Haastattelut: Fokker - Rummut nurin ja nussimaan! 26.05.2006 - Fokker muusikoiden.netin haastattelussa Muusikoiden.net: Mitä kuuluu?
Antti: Hyvää. Saatiin 3.5. ulostettua tuo viisipäinen esikoisemme Aeroplane to heaven EP ja iloksemme huomasimme, että se nousi samantien sinkkulistan sijalle 6 ja pysyi vielä toisenkin viikon sijalla 13. Joitakin arvostelujakin on tullut, joiden sävy on ollut toistaiseksi positiivinen. Samaten Myspace.comin kautta on tullut ympäri maailmaa aika messevää palautetta. Eipä tuo juuri levyn liikkumiseen vaikuta, eikä keikkayleisöä kasvata, mutta hyvältä tuntuu että muuallakin diggaillaan. Ja tänään vuodatin kaksi tippaakin, toisen silmästä ja toisen...hmm..., kun kuulin ensimmäistä kertaa pojan parkaisevan radiossa YLEXin taajuudella. Muusikoiden.net: Miten Fokker syntyi? Antti: 2004 alussa, silloiseen bändimme lopettaessa aloimme Pasin kanssa välittömästi tekemään uusia biisejä tarkoituksena saada aikaiseksi rokkia jota itse voisi digata välittämättä siitä, onko se tyylillisesti sitten mitä tahansa. Eikä mennyt kauaakaan kun kasassa alkoi olla se kymmenisen kappaletta kotona demotettuja biisinraakileita. Melko pian mukaan ilmoittautui laulajaksi Markku ja kun tuo kitaran hallitsee, niin miksei sitten baritoninkin. Markku on mies ja baritoni on miesten soitin. Rumpalin löytymisen kanssa olikin vaikeampaa ja jokunen kaveri hommaan lupautuikin, mutta yllättäen ensimmäisten treenien lähestyessä olikin aina jotain parempaa tekemistä. 2005 alussa löytyi Kallion Kulmasta pöydän alta pannuihin Elo. Parien ERITTÄIN kosteiden treenisessioiden jälkeen voitiin todeta että bändi alkoi olla kasassa. Muusikoiden.net: Voisitteko kertoa Aeroplane to Heaven levyn tekoprosessista? Antti: Alkuvuodesta 2006 käytiin ottamassa/äänittämässä pohjat Orimattilassa Aku Rannilan (CPON-huone) luona. Kitarat ja laulut äänitettiin erinäisissä paikoissa Helsingissä Pajula Recordsin liikkuvalla studiokalustolla Markun ja mun voimin, sessioiden ollessa varmasti leppoisimpia kautta-aikain. Miksaus tehtiin taas CPON-huoneessa ja masteroinnin hoiti Chartmakersilla Svante Forsbäck. Varsinkin saundeihin ollaan erittäin tyytyväisiä. Ne sopivat rujoudessaan biisien tunnelmiin loistavasti. Muusikoiden.net: Miten Fokkerin sävellykset syntyvät? Antti: Pääsääntöisesti biisit ovat lähteneet mun kotidemotuksista joihin Pasi pyöräyttää sanat. Treenikämpällä alkaa armoton sovittaminen, jossa Markun ja Laurin osuus onkin jo varsin huomattava. Toki Pasi on säveltänyt joitain biisejä ja mäkin oon sanoittanut jotain, mutta kutakuinkin näin tää menee. Tällä hetkellä Fokkerin keikkasetti, kuten EP:kin, koostuu miltei pari vuotta vanhoista biisestä. Jatkossa sävellysvastuuta tullaan varmastikin jakamaan tasapuolisemmin, kun nyt ensin saadaan ne parikymmentä "jonossa" olevaa biisiä treenaattua. Elo: ...niin...Antilla on muutama sata biisiä varastossa, eli haluan toivottaa itelleni ja muille bändin pojille pitkää ikää. Hoho. Muusikoiden.net: Pajula Records? Elo: Joo...eli Pajula on kuvioissa mukana Markun ansiosta, sehän on siinä lafkassa pääjohtaja. Ei kai me muuten diiliä ois saatukaan, heh..No joo...joka tapauksessa se lähti aika luontevasti ja kun muutkin Pajulan tyypit olivat sitä mieltä, että Fokkeria voidaan julkaista, niin mikäs siinä. Hyvin toimii ja keikkamyyntimmehän tapahtuu Pajulan kautta myös. Antti: Pajulahan on varsin pieni yhtiö ja resurssit on täten rajalliset, mutta kun sävelet on selvät puolin ja toisin niin homma toimii. Mainokset on päätyneet lehtiin, promopaketteja on lähtenyt eteenpäin varsin paljon ja itse on netin puolella promottu bändiä päät punaisina. Muusikoiden.net: Onko