Muusikoiden.net
18.04.2024
 

Etusivulle
KeikatIlmoita keikkaArtistitPostituslista
KeikkatunnelmatBändipäiväkirja
Palaute

Keikka: 30.12.2017 - Torchia


Päivämäärä:la 30.12.2017
Esiintyjät:Torchia

Hated

Paikka:Tampere, Maanalainen
Lisätietoja:A CURSE UPON FINLAND TOUR 2017

Tamperelainen metallibändi Torchia julkaisi mairittelevia arvosteluita keränneen debyyttialbuminsa 'Of Curses and Grief' lokakuun 27. päivä. Orgaaniseen soundimaailmaan vahvasti pohjautuvan albumin tuotti Suomen legenda Hiili Hiilesmaa (HIM, Amorphis, Ensiferum). Vokalisti Edward Torchian johtama yhtye käväisi syksyllä levyn julkaisun kynnyksellä kiertueella Taiwanissa saakka ja tuo nyt raivokkaan ravistelevan livemessunsa Maanalaiseen osana A Curse Upon Finland -kiertuettaan.

Illan manaukseen liittyy mukaan nelihenkinen thrash metal-yhtye HATED. Tamperelainen orkesteri on ollut kasassa juhannuksesta 2015, ja ensimmäinen kolmen kappaleen äänite ”Elevator Beatdown EP” nauhoitettiin lokakuussa 2015 Tampereen Monitoimitalo 13:ssa. Alkuvuonna 2016 yhtye julkaisi kahden kappaleen EP:n. Lisää materiaalia on lyhytsoiton muodossa luvassa loppuvuodesta 2017. Yhtyeen vaikutteina ovat toimineet legendaariset ”Big Four”- yhtyeet Metallica, Megadeth, Slayer ja Anthrax, sekä liuta modernin metallin edustajia kuten Lamb of God ja Mastodon. HATED ei yritä keksiä pyörää uudelleen, vaan vaikutteet kuuluvat musiikissa vahvasti. Yhtyeen fokus on hyvissä riffeissä sekä koukuttavissa kappaleissa.

Torchia
'Of Curses and Grief' album stream: http://bit.ly/2zwwFb6
'Fury' musavideo: http://bit.ly/2A5F56g

HATED
'Elevator Beatdown' EP: http://bit.ly/2iEoZfL

Tervetuloa supporttaamaan paikallista metalliskeneä sekä äskettäin ovensa avannutta Kulttuurikeskus Maanalaista!


Torchia & HATED
Maanalainen, Tampere
la 30.12.2017
Showtime 22:30
Ilmainen sisäänpääsy!


https://www.facebook.com/events/1799334486767661/
Internet:https://www.facebook.com/Torchiaband
https://maanalainen.net/
   

Tulostettava versio

» Jaa keikka Facebookissa
» Lähetä Twitteriin


Tarkasta aina keikan todenperäisyys esiintyjän ja/tai esiintymispaikan kotisivuilta.
Muusikoiden.net ei vastaa keikkojen oikeellisuudesta!