Keikka: Xerona Mistress

Päivämäärä:Lauantai 04.11.2017
 
Esiintyjät:Xerona Mistress
Laid Back Townies
Supreme Virtue
 
Paikka:Rovaniemi, Rock Ravintola Grande
Lisätietoja:Grandessa pelastetaan yksi pimeä syysilta rock-musan voimalla lauantaina 4.11! Lauteille astelee paikallista väriä Supreme Virtue ja Xerona Mistress. Oulusta paikalle saapuu Rovaniemelle ensimmäistä kertaa Laid Back Townies. Tapahtuma alkaa 23.00 eli sitä ennen kannattaa saapua mestoille! Liput 5e

Supreme Virtue:
Vuonna 2013 perustettu rokkitrio, jonka pääasiallisena tarkoituksena on luoda kaunista kaaosta sekä kuuntelijoiden korvissa että keikoilla. Tällä keikalla basistin roolia tuuraamassa nähdään Xerona Mistressin Ville-Veikko Kangas!

Laid Back Townies:

Laid Back Townies on rytmistä, räjähtävää ja juurevaa rock-louhintaa! Bändi on julkaissut ensimmäisen albumin Watch Your Step:n 2015 ja toinen on tuloillaan. Tänä vuonna Laid Back Townies esiintyi myös Qstockissa.


Xerona Mistress:

Xerona Mistress on energinen grunge/alternative rock-bändi Rovaniemeltä. Yhtye soittaa omien kappaleiden lisäksi muutaman coverinkin ja setissä riittää varmasti vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Xerona Mistress on myös julkaisemassa lähiaikoina "Solipsism"-nimisen EP:n, josta esimakua kuullaan keikalla.
Internet:http://www.soundcloud.com/XeronaMistress
http://www.rockravintolagrande.com

Keikkakuva (#115157)

Tarkasta aina keikan todenperäisyys esiintyjän ja/tai esiintymispaikan kotisivuilta. Muusikoiden.net ei vastaa keikkojen oikeellisuudesta.