teillä jokin tietty kohderyhmä? Elo: Toi musahan on ainakin musta jonkin sortin Ameriikan rokkia, jossa voi kuulla varmaankin mm. Led Zeppeliniä, Alice in chainsia, Qotsa:a, Danzigia ja tollasia, eli ei tässä nyt mitään ihan pikkutyttöjen musasta ole kyse. Vaikka kai nekin kuuntelee vähän mitä vaan. Meiltä löytyy herkempiäkin puolia, joten ehkä tulevaisuudessa keikoilla jakauma voisi olla 99% rumia äijiä ja 1% kauniita tyttöystäviämme. Tähän mennessä se on ollut 70% tyttöystäviä ja 30% roudareita. Hoho. Antti: Toisaalta vaikka biisit onkin varsin peruskauraa, niin toteutus tekee niistä kuitenkin enemmän tai vähemmän vinksahtaneita ja sitä myötä ehkä pahimmat hittikertsi-fanaatikot saattavatkin meitä karttaa. Ja se on ihan oikein. Muusikoiden.net: Miten sanoituksenne syntyvät? Pasi: Enemmän tai vähemmän omaa ja lähipiirin elämää niissä kai useimmiten ruoditaan. Kaikenlaisista asioista tulee kirjoiteltua ja yleensä ne, joista syntyy tekstiä enemmän kuin yksi tai kaksi riviä, päätyvät käyttöön. Viimeisestä muokkauksesta taitaa kuitenkin olla vastuussa Markku, joka laulaa sen mitä sattuu muistamaan... Muusikoiden.net: Mitä inspiroivia esikuvia bändillä on? Minkälaista musiikkia kuuntelette? : Antti: Ei kuunnella musiikkia. Tai no, pelkkää klassista. Niinku Francis Goyaa...No ei.
Joka ukolla on niin omat mieltymyksensä että vaikea alkaa listaa laatimaan. Mulla menee kaikki hyvä/mielenkiintoinen läpi. Aina Zorn/Fantomas akselilta synkempään SYL/Emperor rapisteluun asti. Ja varsin paljon siitä väliltä (QOTSA, Fiona Apple, Mew, The Mars Volta, Foo Fighters). Muusikoiden.net: Onko bändille tapahtunut jotain ikimuistoista tapahtumaa keikalla, keikkamatkalla tms.? Elo: Koska emme ole tehneet kuin viisi keikkaa, ei olla vielä ehditty paljoakaan kikkailemaan. Jos jotain pientä onkin ollut, ihan perusasioiden ääreltä ne on löydetty, eli humalaan liittyviä hommia...Syksyn rundia tosin voi jo hieman etukäteen pelätä. Muusikoiden.net: Mikä on raskainta bänditoiminnassa? Pasi: Toistaiseksi se, ettei koko bändi ole vaikuttanut samalla paikkakunnalla, mikä on aiheittanut reissaamista, säätämistä aikataulujen suhteen jne. Tilanne kuitenkin korjaantuu lähitulevaisuudessa. Sen jälkeen raskaimmaksi jäänee ainakin näin vanhemmalla iällä viinan juominen, palautuminen kun ei käy ihan yhtä helposti kuin ennen. Elo: Mulle ainakin raskainta on oikeastaan se, jos bändi käy tyhjäkäynnillä. Mutta nyt tietty alkaa tapahtumaan keikka- ja treenirintamalla, kun saadaan mm. toi basisti Zadiin. Toisaalta se arkinen pakerrus treenikselläkin on rankkaa. En mä siitä oo hirveesti nauttinut vuosikausiin, mutta toisaalta sitä on pakko tehdä, jos haluaa tehdä levyjä ja keikkaa. Antti: Vittu. Se pakerrus on just parasta... Elo: Kriisipalaverin paikka.. Muusikoiden.net: Tulevaisuuden suunnitelmat? Pasi: Nyt tän EP:n tiimoilta tehdään jonkin mittainen rundi syksyllä ja tarkotus olisi saada jokunen levykin myytyä. Lähitulevaisuudessa tosin taitaa olla suunnitteilla lähinnä ankaraa treenaamista, se kun on juuri noiden kiireiden ja välimatkojen takia jäänyt viime aikoina luvattoman vähiin. Ja kesän aikanahan pitäisi alkaa tosiaan pitkäsoittoa värkkäämään. Se julkaistaan ensi vuoden alussa. Ja sitten laajempi rundi Suomessa ja pienempi ulkomailla. Muusikoiden.net: Motto/elämänfilosofia? Pasi: Meillä on motto ja elämänfilosofia erikseen. Motto on Fokk'n'Roll All Night Long! Elo: Jep. Ja elämänfilosofia löytyykin otsikosta - Rummut nurin ja nussimaan! Antti Kupila - kitara & taustalaulu Pasi Piispa - basso Lauri Elo - rummut & taustalaulu Markku Kirves - laulu & baritonikitara Internet: www.fokkerband.com www.pajularecords.com |