sekalaisia -esikoislevy julkaistaan 12.2.


NINA KAITARANTA
Nina Kaitaranta yhtyeineen julkaisi orgaanista popmusiikkia sisältävän Soitellaan-EP:n marraskuun alussa. Tamperelaisen laulaja-lauluntekijän musiikissa suomenkieliset sanoitukset yhdistyvät ilmaisuvoimaiseen ja orgaaniseen bändisoundiin. Eka single ‘Soitellaan’ julkaistiin syyskuun alussa ja desibeli.netin Mika Roth kirjoitti siitä näin: “Biisi on yksinkertaisen tehokas, suora ja jouhevasti etenevä, ja vaikka kappale on ehkä aavistuksen verran liian pitkä, pysyy pakka hyvin kasassa ja esikoissinkuksi Soitellaan on todella lupaava voimannäyte.”

Yhtyeessä soittaa Ninan lisäksi Sanna Pelvola, Joonas Ojajärvi, Marko Soramäki ja Timo Timonen.

Soitellaan-EP on kuultavissa Spotifyssa: https://spoti.fi/2JBJweX
Internet:http://www.facebook.com/minajanieminen/
http://vastavirta.net/

Keikkakuva (#124461)

Tarkasta aina keikan todenperäisyys esiintyjän ja/tai esiintymispaikan kotisivuilta. Muusikoiden.net ei vastaa keikkojen oikeellisuudesta.