Muusikoiden.net
03.12.2016
 

Etusivulle
ArtikkelitHakuOmat artikkelit
Palaute

21.01.2004: Iron Maiden


MAiden saapui yhden peruuntuneen keikkapäivämäärän missattuaan Helsinkiin. Dance of death world tour loppui euroopan osalta Helsinkiin.
Paikalla oli tietojen mukaan täysi sali ja tunnelma saapuessani areenalle oli käsinkosketeltava. Saatinhan ne aallotkin aikaiseksi :)
Lämppäriä en kerinnyt näkemään joten Maidenin keikan kimppuun.

Avausraidaksi vailla suurempia yllätyksiä oli valittu sinkkubiisi Wildest dreams ja se täytti avauksen tehtävän. Maiden oli näyttänyt ottavan reseptikseen lämmitellä yleisö perinpohjin jo alkumetreillä, ennenkuin käydään uuden materiaalin kimmppuun. Wratchild, Can i play with madness ja Trooper toivat vipinää punttiin.
"welcome to the dance of death" saneli Dickinson kun yhtye tarjoili tuoreen albuminsa nimikkokappaleen. Vaikeasti lähestyttävä biisi tarjoili livenä annoksen teatraalisuutta kun Bruce esiintyi täysin rinnoin lyriikan mukana ja äityi kappaleen lopussa viitta harteillaan tanssimaan näyttävän valoshown kera. Valot keikalla oli muutenkin erittäin hienosti sovitettu.
Rainmaker on hittikamaa ja toisaalta helposti lähestyttävä. Brave new world oli myös mukana ja kyllähän siitä yhteislaulu irtoaa.
Paschendale oli keikan ehdottomasti upein elämys. Adrian Smithin ideoima kappale on mielestäni muutenkin DOD levyn ehkäpä parhain biisi. Introna nähtiin valojen välkkymistä ja kuultiin massiivista aseiden jyminää, kun Smith tilutteli alkutahdit tunnelma oli katossa.
loppupuolella kuultiin vielä mm. No more lies, joka on ehdottomasti yleisön huudatus biisi. Lord of the flies oli mukava yllätys ja olipa hienoa kuunnella kuinka Bruce paranteli välillä jopa oktaavilla Blazen melodioita. Fear of the dark on jo vakiokalustoa ja Hallowed be thy namea jos ei tule niin mellakka on valmis. Iron Maiden biisi tarjoili Eddien ja setti oli ohi.
Encoren aluksi MAiden teki historiaa. Akustisten kitaroiden säestämänä yhtye esitti DOD:in päätösraidan Journeyman ja kappale lievästä tasapaksuudestaan huolimatta näytti saavan yleisön mukaansa. Number of the beast ja Run to the hills lopettivat setin eikä yleisön villistä huutomyrkystä huolimatta ekstroja kuultu.

Maiden tasapainotteli keikan kivuttomasti. Vaikka uusia biisejä oli, ei tunnelma latistunut, koska levyn vahvimmat biisit oli valittu mukaan. Sora ääniä toki kuuluu; miksi aina pitää tehdä rauhallinen aloitus ja rauhallinen lopetus? miksi biisit soundaavat samanlaisilta? Kitarasoundi oli yhtä puuroa...jne
Toki niin on että maidenilla on resepti tehdä biisejä ja bändin jäsenet sen myös tietävät. Ei minulla ainakaan tulisi mieleenkään muuttaa tyyliä jos bändi myy aina loppuun keikkansa suomessa ja monessa muussa maassa. Toki suomalaisten Maiden hulluus on vertaansa vailla, sen tietää Dickinsonkin, joka kehui Helsinkiä heavy metallin pääkaupungiksi.
Soundit ovat aina ongelma, jos ei sitten soiteta todella hiljaa. Ja sehän ei hevissä onnistu. Olen jopa ajatellut että maidenissa on kolme kitaristia ennenmminkin biisien tekoa varten kuin huippuunsa sovitettujen kitarasoundien takia.

Iron Maiden on Iron Maiden ja siksi siitä ehkäpä tykätäänkin niin paljon :)

-UP THE IRONS-

Kirjoittanut tepu 25.12.2003


Arvostelu

Artikkelia ei ole vielä arvostellut kukaan.Kirjaudu sisään arvostellaksesi!


Kommentit

Skebaholikko: Hyvä arvoi, mutta korjaappa tuo äivämäärä jos mahdollista, taisipa olla 21.12 ja 2003;) Jos ei otsikkoa muuten saa räknättyä niin kysäiseppä ylläpidota.
Aksu89: Lämppäri oli hyvä
tepu: Täytyypä vaihtaa kun kerkiää :)
TheWickerMan: Mikä bändi muuten oli lämppärinä?
Ze Kink: Poisonblack, joku goottibändi. Ei mielestäni mikään erityisen hyvä, kaikki biisit oli liian samanlaisia.
DeWilde: Dickinson oli kuulemma kehunut Pariisissa sitä Euroopan heavy-pääkaupungiksi.
niko-89: Poisonblack paljon parempi kuin sentenced
Prowler: Kyllähän tuo keikka oli hyvä... eka kerta kun näin Maidenin livenä...
vantage: Perhana! Hevimetallin pääkaupunki
tukev: " Whn I came her in Finland i thought is there any heavy metal fans in here at all but now I notice that you` are the fucking capital of it!" Jotain tohon suuntaan se Dickinson höpötti. Saisivat antaa joskus keikalla mikin Nickolle, se on kova suustaan!
GRiff: Kyllähän oli kova keikka, mutta huono seura ei saanut tunnelmaa tarpeeksi korkealle... :/ Kaikinpuolin oli loistava keikka
Tomas_666: Muutenkin tasapaksu keikka verrattuna Maidenin kesäisen visiittiin. Paska seura kruunasi kaiken.
GRiff: Agree that comrad... :D
elbowski: eka keikka oli jos festareita ei lasketa ja oli mielestäni hyvä valinta
Bikeflyer: Hyvä kirjoitus! :) Tulee saatanan hyvät muistot viime joululta mieleen, vähän kipeenä silloin oli mutta ei se haitannut! seuraavaa keikkaa odotellaan.

Yhteensä 15 kommenttia. Lisää kommentti!

Artikkelit: Keikkatunnelmat

Tulostettava versio

Lähetä pikaviesti kirjoittajalle

Hosted by Nebula.fi

 

Copyright ©1999-2016, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.  
Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti