Tämä on siis se superhalpa natural vintage tele. Ostin tämän Music Storesta (www.musicstorekoeln.de) siten, että toimittivat sen minulle Ranskaan. Liikkeen kanssa ei muuta ongelmia ollut kuin oma hätäisyyteni. Vastaavat meileihin noin vuorokauden viiveellä, näemmä. Tuli jopa perille väärällä osoitteella!
Mutta itse asiaan. Runko on oikeasti nättiä lakattua vaaleanruskeata puuta (mitä sitten onkaan), ja etuosaa on selvästi yritetty matchata käytettävissä olevan materiaalin puitteissa. Sivulta ja takaa näkee, että runko on neljästä n. 10cm leveästä lankusta, mutta edestä sen huomaa vain yhdestä kohtaa alle metrin etäisyydeltä.
Kaula on (ilmeisesti?) vaahteraa, vaahteraotelaudalla. Niin, otelaudalla. Mustat halpadotit. Kaularaudan pultti on ei ihan mainoskuvien mukaisen, ei kovin fendermäisen headstockin päässä. Jossain J&D:n superstratossa on vastaava. Aluksi karsastin sitä, mutta nyt se näyttää jo ihan hyvältä. Kaula on muotoilultaan, tuntumaltaan ja soitettavuudeltaan paras, mikä on koskaan käsiini eksynyt. (Harmony Central-vertailun vuoksi.. Käsissä on käynyt aitoa teleä, stratoa, Gibsonia, Tokaita, PRS:ää aina noin 5000€ hintaluokkaan asti - ei omina tosin) Kaulassa on ohut satiinilakka tms. joka tuntuu ERITTÄIN hyvältä kädessä, ja sen muotoilu on aivan täydellinen minun kouraani. Niin hyvä, että jos joskus itse kitaran rakennan, kopioin kaulan profiilin. Nauhatyö pääasiassa varsin hyvä, mutta viila on käväissyt otelaudassa 19-20 nauhojen välissä. Ei kauhean korkeat nauhat, mutta selvästi korkeammat kuin Tokaissani. Hieman ongelmia intonaatiossa, mutta veikkaan sen johtuvan tallasta. Siitä kohta enemmän.
Metalliosat on sitten se kohta, jossa hinta alkaa näkyä. Kaikki osat näyttävät ja tuntuvat hieman halvoilta, mutta toimivat. Virityskoneisto täytyy kyllä vaihtaa, jos keikkahommia aikoo tehdä tällä pelillä, kotioloissa riittävän pitävät. Talla on sitä mallia vintage, että tuhkakupin voisi ehkä saada kiinnitettyä. Kielet through body, intonaatiota parantaa vinot tallapalat, joista kaksi ulointa on väärin päin :). Mikkejä pääsin kokeilemaan vasta Suomeen palattuani, ja yllätyin.. Kuulostaa varsin hyvältä. Eivät tosin vedä vertoja kokeilemilleni jenkki standardille eikä edes mehiko-telelle "luonteessa", mutta varsin käyttökelpoiset soundit sieltä silti ulos saa.
Kitaran setuppi oli hyvä, en tiedä onko tehtaalta vai Music Storen jäljiltä. LaBellan 09-42 kielisetti, mulle aivan liian keveät soittaa.. D-kieli särisee vähän jossain 17-nauhasta ylöspäin. Muuten ei mitään kummempia.
Yleissoundi ei ole ultra-tele, vaan pehmeämpi. Akustisena on hyvä klangi muuten, mutta satula on heppoista muovia ja sen kuulee avosoinnuissa. Johto kiinni, ja päästään enemmän asiaan. Kaulamikin soundi on pehmeä, mutta ei kovin paksu. Eipä toisaalta mene aivan tukkoonkaan, vaikka tonen vääntää reilusti alas. Keskiasento oli hienoinen pettymys, SITÄ tele-soundia ei ihan saatu mutta sen sijaan varsin miellyttävä komppisoundi kyllä lähtee, erityisesti puhtaana. Soundi ei ole erityisen persoonallinen, mutta esimerkiksi akustisen korvaajaksi puhtaalla soundilla se toimii kohtuullisen hyvin. Tallalla irtoaa jo rokki-nasaalia, mutta tonea hieman pudottamalla senkin saa talttumaan jopa korvaa miellyttäviin puhtaisiin saakka. Kaiken kaikkiaan mikkien yleissoundi on kallellaan sellaiseen pehmeään, ehkä jopa hivenen särmättömään country-clean/pedal-steel -osaston suuntaan. Minulle se sopii, nenäkästä räkäsäröä hakevan mieleen se ei välttämättä ole.
Kyllä tällä keikan soittaisi, mutta kakkoskitaraksi tämä jäänee monella. Kotona tämän uskaltaa jättää rauhassa telineeseen lapsen riepoteltavaksi (yritän jopa usuttaa soittamaan välillä) ilman murheita naarmuista. Tulee itsekin soitettua paljon enemmän, kun on aina kitara käden ulottuvilla. Voisin suositella sen iänikuisen Squierin korvikkeeksi, jos raha on tiukalla.
EDIT 2011/11:
Kitara on yhä minulla, ja edelleen se on rakas peli. Vuosien mittaan se on "kärsinyt" erinäisistä modauksista, jotka mm. edellyttivät uusien routtausten tekoa jne.. Tällä hetkellä modit ovat: Dimarzio Twang King setti, messinkiset "intonoidut" (=vinot) tallapalat ja Bigsby B5, minkä takia alkuperäiseen tallaan piti tehdä kieliä varten urat taakse. Nyt pitäisi enää vaihtaa paksummat kielet ja vaihtaa virit, niin alkaisi olla pitkälti siinä pisteessä kuin on mahdollista modata vaihtamatta puita. Kitara on paljon kokenut mutta pitänyt pintansa, kaula on edelleen tikkusuora ja helpposoittoinen. Twang Kingeillä ollaan jo vintage-teleismin ytimessä, vaikkakin kaulamikki on melko stratomainen. Tonea hivenen leikkaamalla päästään lähemmäksi perinteistä osastoa. Kaiken kaikkiaan, jos pitäisi hävittää kaikki paitsi yksi kitara, taloon jäisi tämä tele. Sillä voi vetää mitä vain, soittaminen on kevyttä ja soundi toimii aina.
EDIT 01/2012:
Ja niinhän siinä sitten kävi että tele lähti talosta, kun mieluisa jenkki-strato osui kohdalle. Hivenen on ikävä kitaraa, mutta kyseessä oleva strato sai oikeasti aikaan fiiliksen, että muut kitarat ovat tarpeettomia, yksikin riittäisi. R.I.P. J&D, sen kunniaksi kuva viimeisestä loistosta ennen kuin kitara poistui keskuudestamme.Kirjoittanut mtt76 23.09.2004 | | |