Muusikoiden.net
10.12.2016
OGRE | Klikkaa tästä lisätietoa ja jälleenmyyjät 

Etusivulle
ArtikkelitHakuOmat artikkelit
Palaute

26.08.2006: Sonata Arctica Open Air 2006, Kemi


Kun käy paljon katsomassa keikkoja, alkaa todennäköisesti jossain vaiheessa arvostaa elementtejä, jotka tuovat normaaliin livekokemukseen jonkinlaista lisäjännitettä. Mitäs ne sellaiset sitten ovat? Jos esimerkiksi keikkapaikka on kaukana, voi jo matkasta sinne tehdä oman ohjelmanumeronsa - ja vaikka tutustua uusiin samanhenkisiin tyyppeihin. Ylimääräistä latausta on myös ilmassa aina kun paljon kiertänyt esiintyjä palaa kotiyleisön eteen, tai milloin kyseinen keikka päättää jonkin pitemmän kiertueen tai aikakauden.

Kun Sonata Arctican yli 160 keikan Reckoning Night kiertue päättyi 26.8 Kemiin, olivat kaikki edellä mainitut elementit läsnä, ja mieleenpainuvan keikkakokemuksen palikat siten tukevasti hyppysissä. Tätä keikkaa oli etukäteen mainostettu sillä, että luvassa olisi tavallista suurempaa satsausta. Koska kesän keikkabudjetissani oli vielä joitain hiluja jäljellä ja liputkin kohtuuhintaisia, ei ollut vaikeaa tehdä päätöstä lähteä paikan päälle selvittämään oliko lupauksilla katetta.

Suomi on aika pitkä maa. Junamatka etelästä pohjoiseen kestää hyvinkin päivän, ja jos tarjolla ei ole joko hyvää seuraa tai jotain tekemistä, alkaa ohikiitävä pusikko jossain vaiheessa kyllästyttää. Maisemaa tarkkaileva huomaa siinä kuitenkin myös muutoksia. Pohjoiseen tultaessa muuttuvat puut pienemmiksi ja vanhemmiksi. Luonto on jotenkin alkuperäisempää - aidompaa.

Sama aitous jäi minulle päällimmäisenä mieleen kun näin Sonata Arctican ensimmäisen kerran livenä vuoden 2005 Ruisrockissa. Toki vaikutuksen tekivät myös miesten soittotaito ja muu osaaminen. Bändillä oli tuolloin jo sen verran historiaa takana, että se oli hitsautunut hyvin yhteen ja lavameininki oli rennon viihdyttävää ilman turhaa starailua. Soitossa oli tarkkuutta ja helppoutta joka syntyy vain kovan työnteon kautta. Kun homma on hanskassa, ei tarvitse liikoja pingottaa.

Saamaani luontevaa vaikutelmaa vahvisti sekin, että näin vähän keikan jälkeen Tony Kakon hengailemassa muina miehinä festarialueella fanien kanssa jutellen ja limpparia siemaillen (tarina ei kerro oliko siihen sekoitettu vodkaa…). Mielestäni tuollainen käytäntö viestii aika paljon miehen suhtautumisesta musiikkiinsa ja faneihin.

Ahkera keikkailu näkyy Sonatan suosion tasaisena kasvuna. Kaikilla viime- ja tänä kesänä näkemilläni festarikeikoilla on ollut yleisöä aina runsaammin kuin edellisillä. Bändi myös näyttäisi jakavan mielipiteitä keskimääräistä enemmän. Ollenkaan kaikki eivät siitä pidä, mutta ne jotka pitävät, pitävät siitä yleensä tosissaan. Se on ilmiö, jonka lasken aina artistille eduksi.

Tämänkertainen keikkapaikka ravintola Hullunmyllyn yhteydessä Kemin Meripuistossa oli mukavan intiimi sekoitus klubikeikkaa ja ulkokonserttia. Keikan paikallisluonteen huomasi jo yleisön poikkeuksellisen laajasta ikäjakaumasta. Lisäväriä antoivat lavan edustalle ties mistä saakka matkustaneet Tosifanit, jotka olivat tulleet saattelemaan bändin studiotauolle.

Lämppäri Twilightning hoiti osansa hyvällä asenteella. Pirteän energisesti soitettu kasariheavy sai setin aikana vielä aika harvalukuisen yleisön hyvin mukaan. Bändi oli minulle uusi tuttavuus, mutta varsinkin solisti Heikki Pöyhiän työskentely teki vaikutuksen. Laulussa oli varmuutta ja se kulki puhtaasti ja helpon oloisesti.

Kun Sonatan vuoro lähestyi, alkoi ilta jo hämärtyä ja aluekin täyttyä nopeasti. Pimenevä ilta oli tervetullut ainakin meikäläiselle, joka on tottunut näkemään Sonatan aina päivällä milloin milläkin festareilla. Pimeyden myötä settiin rakennetut tehosteet pääsivät oikeuksiinsa ja kokonaisuus hahmottui ihan uudella tavalla.

