05.12.2003: Multimediakonsultit muovipalmujen katvee...

Kirjoittanut Riku Ahlsten – 09.01.2004

Maanisuutta hipovat jouluvalmistelut lisäsivät kierroksia koneeseensa, emmekä mekään halunneet jäädä osattomiksi tuosta kirkkovuoden suurimman juhlan jännityksen täyteisestä odotuksesta. Avasimme adventtikauden komeasti Suomen virallisen joulukaupungin kauneimmassa kylpylähotellissa, Caribiassa. Kyseessä oli myös jonkinlainen virstanpylväs urallamme: ensimmäinen ns. pikkujoulukeikka. Riskin ottanut yritys GoodMood on laulajallemme Japille tuttu, sillä siellä hän tekee niitä päivätöitä, joita ei ihan vielä kannata lopettaa.

Olosuhteet olivat mainiot. Käytössämme oli kohtuullisen kokoinen hotellihuone neuvottelupöytineen ja fläppitauluineen - kuinkas muuten. Mukavin yllätys oli kuitenkin huoneen yhteydessä ollut sauna. On erinomaisen miellyttävää valmistautua illan keikkaan saunomalla kaikessa rauhassa. Ja vaikka virvoitusjuomia oli aluksi niukanlaisesti, lisää saimme, kun pyysimme. Ainoastaan ruokatarjoilu oli heikko: muutama hassu voileipä, jotka nekin katosivat laulajamme suuhun ennen kuin ehdimme kunnolla kissaa sanoa.

Leppoisan oleilun ja television katselun keskeytti lopulta kello, joka ilmoitti keikan alkavan. Manne ja Jura olivat lähteneet jo edeltä alakertaan, niinpä me muutkin siirryimme yökerhon puolelle. Dynaamista duoa ei kuitenkaan paikalla näkynyt. Huolestuminen olisi ollut liioittelua, joten lähinnä ihmettelimme poikien poissaoloa. Lopulta rytmiryhmä rymisteli saliin. Kävi ilmi, että veijarit olivat tahtomattaan rekonstruoineet Spinal Tap -elokuvan kuuluisan "eksyminen matkalla lavalle" -kohtauksen. Sattuuhan noita: Caribia on kovin suuri hotelli ja soittajapojat niin kovin pieniä.

Itse aktin aloitimme Woyzeck -instrumentaalilla. Valinta oli mahdollisimman huono setin ensimmäiseksi biisiksi. Dynaamisia vaihteluita, monipolvista melodiaa, herkkyyttä ja rujoutta samassa paketissa. Moista on vaikea saada kylmiltään toimimaan. Eikä Woyzeck dramaturgisestikaan oikein sovi paalupaikalle. Epäonnista valintaa korosti vielä biisin loppupuolella kitarastani irronnut hihnanpidin. Hyvä etten pudottanut koko soitinta käsistäni! Kylmä hiki alkoi kohoilla otsalle. Alku oli kaikkea muuta kuin lupaavaa.

Mutta huoli oli turha: loput keikasta sujui tasaisen nousujohteisesti. Viimeisen encoren aikana tanssilattian täytti satapäinen, parhaimpiinsa pukeutunut it-ammattilaisten lauma. Rokki soi ja lakeerikengät lauloivat! Meidän ei tarvinnut edes soittimiamme hajottaa itse: eräs moniosaaja horjahteli tanakassa tahtotilassaan Juran rumpusetin päälle aivan tarpeeksi antaumuksella.

Kuuman keikan jälkeen kylmä juoma olisi maistunut varmasti, mutta joku toinen oli päättänyt toisin. Poissa ollessamme huoneeseemme jäänyt virvokekori oli haettu parempaan talteen. Tuli oikein paha mieli! Kostoksi tyhjensimme minibaarin ja kusimme lavuaariin ennen kuin karistimme Caribian kitsch-helvetin pölyt jaloistamme ja taapersimme sadan metrin matkan Pohjois-Turun kiertueemme toiseen ja viimeiseen esiintymispaikkaan: legendaariseen Three Beers -pubiin.

http://www.multimediakonsultit.net">www.multimediakonsultit.net

Arvostelu

Kommentit