06.07.2007: Yamaha AES620 L (kaulamikki päivitetty)

Tämän mallinen vasurikitara tuli siis hommattua tuossa loppukeväästä. Uusi soitin ei todellakaan ollut hakusessa, vaan se tavallaan "käveli vastaan". Vaikka vasuri olenkin, niin pääsin (yllättävää kyllä) testaamaan useampaa yksilöä ennen kuin pistin rahat tiskiin. Yamahan laatu oli, kuten moneen kertaan näillä sivuillakin on todettu, erittäin tasaista. Valinnan yksilöiden välillä teinkin lopulta värin perusteella. Hinnan sain tingattua "oikuritarjoukseen" vedoten 499 euroon (ovh. oli 559e). Perustiedot Vehkeessähän on Groverin virittimet ja Yamahan oma tallasysteemi. Kielet menevät läpi rungon. Nauhoja on ne tutut 22 ja säätönumiskoita kolme: master tone ja molemmille mikeille omat volumet. Tallamikkinä on Duncanin JB kun taas kaulamikki on Yamahan omaa tekoa. Rungon materiaali on joidenkin tietojen mukaan mahonki, toisten Nato. Kansi on taas tutusti vaahteraa. Kaulan liitos on tyyppiä liima ja materiaali on sama kuin rungon. Otelauta on ruusupuuta. Ensivaikutelma & soittotuntuma Ensimmäisenä tossa kiinnitti huomion suht kevyt paino, selkävaivoja ei ainakaan tarvitse tämän kanssa pelätä. Seuraavaksi tuossa huomasin tuon mainion sustainin, voisiko sitä kutsua jopa "lespaulmaiseksi". Muotoilu on myös mukavan moderni, eli rungossa on kaaria juuri oikeissa paikoissa ja ulkonäkö on muutenkin omaperäinen (eikä se ikuinen "hiukan vinoon vedetty LP"). Kaula on kapulassa tuommoinen "semi-Gibson", Eli selkeästi '59:ä vähemmän tuhti. Ainakin meikäläisen kouraan istuu todella hyvin. Toisaalta niin istuu se '59:kin. Otelaudan profiili on hiukan modernimpaa (siis vähemmän kaarevaa) sorttia. Ei nyt mikään pyykkilauta sentään, mutta bendaukset irtoavat vaivattomasti. Soundit Soundipuolella oli myös havaittavissa tämän hintaluokan kapulaan todella asiallinen esitys. Duncanin JB sopii tähän kitaraan kuin nenä päähän. Rokit ja hevanderit irtoaa kevyesti, soundi on myös tunnetun tiukka ja iskevä. Kaulamikki on vähän vähemmän ärjyvää sorttia, omalla tavallaan tuo täydentää kapulan soundimaailmaa pätevästi (silti olen miettinyt Duncanin Jazzin hommaamista tohon väliin). Vertailua Gibsoniin Jos nyt verrataan vaikka tuohon mun hiukan vastaavaan LP Studioon tuota äänimaailmaa: Soundi on yleisesti ottaen kirkkaampi ja tallamikillä tiukempi raskaammassa musiikissa. Bassoa irtoaa Yamahasta myös huomattavasti vähemmän. Kaulamikki jää säröillä pyöreydessä ja paksuudessa Lespasta jälkeen... Puhtailla Gibson vie kyllä voiton, kaulamikkiä kun oikeastaan pelkästään niihin käytän. Gibsonista kun irtoaa tuo meikäläisen kovasti diggailema paksu ja pienillä rosoilla kivasti pörisevä clean. Jos Yamahan kaulassa olisi vaikka se Jazz, tiedä vaikka tulos olisi eri... Tavallaan kitaran luonnetta voisi karkeasti kuvata vaikkapa SG:n ja LP:n välimuodoksi. Kokeilemiini Epin LP Standareihin ja Tokain vastaaviin vehkeisiin nähden tällä on jo mikkiensä puolesta selvä etulyöntiasema. Päivitys (6.7.07): Kaulamikiksi Duncanin Jazz Seymour Duncanin JB ja Jazz taitavat olla se yleisin mikkikombinaatio millä tuplahumppari kitaroita ehostetaan. Jazziin en ennen ostoa ollut tutustunut muuten kuin ääninäytteiden perusteella. Kirkasta ja erottelevaa soundia odotin ennen sen kitaraan asennusta. Vanhan halpismikin hieman elottomasta ja JB:seen nähden tehottomasta soundista ei ollut tietoakaan Jazzin kanssa, sillä se osoittautui varsin pirteäksi ja kirkaaksi mikiksi. Verrattuna yhdistelmään LP Studio/490R Yamaha Jazzilla varustettuna on selkeästi kirkkaampi kombinaatio - JB:n ja Jazzin ollessa yhtä aikaa päällä soundi lähentelee jo yksikelaisten klangia. Perinteiseen paksuun ja muhkeaan PAF-tuuttaukseen tottuneille voi Jazz olla jopa turhan kirkas, mutta meikäläiselle tuon pirteys sopii hyvänä vastapainona LP:n 490R:n pyöreydelle. Jazz ei siis ole niinkään kohtelias vanha herrasmies, vaan enemmänkin pirteä nuori veijari jolla on kovasti näyttöhaluja. Mainion erotteleva mikki joka tapauksessa. Jazz istuu kitaraan kuin valettu, ihme ettei Yamaha tarjoa tästä kitarasta myös Jazzilla tai vaikka '59:llä varustettua versiota. Kaiken kaikkiaan kitaran soundimaailma laajeni ja parantui kertaheitolla. Eteenkin rauhallisempaan musisointiin tuli Jazzin asennuksen myötä reilusti lisää pontta. Jazz on myös todella hyvässä tasapainossa JB:n kanssa tehojen ja yleissoundin osalta. Nyt AES620 taipuu aina rautalangasta örmymetalliin - Monipuolisuus onkin nykyään eittämättä tämän kitaran valtti. Jos vahvistinasiat ym. ovat kunnossa, niin suosittelen AES620:n omistajia päivittämään tuo kaulamikki, sillä se on selkeästi kitaran heikoin lenkki. "It rocks!" Ainakin vielä tämän tekstin kirjoitushetkellä tuolla Helsingin (Kaisaniemen) F-musiikissa oli oikeakätinen tarjouksessa hintaan 439 euroa. Sanoisinko että tuohon hintaan on aika vaikea löytää vastaavan laatuista tuplahumpparikitaraa. Enää ei tarvitse hehkutella porukalle vain niitä ikuisia Pacificoja, nyt löytyy Yamahalta myös LP-tyylisten kitaroiden saralla todella asiallinen vaihtoehto. Suosittelen lämpimästi. Tässä vielä plussat ja miinukset: + laadukas työn jälki + mainio sointi, vaikka painoa ei juuri nimeksikään + Seymour Duncan JB + muotoilu + soittomukavuus - tallapalojen takaa löytyvät jouset vaikeuttavat mataliin vireisiin virittämistä - hieman kesy kaulamikki räyhäkkääseen JB:seen nähden - suht kookas kaulaliitos vaikeuttaa hiukan ylemmiltä nauhoilta soittoa Kirjoittanut Ziggy Bubba 10.08.2006

Arvostelu

(18 arvostelijaa)

Kirjaudu sisään arvostellaksesi!

Kommentit

Yhteensä 12 kommenttia. Lisää kommentti!

Tulostettava versio

Tulostettava version ilman kuvia

Lähetä pikaviesti kirjoittajalle