Keikka: Max Lilja
Päivämäärä: | Perjantai 25.10.2019 |
---|---|
Esiintyjä: | Max Lilja |
Paikka: | Tampere, Kalevan kirkko |
Lisätietoja: | "Lavalla näemme tyylikkään, kiiltävää mustaa sähköselloa soittavan hahmon. Hän luo keskittyneenä ääniä, jotka ovat kuin soittimen 1600-luvun esi-isän etäisiä kuiskauksia. Näistä kuiskauksista syntyvä maalaileva tunnelma vie meidät yhä syvemmälle mielikuviimme. Yhtäkkiä hauras äänimaisema tuhoutuu, kun iskevä rytmi alkaa vavisuttaa huonetta. Max soittaa ja tanssii ja modernit soundit täyttävät tilan” Max Lilja on sellisti, säveltäjä ja tuottaja, joka tunnetaan miljoonia levyjä myyneen sellorock-yhtye Apocalyptican perustajajäsenenä. Nyt Lilja uudistaa selloa kulkemalla omaa tietään sello-elektroa soittavana sooloartistina. – Suurin inspiraationi musiikin tekemiseen on rakkauteni kokea ja ilmaista tunteita tämän aina kehittyvän universaalin kielen kautta. Hauraus ja voima, yhdessä tuoreuden kanssa, saa musiikin ja muun taiteen loistamaan erityisen kiinnostavana, kertoo Lilja. Lilja opiskeli Sibelius-Akatemiassa ja on uransa aikana julkaissut kolme soololevyä. Monipuolinen ja kokeileva artisti on säveltänyt myös elokuva- ja pelimusiikkia. |
Internet: | http://www.maxlilja.com https://tampereenseura … ahtumat?event_id=37318 |