Muusikoiden.net
19.03.2024
 

Etusivulle
ArtikkelitHakuOmat artikkelit
Palaute

15.09.2006: Brian Moore Custom C-90


Brian Moore Custom guitars (www.brianmooreguitars.com) on vuodesta 1992 vaikuttanut amerikkalainen kitaravalmistaja, jonka tuotanto jakautuu kahteen peruslinjaan: keskihintaisiin iGuitar -kitaroihin sekä käsityönä valmistettaviin korkean laadun custom shop -kitaroihin. Tässä arviossani pyrin tuomaan esiin olennaiset piirteet omistamastani Brian Mooren custom shopin C-90 -kitarasta.

Brian Moore Custom guitarsin kitarat rantautuivat Suomeen 1990 -luvun jälkipuoliskolla MC/1 ja C-90 -mallien voimin. Arvelisin, että soitinten hintaluokka yhdistettynä niukkaan markkinointiin aiheutti lopulta sen, että maahantuonti ei selviytynyt 2000-luvulle saakka. Maahantuonnin loppumisen myötä Brian Moore -kitarat ovat siirtyneet Suomessa harvinaisuuksien kastiin, eikä niitä ole saanut enää vuosiin musiikkikauppojen hyllyiltä. Tämä on kitaroiden monipuolisuuden ja korkean tason huomioon ottaen todellinen sääli.

Puhuttaessa Brian Mooren tuotteista tarjotaan usein lähimmäksi yhtymäkohdaksi Suomessa tunnetummista malleista Paul Reed Smithin kitaroita. Lähtökohtana tämä on kuitenkin huomattavan harhaanjohtava lähestymistapa. On totta, että sekä Brian Moore C-90 että PRS:n custom -mallit voidaan nähdä eräänlaisena stratocasterin ja les paulin hybrideinä tai välimuotoina. Tähän samankaltaisuudet PRS:n kanssa sitten oikeastaan loppuvatkin.

Materiaalit ja muotoilu

C-90:n runko on mahonkia vaahterakannella. Tässä yksilössä, kuten suurimmassa osassa Brian Mooren custom shopin tuotteita, on voimakasloimuinen quilt top. Visuaalisen näyttävyyden lisäksi rungossa on kuitenkin aivan oikeitakin käyttöarvoa lisääviä innovaatioita. Rungon perusmuoto nojaa vahvasti stratocasterin suuntaan, mutta tarkasteltaessa soitinta lähemmin ei voi olla huomaamatta, että mittoja ja muotoja on mietitty uudelleen ergonomisista lähtökohdista käsin.

Siinä missä stratocasterin kannessa on soittomukavuutta lisäävä viiste, on koko C-90:n kansi kupera siten, että plektrakäsi asettuu luonnostaan miellyttävään asentoon. Myös rungossa olevia "sarvia" on levitetty auttamaan soittoa ylemmiltä nauhoilta. Pieni mutta mielenkiintoinen tekninen yksityiskohta on rungon taakse upotettu piuhajakki, jonka sijoittelun ansiosta piuha ei ole tiellä soitettiinpa sitten istualta tai seisaalta, eikä myöskään tempaudu kovin helposti irti. Kaulamateriaalina on käytetty linnunsilmävaahteraa, jonka täydentää ruusupuuotelauta. Kyseessä on pulttikaulainen instrumentti, joka lisää stratocastermaista vaikutelmaa.

Soittimen vireisyyteen on panostettu; lavan puolelta löytyvät Sperzelin lukkiutuvat virittimet ja rungon puolelta Wilkinsonin talla. Näiden Sperzelin virittimien perusmalli on hyvin tuttu muiltakin valmistajilta, kyseessä on rakenne, jossa kieli lukitaan paikalleen kiristämällä virittimen alla olevaa pyörää. Tämän yleisen viritinrakenteen tunnettuna ongelmana on se, että mikäli kielestä jää virittimen sisälle metallinpalanen, viritin saattaa mennä jumiin. Näin on pari kertaa käynyt meikäläisellekin. Tilanne on tosin ollut helppo ratkaista napauttamalla pari kertaa viritintä ruuvimeisselin kahvalla. Varsinaisen tehtävänsä, vireen pitämisen, koneistot ovat hoitaneet esimerkillisesti. Kitaran talla ei ole lukkotalla, mutta vipua kääntämällä se on mahdollista säätää kelluvaksi, kiinteäksi tai normaaliksi vibratallaksi.

Sointi

Kuten edellä kuvattujen materiaalien ja kaulakiinnityksen summana voidaan jo arvella, kyseessä on suhteellisen kirkassointinen selkeällä artikulaatiolla varustettu instrumentti. Kitaran mikrofoneissa on luotettu Seymour Duncanin pajaan. Kaula-asemasta löytyy Alnico Pro Humbucker (APH), keskeltä Alnico Pro Single (APS) ja tallasta Jeff Beck (JB).

Varsinaista sointia arvioitaessa joudutaankin sitten ongelman eteen. Ei siksi etteikö saundeja löytyisi, vaan siksi että kitarasta saatava erilaisten saundien paletti on äärimmäisen laaja. Kitaran perusluonne on selkeä ja erotteleva, enemmän terävä kuin löysä. Mikäli haetaan yleissävyn tasolla vertailukohtia, puhtaalla saundilla lähin yhtymäkohta löytynee Tom Andersonin stratocastereista. Molemmissa on samanlaista heleyttä. Kuitenkin kitara on kuin sveitsiläinen linkkuveitsi siinä mielessä, että kaikki mikrofonikytkimen asennot tuottavat suhteellisen erityyppisiä saundeja ja mikä on hyvin harvinaista, kaikki ovat käyttökelpoisia. Käytössä on lisäksi puolitukset etumikrofonille.

Valinnan vaikeutena onkin loppujen lopuksi se, mitä näistä saundeista pitäisi arvioida. Lisäksi tone-kytkimen asennolla on suuri merkitys; tone täysillä saatetaan olla hyvin kirkkaassa telecastermaisessa saundimaailmassa ja tone puolissa välissä ollaan jo lähellä jazzboksia. Ainoa löytämäni heikkous on siinä, että kaikki mikrofonikonfiguraatiot eivät ole äänenvoimakkuudeltaan samalla yleistasolla: mikrofonin puolitukset (luonnollisesti) laskevat volyymiä.

Kitaran erotteleva ja kirkas sävy on eduksi paitsi bändimiksauksessa, myös efektien kanssa soitettaessa. Räkkiefektejä on tarvittaessa mahdollista laittaa mukaan rankemmallakin kädellä, eikä saundi mene kovin helposti tukkoon. Parhaimmillaan kitara lienee popin ja jazzin maastoissa. Kitarasta saa aikaiseksi monia miellyttäviä "Los Angelesin studiokitaristi" -tyylin saundeja.

Tallamikillä särö on lähimpänä fuusiota, mutta kuten muidenkin saundien kohdalla, säätövaraa löytyy huomattavan paljon. Terää ja rouheutta on sen verran mukana, että rankempaakin menoa saa aikaiseksi tarvittaessa. Paras referenssi löytynee kuuntelemalla ääninäytteitä.

Ääninäytteitä Brian Moore C-90:stä on ladattavissa Brian Moore Guitarsin sivuilta:
http://www.brianmooreguitars.com/CustomShop/audio.asp

Yhteenveto

Yleisvaikutelmaksi Brian Moore custom C-90:stä nousee vaikeus kategorisoida sitä tiettyyn luokkaan. Piileekö kitaran syvin luonne ja persoonallisuus kaulamikissä tai tallamikissä? Entä väliasennoissa?

Itse lähtisin siitä, että tämän kitaran luonne on studiokitaristin luottotyökalu, "sveitsiläinen linkkuveitsi" joka tuottaa uskottavia useampien eri kitaratyyppien perusluonteita edustavia laadukkaita ja äänitysvalmiita saundeja. Myös kitaran rakenteelliset ominaisuudet kielivät laajasta joustavuudesta.

Jouduttaessa liikkumaan useiden eri musiikkityylien välillä Brian Moore custom C-90 on siis varteenotettava vaihtoehto. Bluesmuusikolle C-90 tuskin korvaa vuosien patinoimaa sielukasta stratocasteria tai telecasteria. Samoin jazziin keskittynyt muusikko pitää varmasti kiinni onttokoppaisestaan. Kuitenkin kaivattaessa tyylillistä monipuolisuutta C-90 antaa myös näihin erilaisiin soittotilanteisiin uskottavia saundivaihtoehtoja täyttäen samalla kertaa monta käytännön tilanteessa esiin nousevaa saunditarvetta.

Kirjoittanut Veli 15.09.2006

            800×600  -  71 kt.


Arvostelu

4,54,54,54,54,5    (8 arvostelijaa)
Kirjaudu sisään arvostellaksesi!


Kommentit

Fonisoul_: Asiantuntevaa, jopa ammattimaista tekstiä. Ilo lukea, kiitos!
Tee: Mahtavia kitaroita nää on kyllä! Hyvä teksti
ankkiz: Paljon tämä maksoi kun sitä vielä sai?
Veli: Kiitoksia kannustavasta palautteesta. Musiikkitekniikan osto-opas vuodelta 1998 ilmoittaa Brian Moore Custom C-90:n perusmallin hinnaksi 16750 mk. Vertailun vuoksi PRS Custom 24 maksoi samana vuonna 14 495 mk. Eli lähtöhinta oli n. 16% PRS:ää kalliimpi.
meditate: Hyvä artikkeli. Ja kitarahan on tosi hyvä. Itekki sellaisen omistan.
triaxis: Brian Moore kitaroiden maahantuonti alkoi 1995. Maahantuoja ja lähes ainoa myyjä oli Backline Oy. Muutama C-Series kitara kulkeutui Helsinkiin, Turkuun ja Somerolle. Maahantuojaksi vaihtui vuonna 1999 EM Nordic.

Yhteensä 6 kommenttia. Lisää kommentti!

Artikkelit: Laitearviot

Tulostettava versio

Tulostettava version ilman kuvia

Lähetä pikaviesti kirjoittajalle