Ennen keikan alkua sai Sonata vastaanottaa Kemin kaupungin antaman tunnustuksen tekemästään työstä. Tätäkin tärkeämpää oli tieto siitä, että Kemiin on perustettu bändin nimeä kantava rahasto, josta tuetaan aloittelevia paikallisia bändejä. Ajatus on hyvä, ja se voisi levitä laajemmallekin. Olisi hienoa, jos yhteiskunta jonain päivänä tukisi rockin soittamista yhtä auliisti kuin muutakin kulttuuria. Treenikämpistä kun on edelleenkin pulaa…

Tämän jälkeen saatiin vihdoin illan varsinaiset bileet käyntiin, kun Sonata asteli lavalle. Setti polkaistiin käyntiin Black Sheepilla ja Victoria´s Secretillä. Sen runko muodostui tutusta tämän- ja viimekesän festareilla kuulemastani biisivalikoimasta. Mielenkiinto kohdistuikin nyt lähinnä siihen, mitä biisejä siihen oli lisätty nyt, kun aikaa ja mahdollisuuksia harvemmin kuullun materiaalin esittämiselle oli. Keikka kun kesti suunnilleen pari tuntia.

Vanhoista luottobiiseistä kuultiin edellisten lisäksi muistaakseni My Land, Fullmoon, Tallulah, Champagne Bath, Broken, 8´th Commandment sekä tietysti perinteinen lopetusbiisi The Cage (Häkki, perkele!) ja Vodka. Taisi lopussa tulla sitä Smoke on The Wateriakin ne "pakolliset" tahdit.

Edellä mainitut biisit ovat saavuttaneet Sonatan keikoilla klassikon aseman. Niistä yleisö jaksaa innostua yhä uudelleen, mutta bändille niiden esittäminen ties kuinka monetta kertaa alkaa todennäköisesti maistua hiukan kuluneelle. Eivät hyvätkään biisit loputtomiin jatkuvaa veivaamista kestä. Niinpä joihinkin edellä mainituista onkin sovitettu uusia koukkuja - osia muista kappaleista ja jokunen jännä sävellajivaihto.

Näistä huolimatta tuli minulle ajoittain tunne, ettei bändi enää kaikissa klassikkobiiseissä jaksanut painaa täysillä, vaan soitossa oli ajoittain rutiinivedon makua. Tosin tässä on kyse niin hienovaraisista vaikutelmista, etten pysty niitä tarkemmin analysoimaan.

Henkan ja Janin vuorosooloilu ja yhteispeli toimi varmasti ja sujuvasti, kuten vain paljon yhdessä soittaneilla muusikoilla voi. Tekninen taituruus ja täsmällisyys on tärkeä osa Sonatan musiikkia ja tukee hyvin Tonyn biiseissä aina voimakkaasti läsnä olevaa melodisuutta. Henkan midikontrolleri istuu miehen käsiin luontevasti ja todistaa sen, että modernia tekniikkaa hyödyntäviä instrumentteja voi myös soittaa todella maukkaasti, kunhan opettelee hallitsemaan sen tarjoamat mahdollisuudet.

Tänä kesänä Sonata oli ottanut festarisettiin Medleyn harvemmin kuulluista biiseistä. Kaikkiaan tuo revittely kestää muistaakseni suunnilleen kymmenen minuuttia, mikä on kyllä silkkaa juhlaa ja toimi
kiitettävästi myös Kemissä, jossa se kuultiin jo keikan alkupuolella. En ole hyvä muistamaan biisilistoja, minkä takia ne eivät välttämättä ole ihan täydellisiä näissä kirjoittamissani keikkafiilistelyissä, mutta kuulemma Medleyssä oli osia ainakin biiseistä The Power of One/ Destruction Preventer/ Picturing The Past/ False News Travel Fast / SanSebastian / WhitePearl, BlackOceans / Revontulet /Peacemaker/ The Ruins of My Life.

Viimeistään tässä vaiheessa tuli selväksi se, että bändi oli päättänyt lunastaa faneille etukäteen antamansa lupaukset siitä, että tulossa olisi tavanomaista tärkeämpi keikka, jonka eteen oli tosissaan panostettu. Minuakaan ei enää häirinnyt se, että olin kehnon paikkavalinnan seurauksena päätynyt seuraamaan keikkaa keskeltä helkutin ruusupuskaa, johon lisääntyvän porukan paine tämän wannabe rockjournalistin painoi.

Keikkaa varten tehdyn panostuksen huomasi jo siitä, että pyroja oli käytössä tavallista enemmän. Niitä lauottiin biisien välissäkin yleisön ystävällisen lähtölaskennan saattelemana. Niitä käytettiin maukkaasti muun muassa biisissä Dream Thieves.

Musiikki oli kuitenkin pääosassa, ja niinhän pitää ollakin. Kovasti odottamaani harvemmin kuultua materiaalia olivat Sing in Silence, The End of This Chapter, Replica sekä Shy. Oikeastaan keikkabiisien toivelistalleni jäi noitten jälkeen enää se, että kuulisin joskus livenä kokonaan Reckoning Night albumin suosikkibiisini White Pearl, Black Oceans. Nyt Reckoning Nightilta kuultiin Misplaced, Blinded No More sekä Encoressa kuultu Don´t Say a Word.

Yksi illan kohokohdista oli se, kun Tony kutsui lauteille muutaman ystävän. Ja niinpä sinne astelivat Timo Rautiainen, Tuomas Holopainen ja Jarkko Martikainen, jotka esittivät Sonatan kanssa Holopaisen Sarvivuori albumille tekemän biisin Hiljaisen talven lapsi. Tämä oli jälleen kerran osoitus Suomen raskaan rockin työläisten yhteisöllisyydestä. Maa on pieni, kaikki tuntevat toisensa ja myös pitävät yhtä. Kävihän Tony laulamassa tämän vuoden Ankassa Rautiaisen keikalla hetken aikaa. Vuoroin vieraissa.

Tämä oli hieno kokemus sekä yleisölle, että esiintyjille, ja siitä kertoivat selvästi myös Tonyn ilmeet ja puheet illan kuluessa. Huomasi, että kyseessä todella oli tavallista tärkeämpi keikka myös hänelle. Se ei kuitenkaan estänyt miestä heittämästä huulta normaaliin tapaan. Esimerkiksi kun lavalle kannettiin pari tuolia Tonyn ja Janin kaksistaan esittämää kappaletta Shy varten, tokaisi Tony että tuolien lisäksi lavalta puuttui enää temppuileva karhu - ja kyseli mihin se Timo oikein hävisi.

Tällä hetkellä Sonatan lavameiningissä on aika hyvässä balanssissa aito viihdyttävyys ja tekninen sekä musiikillinen suoritus. Kemin keikka oli toimiva kokonaisuus, joka osoitti selkeästi sen, että materiaalia bändillä riittää pitempäänkin settiin, ja silti jää vielä hyviä biisejä kuulematta. Bändi jäi tämän keikan jälkeen studiotauolle ja odotukset kohdistuvatkin nyt uuteen materiaaliin, jota on ensi vuonna luvassa.

Tästä keikasta jäi kuin jäikin poikkeuksellisen hyvä fiilis. Setti oli selvästi pitempi kuin normaalisti ja siinä oli harvemmin livenä kuultuja biisejä. Myös visuaalisesti keikka oli hienoa nähtävää ja visuaalinen puoli tuki hyvin musiikkia nousematta kuitenkaan liian hallitsevaksi. Soundit olivat alusta asti kohdallaan ja paikalliskeikan tunnelma toi meininkiin lisäulottuvuutta, kuten vierailevat artistitkin.

Kemin keikka päättyi viime vuosina kovasti yleistyneeseen ilotulitukseen ja mikäs siinä, kyllähän raketteja aina mielellään katselee. Tällä kertaa kuitenkin jätin niiden seuraamisen vähemmälle ja seurasin mieluummin lavan tapahtumia.

Pimennetyn lavan reunalla istui Tony Kakko ilotulitusta ihaillen. Hänen väsyneestä ja sympaattisesta olemuksestaan välittyi sillä hetkellä aika paljon miehen tunnelmista, ja sitä kautta jotain olennaista sellaisen muusikon elämästä joka tekee työtään täydestä sydämestä. Siitä, mistä koko touhussa lopultakin on kyse.

Kirjoittanut Hämykki 12.10.2006

            640×480  -  48 kt.


Arvostelu

4,24,24,24,24,2    (5 arvostelijaa)
Kirjaudu sisään arvostellaksesi!


Kommentit

mårran: Tällaisia keikkamuistelmia lukee mielellään. Teksti asiallista ja helposti luettavaa. Bändist
mårran: oho katkes.. siis bändistä nyt en sano mitään, mutta ylipäätään tästä kirjoitustyylistä sais useammatkin ottaa mallia.
JaaGeRMaisTeR: Lähitkö keikalta pohjolaan jatkoille. Melkonen väenpaljous oli ko. keikalla. Hyvän jutun kirjoittaja ja hyvä oli tuo keikkakin :)

Yhteensä 3 kommenttia. Lisää kommentti!

Artikkelit: Keikkatunnelmat

Tulostettava versio

Tulostettava version ilman kuvia

Lähetä pikaviesti kirjoittajalle

Hosted by Nebula.fi

 

Copyright ©1999-2016, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.  
Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti