24.11.2003: Don Johnson Big Band Nivalassa 22.11.200...
Kirjoittanut Nimismies – 24.11.2003
Kauan odottamani Don Johnson Big Bandin keikka osoittautui tajunnan räjäyttäväksi kokemukseksi. Valitettavasti näytin olevan lähes ainoa yleisöstä jolle näin kävi.
Nivalan Tuiskula tunnetaan perin surkeana keikkapaikkana, jossa känniselle yleisölle on tärkeämpää päästä pihalle tappelemaan kiljukanisteri kourassa tai hankkia diskonlattialta teinityttönen näykkimään hentojen amisviiksien verhoamaa ylähuulta kuin kuunnella musiikkia. DJBB:n aloittaessa sali oli vain puolillaan, ja mitä pidemmälle keikka eteni, sitä vähemmäksi väki kävi. Tanssilattialla pauhannut teinipoppi innosti porukkaa ilmeisesti enemmän kuin Pekka Mikkosen svengaavat saksofonisoolot.
Mutta itse bändi oli loistavassa terässä. Keikan aloitti Salt water, jonka levyllä esiintynyt tunnelmamaalailu oli vaihtunut tiukempaan komppiin ja kovempaan meteliin. Tämän jälkeen esitetty Helsinki Cadenza sai yleisönkin jo melko hyvin mukaan, ja Penguinissa oltiin jo melko korkeissa sfääreissä. Viimeksi mainitun biisin aikana Tommy Lindgren kyykytti tuttuun tapaansa yleisöä, mutta kuten hän itse sanoi: "melko moni on vielä ylpeänä pystyssä". Ja pystyynhän nuo urpot tietty jäivät.
Emma Salokosken saavuttua lavalle yhtye jatkoi Two Reasonilla, joka toimi keikkabiisinä todella hienosti. Sitä seurasi maaginen bailukappale Jah Jah Blow Job, joka on kenties Penguinin jälkeen paras DJBB:n keikkabiisi. Tämän jälkeen alkoivat hitaammat fiilistelyt Northboundin ja Nightmanin muodossa, ja tässä vaiheessa yleisö alkoi selvästi vähetä. Bändi kuitenkin jatkoi yhtä hyvällä fiiliksellä, ja Harlem Davidsonilla se kaappasi koko porukan taas mukaan meininkiin. Kappaleen jälkeen yhtye "poistui" lavalta, palaten kuitenkin nopeasti "we want more" - huutojen siivittämänä.
Rappari Lindgren ja perkussiotaiteilija Giorgio De Las Nieves esittivät kahdestaan aivan hervottoman jamipätkän, jonka jälkeen yhtye esitti vielä jättihittinsä One MC, One Delay, johon vähälukuinen yleisö lähti mukaan täysillä(ei ihme, sillä biisi toimikin kuin junan vessa). Mainio lopetus mainiolle keikalle.
Tommy Lindgrenin lavakarisma toimi jälleen loistavasti ja miehen päätöntä heilumista oli ilo seurata pitkin keikkaa. Huomata täytyy myös kaverin ehdoton faniystävällisyys; jokainen halukas sai valokuvansa, halauksensa ja nimikirjoituksensa, ja riittipä hänellä vielä hetki aikaa juttutuokioon allekirjoittaneenkin kanssa. Lindgren näyttää esimerkkiä välittävällä toiminnallaan nykypäivän kusipäisille "rokkistaroille": yleisö on bändille yhtä tärkeä kuin bändi yleisölle. Tämä seikka pääsee niin kovin usein unohtumaan.
Olisi ollut mukava laittaa jutun yhteyteen eräs upea kuva Emma Salokoskesta, mutta digikamerani muistikortin sanottua poks ja kuvien tuhouduttua joudutte tyytymään pelkkään tekstiversioon.
Kommentit
| Toveri: | Hyvä arvio. Ja on kumma, jos DJBB ei onnistu livenä sytyttämään sitä vähemmän bändiä tuntevaa väkeä, livenä kun yhtye sattuu olemaan enemmän kuin rautaa... |
| Nimismies: | Koko yleisö oli päissään, siis TODELLA päissään. Ei silloin oikein jaksa bändiä seurailla. |
| Tapani L: | Hyvin kirjoitettu arvio, itseäni tosin kummastutti tuo "nykypäivän kusipäisille rokkistaroille" -kohta. Itse en ainakaan moisiin ole törmännyt... |
| Nimismies: | No se oli lähinnä näille Jonne Aaroneille suunnattu kommentti. |
| Skebaholikko: | Bravo, Nim-mari, Bravo! Männä Ilosaarirockin perusteella saamani kuva on näemmä ihan kestävää laatua, Lindgren on todellakin aika häpeällisen hyvä lavapersoona. Vakaasta sydänhevismistä huolimatta tämä pitää myöntää. Näitä lisää! |
| Agag: | Olin muuten itsekkin tuolla. (hävettää rokkimiehenä myöntää) |
| Agag: | Niin ja.. oli muuten hyvä keikka. |
| Nimismies: | Jaahas, olit vai? Hieno keikka indeed. |
| Yhteensä 8 kommenttia. Lisää kommentti. |