Muusikoiden.net
10.12.2016
 

Etusivulle
ArtikkelitHakuOmat artikkelit
Palaute

16.06.2006: Metallica Tallinnassa 13.6.2006


Francis Bacon taisi joskus tokaista jotain sellaista, että:
-"Jos vuori ei tule Muhammedin luo, Muhammed menee vuoren luo."
Niinpä näitä Metallica-vuoren luo matkustavia Muhammedeja taisi olla tuhansia, kun ei ko. orkesteri Suomeen asti tullut kiertueellaan. Naapurimaahan siis vei Pelsinkin tie tänä kesänä, vaikka monta kertaa kerkesikin jo jännittää ja pelottaa tuo reissu.

Niin sitten maanantain ja tiistain välisenä yönä noin puoli kolmelta lähdimme Jyväskylästä matkaan. Kyseessä oli eräänlainen pakettimatka, jossa järjestettiin kyyditykset Viroon sekä hotellit. Bussimatka meni suht nopeasti, vaikka kuuma ja väsy alkoikin olemaan. Laivalle pääsimme joskus aamuseitsemältä, jolloin väsymys & nälkä meinasivat käydä ylivoimaisiksi. Emme jaksaneet jonottaa ravintolaan, vaan kävimme kahviosta hakemassa leipää, juomista ja voisarven. Tämä osoittautui virheeksi, sillä kenties olisimme selvinneet nälättä pidempään syömällä kunnon ruokaa ravintolassa, vaikka sitä varten olisikin joutunut hiukan jonottamaan. Sama pää kesät talvet, minkäs teet. Rahaakin joutui vaihtamaan, sadalla eurolla sai 1500 Viron kruunua. Loppureissu olikin sitten yhtä ynnäilyä tuon valuutan kanssa, kun ei tajunnut tavaroiden hinnoista yhtään mitään.

Viimein saavuimme Tallinnan puolelle ja pääsimme onnellisesti Dzinger-nimiseen hotelliimme. Nukuimme parin tunnin päiväunet ja poltimme runsaasti sisällä, koska niin sai tehdä. Herätyksen jälkeen oli suihkun paikka ja valmistautuminen Laululavalle lähtöä varten. Bussimatka kesti todella kauan, koska joitain katuja oli jostain syystä suljettu ja keskusta oli melkoisen tukossa. Onneksi bussikuskimme oli kokenut ja tyyni mies, itsellä olisi saattanut jonkin verran käpyä lämmittää se seisoskelu. Pääsimme kuitenkin lopulta Laululavan välittömään läheisyyteen, jossa alkoivatkin jo fiilikset kohota taivaisiin. Keikkapaikka oli upea: Lava oli valtavan kokoinen, alue oli todella laaja ja katsomona toimi pitkä ja loiva rinne. Nyt alkoikin sitten kärsimätön odottelu, tosin onneksi tajusimme syödäkin lämppäreiden aikana, ettei vallan olisi unohtunut. Myös jotain piti koko ajan juoda, koska lämpötila oli parhaimmillaan kolmenkymmenen kuumemmalla puolella.

Lämppäreitä en juuri seuraillut. Tuikituntemattomat Tanel Padar & The Sun ja Pedigree kuulostivat yllättävänkin samoilta. Jommankumman Welcome to Estonia-biisi jäi kylläkin hetkeksi soimaan päähän, mikä on tässä tapauksessa ihan hyvä asia. Teretulemast! Bullet For My Valentine kuulosti ihan hyvältä, joskin en hirveästi kerennyt kaljajonossa ja varapissalla käydessä siihen keskittymään. Ajatukset olivat jo vahvasti seuraavassa esiintyjässä, jota siirryimme Bulletin jälkeen lavalta katsoen oikealle puolelle seuraamaan. Huisi tunne, kun liki 80 000 ihmistä kuohahtaa aina, kun joku roudari käy vähän lavalla säätämässä potikoita ja teippaamassa asioita.

Noin tunnin odotuksen jälkeen samainen yleisömäärä repesi valtavaan huutoon, kun Ecstasy of Gold-alkunauha alkoi soimaan. Epätodellinen olo siinä oli itse kullakin, kun näki Lars Ulrichin kiipeävän rumpupatteristonsa taakse ja muun bändin kävelevän vahvistinkasojen keskelle. Creeping Death lähti räjähtävästi käyntiin James Hetfieldin jumalaisen riffin myötä, ja yleisökin alkoi tamppaamaan villisti. Die! Die! Die! Die, by my hand! Lienee turha edes kuvailla tuntemuksia, kun kuorossa hoetaan kuolemaa monenkymmenentuhannen ihmisen voimin.

Gimme M! Gimme E! Gimme T! Gimme A! Gimme L! Gimme fuel, gimme fire, gimme that which I desire! Loadeilta ei toisena tulleen Menoveden lisäksi muita biisejä kuultukaan, mikä ei ainakaan allekirjoittanutta hirveästi haitannut. Energiaa tässäkin vedossa piisasi yllin kyllin, joten olikin jo aika rauhoittua (tosin hyvin vähän) Wherever I May Roamin tahtiin. Settilistoja tutkineena äpäränä olin tietoinen, että seuraavaksi saattaa tulla uusi biisi, joten WIMR menikin hiukan seuraavaa odotellessa. Fade to Black:han sieltä tuli, mikä kyllä kelpasi myös. Uusi kappale olisi tosin ollut kiva kuulla, mutta aina ei voi voittaa. Seuraavaksi Rob Trujillo johdatteli meidät For Whom the Bell Tollsin pariin, joka tuntui tällä kertaa potkivan paljon kovempaa kuin Helsingissä pari vuotta sitten. Bellziä olen aina pitänyt vähän semmoisena väkisinsoitettavana kappaleena, mutta nyt se ei siltä tuntunut.

Bellz loppui ja yleisö hiljeni. Soittajat poistuivat lavalta ja valtaisat videoscreenit alkoivat toistaa pohjustusta sille, että kohta tulisimme kuulemaan koko Master of Puppets-levyn. Video päättyi Batteryn akustiseen introon, jonka perään Hetfield täräytti yhden legendaarisimmista thrash-riffeistä ikinä. Vaan eipä yhtään vähempää legendaarinen ollut seuraavankaan kappaleen alkuriffi, nimittäin itse nimikappale harmoniasooloineen ja jumalaisine väliosineen kuultiin seuraavaksi. MoP on aina yksi Metallican keikkojen kohokohtia, ja sitä se oli myös nyt.

Thing That Should Not Be sai reippaasti uutta väriä livenä. James lauloi puhtaasti jonkun efektin läpi ja loput ajasta karjui kuin vimmattu. Seuraavana kuultu Sanitarium oli myöskin todella tiukka veto, eikä Hammettikaan käyttänyt soolossa liikaa wahia yhtään kyllä, vaikka tuhansien olohuonekitaristien mielestä hän niin tekee aina. Jyräävä Disposable Heroes toimi livenä uskomattoman hyvin, joskin se ei tuntunut olevan yleisölle järin tuttu. Sama oli myös Leper Messiahin kohdalla, kun ei tullutkaan enää sitä raivoisaa yhteislaulua kuin yleensä. Onneksi seuraavassa vedossa sai vain keskittyä kuuntelemaan, kun Robin bassosoolon myötä Orion-instrumentaali polkaistiin käyntiin. Herkkuahan tuo biisi oli kuulla livenä, siitä ei pääse mihinkään. Varsinaisen setin lopetti tietysti myös levyn lopettava Damage Inc., jossa oli jälleen harvinaisen paljon energiaa mukana. Metallica poistui lavalta huutomyrskyn saattelemana.

Encoressa kuultiin ensin Mustan Albumin hitit Sad But True ja Nothing Else Matters. Jälkimmäisen sytkärimeri oli aivan huikeaa katsottavaa, niin paljon niitä tuliluikkuja siellä vilkkui. Definitiivisen balladin jälkeen siirryttiinkin suoraan sotaisiin tunnelmiin, kun pommit ja konekivääritulitukset johdattivat Onen pariin. Niitä pommeja ja ilotulitusraketteja muuten oli ihan kunnioitettava määrä. Jättihitti Enter Sandmanin myötä bändi poistui lavalta uudelleen.

Eihän Metallicalle yksi encore riitä mihinkään, vaan vielä kävivät vetämässä So Whatin ja Seek And Destroyn. Ensinmainitussa oli joku vieraileva vokalisti, mutta en tunnistanut häntä enkä kuullut nimeäänkään kunnolla. Päätimme lähteä valumaan portteja kohti Seek And Destroyn aikana, koska emme halunneet jäädä ihmismassan jalkoihin. Olo oli aivan epätodellinen, joka kylläkin hetkeksi vaihtui pienoiseen paniikkiin, kun emme meinanneet löytää bussiamme mistään. Onneksi dösä lopulta löytyi ja seurueemme pääsi ansaituille yöunille hotelliin.

Edessä oli enää pienoinen ostosreissu Tallinnassa ja sitten alettaisiinkin jo lähteä kotia kohti. Sivuhuomatuksena kerrottakoon, että kävimme syömässä eräässä keskiaikaistyylisessä ravintolassa, jossa ruoka sekä palvelu olivat törkeän hyviä. Lafkan nimeä en nyt muista, mutta Vanhassakaupungissa se sijaitsi. Mahat täynnä ja pikkaisen nukkuineinakin paluumatka ei ollut niin tuskainen kokemus kuin toiseen suuntaan, laivamatkakin meni ongelmitta. Saavuimme Jyväskylään joskus kahden jälkeen yöllä torstaipäivän puolella, jolloin onnelliset ja väsyneet keikkaturistit lähtivät koteihinsa.

Väsymyksestä ja nälästä huolimatta reissu oli aivan mahtava kokemus. Metallican keikka oli paljon parempi kuin Olympiastadionilla 2004, järjestelyt toimivat Laululavalla paremmin ja äänentoistosta sekä miksauksesta saisivat monet ottaa oppia. Vaikka Viro ihan mukava paikka näytti olevankin, niin kyllä sitä toivoisi silti, että näkisi Metallican Suomessakin taas. Sinne nimittäin sitten lähdetään, eikös juu?

Settilista:

Ecstasy of Gold
Creeping Death
Fuel
Wherever I May Roam
Fade to Black
For Whom the Bell Tolls
Battery
Master of Puppets
The Thing That Should Not Be
Welcome Home (Sanitarium)
Disposable Heroes
Leper Messiah
Orion
Damage, Inc.
- - - -
Sad But True
Nothing Else Matters
One
Enter Sandman
- - - -
So What (joku äijä vierailevana vokalistina)
Seek and Destroy

Toivottavasti artikkelista oli jollekin edes jotain hyötyä tai iloa!

Kirjoittanut Pelsi 16.06.2006


Arvostelu

4,24,24,24,24,2    (6 arvostelijaa)
Kirjaudu sisään arvostellaksesi!


Kommentit

joukov: Artikkelista päätellen joku taitaa vielä kuunnella noita vanhoja raatoja.
Pelsi: Nämä raadot olivatkin tällä kertaa harvinaisen energisiä ja kovassa iskussa. Ja sitä paitsi, minähän en muita edes kuuntele kuin raatoja...
Tobby: Artikkelista välittyy hyvä tunnelma! +!
tuotsi: Hyvä keikka ja raportti! Olde hansa on tuo ravintola nimeltään, siellä itsekin käytiin...
Metal90: Kova keikka kyllä oli, itse olin tosi lähellä lavanreunaa.
juniper_: KIITOS! Tästä oli todella iloa, hyrrä pyöri tota lukiessa! Joo en sen äänenentoisto-ongelman takia ajatellu edes sitä stadikan keikkaa tosissani, ja tonne Lauluvajaan en nyt sitte päässy..byhyy.. Mut tuli silti hyvä mieli tosta jutusta, ja (Jatkuu...)
juniper_: ...teksti oli oikein rouheeta, mukava lukee.
juniper_: tai no siis akustiikkaa tarkotin..oikastaan ni äänimiehet ei suutu :)
MotoPsycho: Keikka oli todellakin elämys, niinkuin oli myös keikan päätyttyä kävelymatka kohti satamaa. On se hienoa kun 80 000 metallica-fania kulkee massana pitkin Tallinnan katuja, taputtaen rytmissä, tehden aaltoja ja laulaen Metallicaa.
frantic: itse missasin tän keikan, tässä vaiheessa tuli kylmät väreet, kun luintekstiä > MoP on aina yksi Metallican keikkojen kohokohtia, ja sitä se oli myös nyt.
michka: Kiitos tästä, nyt ei harmita YHTÄÄN, ettei tullut tuonne lähdettyä. ;)
Khammett: OLIN tuolla Keikalla se oli HYVÄ!
tappi83: ei mitään hyötyä ollut

Yhteensä 13 kommenttia. Lisää kommentti!

Artikkelit: Keikkatunnelmat

Tulostettava versio

Lähetä pikaviesti kirjoittajalle

Hosted by Nebula.fi

 

Copyright ©1999-2016, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.  
Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti