Muusikoiden.net
10.12.2016
Into-Luthman | Yli 300 sivua parasta musakamaa 

Etusivulle
ArtikkelitHakuOmat artikkelit
Palaute

19.07.2004: Ilosaarirock 16.-18.7


Sään jumalten täytyy todellakin pitää Ilosaarirockista. Koko kesän Suomenmaata vallassaan pitänyt sateinen harmaus sai väistyä kahdeksi päiväksi, kun Joensuussa juhlittiin rauhallisesti ja rakkaudella. Vaikka bändit eivät olleet maailmanlaajuisista supertähdistä koostuvia, oli tunnelma käsinkosketeltavan upea ja lähes jokainen yhtye oli lavalla selvästi parhaimmillaan.

Itse polkaisin Rockin käyntiin jo perjantaina Sulo-klubilla, jonne lähdimme mm. Vimpon, Konztan ja _Petrin_ kanssa tutkailemaan, miltä näyttävät Absoluuttisen Nollapisteen ja TikTakin liveaktit. Kaarihalli oli loppuunmyyty(kuten koko Ilosaarirock), ja 1900 ihmisen täyttäessä suhteellisen pienen tilan oli tunnelma katossa.

Absoluuttinen Nollapiste oli vakuuttava oma itsensä, ja settiin mahtui monen monta hienoa kappaletta. Lääkkölän maagista kitarointia unohtui katselemaan lumottuna ja muutenkin bändi soitti aivan järjettömän hyvin yhteen. Liimatan jatkuva sanojen unohtelu ja uusien improvisointi herätti suurta hilpeyttä allekirjoittaneessa. Biiseistä parhaiten toimivat Liukuovet, Täytyy muistaa, Kultainen leikkaus ja Mustaa ei ole. Uusi rokkibiisi herätti hämmennystä: tämähän on ihan YleX-kamaa! Saatuaan encoren yhtye poistui lavalta, ehdittyään olla lauteilla vain harmittavan lyhyen 40 minuutin ajan.

Seuraavana vuorossa ollut TikTak räjäytti pankin totaalisesti. Yhtye pompitti juhlakansaa tasaisesti reilun tunnin ajan eikä armoa annettu kuin kahden hitaamman biisin muodossa(Satuprinsessa ja Tuuleksi taivaanrantaan). Bändi soitti törkeän hyvin ja Petran lavakarisma loisti kirkkaammin kuin kymmenet lavan valaisuun käytetyt valot. Hittien määrä kasvoi keikan loppua kohti, ja Heilutaan-kappale tuntui jo joltain vallan käsittämättömältä. Vaikka happea ja kuntoa ei ollut jäljellä enää kuin nimeksi, piti koko kappale hyppiä mukana ja laulaa niin paljon kuin palkeista irti lähti. Ja niin teki koko muukin Kaarihallin yleisö. Viimeisenä biisinä toiminut Tänä yönä taivaaseen oli suorastaan maaginen kokemus: kylmät väreet vain pyyhkivät selkää pitkin kun kertosäkeistö kaikui viimeistä kertaa klubilla. Keikalta poistuttiin aivan mielettömissä fiiliksissä ja jokseenkin sekapäisenä. Kuriositeettiarvoa toi myös se seikka, että TikTak oli viimeinen esiintyjä, jonka pian purettava Kaarihalli näki.

Lauantaina varsinaisen festarin alettua meiningin aloitti Scandinavian Music Group. Vaikka yhtye onkin muodollisesti pätevää radiorokkia ja Terhi Kokkonen on vallan ihana tapaus, ei bändi ollut livenä juuri mistään kotoisin. Poistuin lavan edestä muutaman biisin jälkeen perin tylsistyneenä.

Seuraavaksi oli vuorossa Rentolavan avajaiset, ja avausbändinä toimi hyvän ystäväni Jabben bändi Jamstream(kiitokset vielä kerran koko yhtyeelle kaikesta). Näin ollen olen hieman jäävi arvioimaan keikkaa, mutta voin todeta yleisöä olleen runsaasti ja se oli täysillä mukana koko keikan ajan. Osasipa joku sanojakin ulkoa, mikä on jo jonkinasteinen saavutus ottaen huomioon, että Jamstream on ollut kasassa vuoden päivät, ja julkaissut EP:n, jota valmistettiin vain n. 100 kappaletta.

Jamstreamin jälkeen Rentolavan valloitti Quintessence, jonka lavakarisma oli pitkälti Emma Salokosken säteilyn varassa. Jostain syystä Emma ei antanut tänään selvästikään parastaan, ja niinpä Quintessence jäi selvästikin hieman etäiseksi kokemukseksi. Etenkin hieman korpesi, kun bändi pyysi juttelemaan keikan jälkeen kanssaan mutta sitten intoa jutteluun ei löytynytkään. Kaikenkaikkiaan orkasta jäi hieman ylimielinen kuva, joka toivottavasti johtui vain huonosta päivästä. Vaan toisaalta, itsehän Quintessence laulaa kappaleessaan "First impressions never lie". Mitenhän lienee...

Seuraava keikka, jolle raahauduin, oli Maija Vilkkumaan. Meininki oli käsittämättömän hyvää ja kaikki tarpeelliset hitit kuultiin, lukuun ottamatta yhtä todellista klassikkoa. Rakkauden festarina tunnettuun, veden rannalla sijaitsevaan Ilosaarirockiin olisi ehdottomasti kuulunut kaikkien aikojen kauneimpia kesäbiisejä oleva Hiuksissa hiekkaa. Taustabändi oli jälleen kerran helvetin tiukka, ja Maijan lavakarisma hoiti loput.

Jukka Poika&Jenkkarekkaa ehdin näkemään vain hieman, mutta jo tuolla lyhyellä pätkällä minut onnistuttiin vakuuttamaan. Jukka Pojan hulvaton improvisointi ja loistava lauluääni yhdistettynä groovaavaan taustaorkesteriin takasi mukavan leppoisan live-elämyksen.

Illan päätti YUP, joka soitti kesän ainoan keikkansa Ilosaaressa. Laatutavaraa, mutta ihan loppuun en jaksanut, koska bilekuntoni alkoi olla hieman lopahtamaisillaan. Meitä odotellaan mullan alla, Joutilas ja Rakkaus on pesti hulluuteen toimivat silti kuin metrinen halko.

Sunnuntaina alkoi kahden päivän bilehiletys ottaa jo kunnon päälle, ja kun soppaan lisättiin nappaamani allergialääke, jota ei olisi saanut nauttia alkoholin kera, olin koko päivän mahdottoman väsynyt ja suurin osa keikoista jäi väliin. Don Johnson Big Band oli yhtä hieno kokemus kuin aina ennenkin, vaikka alkaakin kärsiä jo siitä, että uutta materiaalia ei ole ja vanhat kappaleet olen kuullut jo monta kertaa. Silti viihtymys oli taattua alusta loppuun.

Sunnuntaina Don Johnson Big Band jäi ainoaksi kokonaan katsotuksi setiksi, jonka välissä kävin vilkaisemassa Soul Captain Bandia sekä Kotiteollisuutta. Eniten aikaa taisi kuitenkin kulua VIP-teltan hanojen äärellä. Koska juna takaisin Ylivieskaan lähti 23.07, jäi illan pääesiintyjä Apulanta kokonaan näkemättä, mikä harmitti vallan vietävästi. No, kaikkea ei voi koskaan nähdä, ja kokonaisuutena Ilosaarirock 2004 oli niin läpeensä hieno kokemus, että moinen pieni puute ei tunnu juuri miltään.

Ensi vuonna sama aika, sama paikka, jos armeijan harmaista onnistun lomalle pääsemään. Kiitos kaikille Rockissa olleille tutuille, vähemmän tutuille ja artisteille. Ilosaarirock oli kesän 2004 selkeä kohokohta.

Kirjoittanut Nimismies 19.07.2004


Arvostelu

3,03,03,03,03,0    (2 arvostelijaa)
Kirjaudu sisään arvostellaksesi!


Kommentit

Nimismies: Kommentoidakin olisi saanut...
Keke Urlaub: Apulannan keikka oli täyttä lantaa lavashouta lukuunottamatta. Wirtanen ei osaa soittaa eikä laulaa, ainoastaan käyttää jotain pöljiä efektejä. :)
Keke Urlaub: Ai niin, ja Anna mulle piiskaa-kappaleessa toinen kitara oli aivan naurettavan epävireinen, eikä kitaristi tainnut huomata mitään.
konzta: Näin se meni. Hieno arvostelu!
Nimismies: Onkohan sulle tullut joku ajatuskatkos? Luepa juttu tarkemmin.
greshgurt: Olen Abson erinomaisuudesta samaa mieltä, mutta TikTak oli mielestäni parin biisin jälkeisen pikaisen paikalta poistumisen arvoinen pettymys. Kiva kuitenkin, että siulle on maistunut, ja että muutenkin kattelit nuo hyvät ja niistä kerrot, se on hyvä.
zippiz: YUP ol iaivan loistava..Ja jukkapoika ja soul captain band...Oli aivan hulvatonta...:D
Tupuna: Olet tasan kirjoittanut tämän arvion siksi, että saisit kertoa kaikille olleesi Ilosaaren VIP-alueella. Ja kyllähän se niin pirun hieno saavutus onkin. Kasva aikuiseksi!
Nimismies: Yliskenettäjä on vain kateellinen kun ei itse päässyt VIP-alueelle. Mutta voihan hän aina lohduttautua sillä, että kaatoi Jimi Tenorille shamppanjaa...
Tupuna: Joo, ERITTÄIN kateellinen. Voit vaan uskoa, miten sinua kadehdin.
Kitaranraiskaaja: öheiss mies oli VIP-alueella BD

Yhteensä 11 kommenttia. Lisää kommentti!

Artikkelit: Keikkatunnelmat

Tulostettava versio

Lähetä pikaviesti kirjoittajalle

Hosted by Nebula.fi

 

Copyright ©1999-2016, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.  
Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti