Muusikoiden.net
04.12.2016
 

Etusivulle
ArtikkelitHakuOmat artikkelit
Palaute

26.07.2015: Harley Benton - Les Paul - 1. Projekti


Vuoden verran olin selaillut netissä näitä DIY - kit mallisia kitara komplekseja. Kesän alussa sitten tein sen ja tilasin Thomanilta LP:n kitin. Paketti tuli yllättävän äkkiä. Olin lukenut sivuston arvosteluista, että puussa oli ollut jotain kolhuja. Moneen kertaan tuli hipelöityä bodia ja kaulaa enkä havainnut kosmeettisia vaurioita. Molemmat näytti olevan melko priima laatusta. Sähköistä olin jo saanut sen selville, että ne paketin mukana tulleet sähköt oli seinäkoristeita varten. Päätin kuitenkin jättää sähkö hommat myöhemmälle.

Värivisio oli päässä jonkin moinen, mutta sen toteutus ei ollut vielä päivän selvää. Ideana oli pitää puukuvio näkyvillä, josta syystä päädyin kokeilemaan puuvahaa. Visiona oli alkuun sellainen kelomainen väri. OsmoColorin Kelo sävyinen puuvaha osoittautui kuitenkin aivan liian vaaleaksi omaan visiooni. Muutaman aloittelijaan mokan tein. Alkuun en tajunnut, että pintoihin oli jo tehtaalla laitettu jonkin sortin pinta-aine.

Totesin olevan helpompi maalata kun teippaan/suojaan bodista kyljen ja pohjan pääliosan maalauksen ajaksi, sekä kaulasta otelaudan.

Muutaman kerran kerkesin vahata ja hioa ennen kuin tajusin ettei vaha toiminut niin kuin ajattelin. Samalla tajusin vahan olevan liian vaalea. Kävin kyselemässä neuvoa paikallisesta rautakaupasta mikä voisi olla hyvä sävy. Päädyin ostamaan pienen purkin Noki sävyä. Päätin kuitenkin sen olevan aavistuksen tumma sävy joten tein oman sekoituksen 50/50 Kelo/Noki. Muutaman siveltimen vedon jälkeen tajusin löytäneeni oikean sävyn. Juuri sen minkä olin päässäni pyöritellyt. Tästä edespäin maalaus pääsi jatkumaan sujuvasti.

Maalauksen jälkeen kiinnitin virittimet, sekä yhdistin kaulan bodiin. Yhdistäminen osoittautui hankalemmaksi kuin oletin, mutta sain kuin sainkin sen menemään kohdalleen.

Olin sopinut kaverin kanssa, että laittaisimme yhdessä elektroniikat kun hänellä oli tietotaitoa sen suhteen ja hänellä oli kuulemma minulle myydä ylimääräinen mikkisetti.

Saatiin raudat ja elektroniikat aika kivuttomasti paikalleen. Mikiksi päätyivät tällä kertaa Teslan Plasma 7:t. Asensin kielet ja aloitimme ensimmäisen testin. Se osoitti, että jossain oli joku kytkentä vika kun ei toiminutkaan kuin yksi mikki. Takakansi auki ja kyseessä olikin jonkin sortin kosketushäiriö joka korjaantui ihan vaan johtonippua liikuttelemalla. Vika korjattu.

Paketin mukana tulleet "rautakanget" jotka kuulemma oli tarkoitettu kieliksi osoittautui ihan kelpo setiksi noin niin kuin aluksi. Olin jo orjentoitunut vaihtamaan setin heti parempaan kun saan vain sellaisen käsiini.

Ääni kuulosti hyvältä. Sustainia tuntu löytyvän aika paljon eikä virekkään heitellyt. Voi toki olla, että tulen vaihtamaan viritintapit kunnollisiin mutta menee vielä ihan hyvin omassa käytössä.

Olen omaan suoritukseeni kitaran valmistuttua erittäin tyytyväinen. Kitara näyttää hyvältä ja kuulostaa hyvältä.

Kirjoittanut protype 26.07.2015

            1920×2560  -  695 kt.

1534×940  -  769 kt.

1920×2560  -  504 kt.


Arvostelu

3,33,33,33,33,3    (25 arvostelijaa)
Kirjaudu sisään arvostellaksesi!


Kommentit

protype: okei. täällä ei siis arvosteta toisten tekemisiä. HV!
BVR: Se on kato toi Harley Benton joka ei sytytä porukkaa, mut jos rakennussarja ois ollu Elviksen istuttamasta puusta jonka juurella Cash ois tehny hittejä niin sitten kuule ois pelkkää viittä tähteä tullu kaikilta. Mutta komean kitaran sait aikaseks! 5/5
Zambe88: Komean keihään olet saanut väsäiltyä. Kyllä noista Harrikoista ihan soivan pelin saa modaamalla, nauhat tosin tuppaa olemaan aika pehmeää materiaalia. Nyt vielä joku komea custom-dekaali lapaan niin tuohan on täydellinen:) PS. jäsen oikonen tekee dekaaleja
Deemon: komea on HB.itsellä menossa flying-v projekti.
rikarto: Nimenomaan. Olkoon vaikka Paska -merkkinen mutta jos ite on tyytyväinen ja tykkää lopputuloksesta niin fine!

Yhteensä 5 kommenttia. Lisää kommentti!

Artikkelit: Elektroniikka ja soitinrakennus

Tulostettava versio

Tulostettava version ilman kuvia

Lähetä pikaviesti kirjoittajalle

Hosted by Nebula.fi

 

Copyright ©1999-2016, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.  
Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti