Muusikoiden.net
09.03.2021
 

Etusivulle
JäsenetKirjaudu sisäänOma sivuPikaviestitRekisteröidyHakuOnline
Palaute

Jäsenkuvaus: Phantom Von Tollbooth (#13617)

Rekisteröitynyt:16.07.2003
Viim. kirjautunut:11.05.2006
Viim. aktiivinen:11.05.2006 23:25   (14vuotta, 305vrk ja 14h sitten)
 
Kotisivu:http://myspace.com/sillysymphonies
 
Kuvaus:Katsotaanpa nyt sitten lopulta kerran, löytyisikö täältä joku, joka on kiinnostunut samansuuntaisista marginaalijutuista kun minä. Lähtökohta on enemmänkin samanhenkisten tyyppien, kuin nimenomaan muusikoiden, löytäminen. Vallankumous tarvitsee meitä kaikkia... taitoihin, ikään, sukupuoleen, jne katsomatta. Tai siis jos tämän kautta saa seuraa edes baariin tai vaikka festareille... sellaisia kavereita ei ole koskaan liikaa. (Ainakaan minulla...)

Ragtime / vaudeville -klubi

Esim. haluaisin tietää, onko muita ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneet sadan vuoden takaisesta maailmasta... olen ajatellut, että olisi hienoa, jos voisi olla jonkinlainen ragtime-kerho, jonka tavoitteena voisi olla järjestää ”aikakone”-tapahtumia, joissa kaikilla olisi 1897-1917-tyyliset vaatteet ja joissa kuunneltaisiin tuon aikakauden kevyttä musiikkia, erityisesti ragtime’ia. Ragtime oli tietenkin USAlaista musiikkia, ja sikäläinen historia kiinnostaakin minua aivan erityisesti. Sama aika oli vaudevillen kulta-aikaa, ja sellainen meininki voisi myös olla klubin ”onko se mahdollista” -listalla. Vaudeville-kiinnostus lähti Marx-veljeksistä, jotka ennen siirtymistä elokuviin olivat vuosikymmeniä vaudevillessä. No, olen tottunut haaveilemaan, ja ellei muuta, niin sitä olisi hauska harrastaa jonkun muunkin kanssa. Muita täkysanoja voisivat olla Scott Joplin, Tiffany-lamput, T-Fordit, art nouveau, ehkä kotoisempi jugendkin.

Cembalo = harpsichord / hypnoosi-kabaree

CEMBALONsoittajat huom. Te jotka lukuisina tungeksitte siellä netin toisessa päässä, koettaen tyrkkiä luutisteja pois edestänne. Olen teidän. Karmea totuus on tietysti se, että lähin, mihin voin tulla haavekuviani, on alentua anelemaan jotakuta tylsistynyttä ”one-finger” syntesoijaa soittamaan tämä ja tuo minun mielikseni harpsichord-valikosta. No, suuri illusionini on tämä: bändi, joka käyttää cembaloa pääasiallisena klaviatuurina ja luuttua pääasiallisena kielisoittimena. Cembalo voitaneen tietty korvata siksi naamioidulla synalla, ja luuttu unohtaa. Musa voisi kuitenkin olla tuollaista hieman aavemaista, synkkyneen sydämen puhetta, seittien peittämää, välillä enemmän pölyisten luiden kolinaa. Mutta tietyllä hiipivän hirtehisellä otteella. Itse asiassa musa voisi olla kevyempääkin poppia - 60-luvulla cembalo eksyi välillä poppiin, muttei oikein koskaan viipynyt kunnolla. Nyt esim’einä tulee mieleen Charlatansin hieno ”I saw her”, Strawbsin ”Reaper”, jotkut GTO, jopa Bonzo Dog Band-jutut... jotenkin selittämättömällä tavalla nuo jutut samalla assosioituvat Tiffany-lamppuihin ja muuhun vuossadan vaihde-retroiluun, joka 60-luvun lopulla oli 1 tuhansista tripeistä, joten yhtymäkohta1890-1917-juttuun saadaan... vaikka tokihan itse cembalo tosiasiallisesti kuulunee lähinnä 1700-luvulle. Tästä päästäänkiin Klaus Nomiin, joka 80-luvun alussa teki kummitusmaisia kuolleistapalaamis-aarioitaan, usein cembalon säestyksellä. Siinäkin viitekehystä... ja inspis on myös Cormanin Poe-leffat, etenkin Vincent Price luuttuineen... OK, vielä 1 osa assosiaatioketjujani on tendenssi nimeltä hypnoosi-kabaree... tästä tulee mieleen Sparksin ”Angus Desire” ja ”The Louvre”, sekä Slapp Happyn ”Messiah”, joka perustuu Händeliin, eli 1700-lukuun jälleen... (1700-luku: ks. myös Bellman...)

Underground & friikit

Eksentrikot - nuo, jotka uhmakkaasti elävät todeksitehdyssä mielikuvituksessa jokaista yksityiskohtaa myöten ja muistuttavat muuta maailmaa kaikenlaisista mahdollisista rinnakkaistodellisuuksista. 60-luvun loppupuolen kokeileva popteollisuushan oli otollinen sellaisille friikkisirkuksille kuten Mothers of Invention, Bonzo Dog Band, Captain Beefheart ja (tietyin varauksin) Fugs. Joku Jethro Tull tuli ehkä imagon villiydessä parhaimmillaan lähelle em’ja, vaikka musiikillisesti pysyttelikin hyvin kaidalla polulla. 80-luvulla Shockabilly ja Butthole Surfers jatkoivat eksentrismiä. Ai niin ja Psychic TV ihan omalla sarallaan... Eli siinä pojille miehen mallia. Jos joltain löytyy pokkaa lähteä katsomaan, mitä on tehtävissä, kuuntelen.

American Gothic

1966, tuo viattomien visioiden, pop-taide-popin ja skarpin kokeellisuuden vuosi, ennenkuin 1967 psykedeliset orgiat (hienot, yhtä kaikki) jättivät rockin ikuiseen krapulaan. Brian Wilson ja Van Dyke Parks kehittelivät albumia ”Smile”, joka johti Wilsonin sekoamisen umpikujaan, eikä levy tietty koskaan valmistunut. Onneksi sessioista jäi paljon demoja, kuten ”Surf’s Up” ja ”Cabinessence”. Parks sanoi ”we were on an american gothic trip”. ”American gothic” lienee jotain, mikä syntyi uudisraivaajien hulluudesta tuossa valtavien mittasuhteiden maassa. Se on amerikkalainen unelma nähtynä historian panoraamana. Ja paljon muuta. Alunperin se lie tarkoittanut lähinnä 1800-luvun arkkitehtonista suuntausta, jota edustavat esim. Addams Family -tyyppiset kummitustalot. Parks jatkoi trippiä ”Smilen” jälkeen levyllä ”Song Cycle”, ja jotkut muut, kuten Harper’s Bizarre ja Randy Newman, liikkuivat hieman samoilla alueilla. Tässä vaiheessa lienee selvää, etten ole vähääkään kiinnostunut tekemään mitään, millä voisi olla jokin kosketuspinta suomalaiseen nykytodellisuuteen. Kysymys kuuluisikin, voiko mitään syntyä tällaisista kaukaahaetuista inspiraatioista. Ainakin suomalaisten medioiden kanssa saisi olla erittäin varovainen, sikäli kun juttu kasvaisi jonkinlaiseen merkitykseen asti. Pitäisi synnyttää jonkinlainen hermeettisesti suljettu umpio, jolla ei oikeastaan olisi maantieteellistä (saati ajallistakaan) sijaintia. Parhaimmassa tapauksessa tuo umpio sitten laajenisi niin, ettei sitä voitaisi enää sivuuttaa, ja sitten hanat voisi avata omilla ehdoilla... VALLANKUMOUS KULTTUURIIN!

Mandoliini/banjo/kitara:

Ragtime-innostukseni merkittävimmät buustit taisivat ihme kyllä löytyä sarjakuvapiirtäjä Robert Crumbia käsittelevästä elokuvasta ”Crumb”. Pianisti David Boeddinghaus soittaa tuossa elokuvassa Scott Joplinin ”Real Slow Dragin” ja Joseph Lambin ”Ragtime Nightingalen”, jotka yhä ovat hienoimmat kuulemani rag-tulkinnat. Robert Crumb oli myös merkinnyt minulle jotain jo aiemmin - mutta enemmänkin muusikkona, kuin sarjakuvapiirtäjänä. Etenkin Crumbin Cheap Suit Serenadersin 2 ekaa LPtä ovat merkanneet... ajallisestihan CSS keskittyi enimmäkseen hieman ragtimea myöhempään musaan, muttei 30-lukua tuoreempaan. Ajattelin kopioida bändin konseptin ja ohjelmiston katusoittocomboon - pörssiromahdus-pummi-imagolla ja standardeilla kuten ”True Blue Lou’”, ”Persian Rug”, ”Sweet Lorraine” ja ”Chasin’ Rainbows” saisi varmaan tytöt lääpälleen ja jos ei, niin ei väliäkään. Myiskö joku banjon..?

Bellman

Malja Carl Michael Bellmanille. En vielä ole kuullut täysin onnistunutta suomalaista tulkintaa hänen lauluistaan. Lähimmäksi on tullut Loiri levyllä ”Ennen Viimeistä Maljaa”, mutta Jukka Tabermannin riimittömät tekstit riipivät ensin korvaa. Onneksi itse musiikki voittaa muutaman kuuntelun jälkeen, etenkin b-puoli on hieno. Niin siis, irtoisko..? Viinanhuuruinen teatteriretkue puuteriperuukeissa, kitaraa, jousia, huiluja... Tilaisuus osoittaa porvareille krouveissaan, että Bellmanin anarkistinen nuoli voi osua heihinkin 250 vuoden takaa.

Kaveri-hankkeet

Cover-projekteja on vuosien varrella ollut kehitteillä. Jopa treeniasteelle eteni futu-projekti, jossa kerkesimme soittaa Tubeway Armya, John Foxxia ja Landscape:iä kunnes synamies muutti Berliiniin (minnekäs muualle) ja juttu kariutui siihen. Visioissa hypnoottinen savu- ja valoshow, muita futuja ois olleet Ultravox, Visage... Puheasteelle jäi jonkun muun keksimä Bauhaus-projekti, jossa pyrin Murphyksi Murphyn paikalle. Ideaali ylöspano olisi tietty sisältänyt expressionistiset lavasteet ym a la Caligarin kabinetti. Näitäkin voisi ehkä vielä yrittää... Hieman erilainen show-idea on sitten ”Mystalgia”, joka keskittyisi Hectorin okkultismi-kauteen, eli Herra Mirandokseen, ”Jäävalssiin” ja muihin hauraisiin harhamiin. TUNTEELLA. Savut ja muut, plus kenties diashow evokatiivisesta, mystisestä kuvastosta. Oletko puolellamme vai vastaan..? Todellinen statement Hectorin maineen palauttamiseksi. Joo, kaikissa näissä olen kuvitellut itseni laulajaksi...

Art-pop-tops

Laitetaan tähän vielä täkyiksi ne suurimmat suosikkini, joista toki kaikkia en osaa mieltää miksikään mittatikuiksi omissa visioissa. Mutta vuosien varrella niitä ovat olleet Sparks ja Japan yli muiden (huippuina albumit ”Kimono My House” ja ”Gentlemen Take Polaroids”), Mothers of Invention, Beatles, Leonard Cohen, Abba, Shockabilly, Tomita, Tom Waits... ja tuhansia muita muista ääripäistä... niin muuten, Syd Barrettin Pink Floydin voisi melkein nostaa jalustalle, mutta bändin myöhempi kama on vähän liian löysäranteista. Suomi-suosikeita ovat mm. Valumo, Streng (Kesämaa), Pelle Miljoona OY, 69 Eyesin ”Blessed Be”, 70-luvun Peitsamo... eli laidasta laitaan jälleen... kultainen keskitie ei nappaa.

Addams

Mikä yhdistää kaikki langat, mikä edes VOISI olla yhteinen nimittäjä kaikelle edellä sepustetulle..? Addams Family. Mietipä sitä. Visualisoi vaikkapa Sonnenfeldin elokuvien julisteiden klaani (niin, Tim Burton olisi saanut aiheesta aikaan uskottavammat leffat, mutta puhunkin konseptista). Tässä maassa, tänä aikana, tällä lepakkokanavalla ei voi olla kovin nirso. Vallankumous tarvitsee meitä kaikkia... taitoihin, ikään, sukupuoleen, jne katsomatta. Tarvitsemme hovin, jossa kaikki pölyhuiskakoiraa myöten ovat kuninkaita ja kuningattaria. Siihen tarvitaan vain tiettyä arvokkuutta, skarppiutta ja huumoria.
 
Allekirjoitus:

 Copyright ©1999-2021, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.  
Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti