Jäsenkuvaus: E.A. Poet (#116045)
Rekisteröitynyt: | 22.07.2010 |
---|---|
Viimeksi kirjautunut: | 09.04.2018 |
Viimeksi aktiivinen: | 09.04.2018 00:47 (7vuotta, 134vrk, 15h, ja 14min sitten) |
Paikkakunta: | Vihti |
---|---|
Avatar: | ![]() |
Kuvaus: | Tervehdys kaikille! Olen 38-vuotias runoilija/sanoittaja/lauluntekijä/kitaristi ja oletettavasti myös vokalisti. Moninaisista syistä johtuen soittaminen, bänditoiminta ja biisinteko ovat olleet jo jonkin aikaa horrostilassa. Musiikki on kuitenkin minulle luovuuden ja energian puhtain muoto sekä suurin intohimoni - sanan ja sävelen onnistunut symbioosi on rikkainta runoutta. Joka tapauksessa olen heräämässä horroksestani ja etsinkin soittokavereita, joilla kemiat kohtaavat. Siitä on hyvä rakentaa eteenpäin kohti orkesterin perustamista, joka kuitenkin on ensisijainen tavoite, askel kerrallaan. Kitaraa olen soittanut reippaasti yli 20-vuotta ja biisejä kirjoittanut yhtä kauan, lukuunottamatta jo mainittua muutaman vuoden taukoa. Tavoitteena siis rakentaa kärsivällisesti, mutta erittäin määrätietoisesti vähintään puoliammattilainen yhtye. Kokemusta ja kunnianhimoa on kuitenkin sen verran, etten ihan vain harrastelemaan lähde. Motivaatiota ja asennetta riittää, unohtamatta kovaa työtä ja kärsivällisyyttä. Lievä ruosteisuus olisi hyvä ja harvinaisen kiva päästä soittamaan helvatan nopeasti pois, jotta voi keskittyä olennaiseen, itse musiikkiin ja sen tekemiseen. Enpä malta odottaa sitä päivää, hetkeä ja tunnetta, kun bändin kanssa osuu kaikki juuri kohdalleen. Tyylilaji saattaisi olla ehkä jotain raskaampaa riehumista unohtamatta tiettyä progeilua, hiljaisempia taideteoksia ja avointa mieltä. Ehdotuksia kuin ehdotuksia otetaan vastaan. Jätän tämän tarkoituksella suhteellisen avoimeksi, eri ihmisten kanssa asiat johtavat erilaisiin lopputuloksiin, katsotaan mitä syntyy. Joten jos tämä novellini herätti vastakaikua millään tasolla, synnytti isoja tai pienempiä kysymyksiä, niin ole ihmeessä yhteydessä. Olen varsin avoin ja joustava mitä musiikkiin tulee, unohtamatta sitä määrätietoisuutta, motivaatiota ja asennetta. Vaikutan Vihdissä eli alueena olisi kaiketi Länsi-Uusimaa/PK-seutu. Toki mitä lähempänä sitä parempi, mutta eiköhän käytännön kysymykset järjesty, kun on oikeat ihmiset asialla ja aito intohimo musiikkiin. Näissä merkeissä siis kohti vielä tuntemattomia säveliä (ja ihmisiä). - Mika |
Allekirjoitus: | "Mitä se mulle kuuluu mitä mä teen?" |