Muusikoiden.net
04.12.2016
 

Etusivulle
ArtikkelitHakuOmat artikkelit
Palaute

29.08.2014: Arion & Adamantra @ Tavastia


Legendaarisen Tavastian lavalle nousi viime perjantaina vähän erilaista osaamista.

Astun sisään viimeaikoina itseäni enemmän skenessä pyörineen ystäväni kanssa ja proge- ja powervaikutteisen sinfoniametalliyhtyeen, Adamantran, on määrä aloittaa noin kolmen vartin päästä. Käydään frendin kanssa hakemassa oluet. Ja toiset. Kahden bändin jäsenten lisäksi yleisön joukossa liikkuu paljon musiikkimaailman ihmisiä sinfoniaorkestereiden miksaajasta Ranka-recordsin Rikuun ja aina Tapio Wilskaan, joka tulee toimimaan myöhemmin illalla miksaajan & teknikon roolissa.

Keskiverron progebiisin keston verran aloitusta lykättyään Adamantran porukka iskee setin käyntiin uudelta levyltä lohkaistulla singlellä "In the Shadow of the Cross", joka saa jo ainakin viidettä vuotta uinuvan sisäisen power-metallistini höristämään korviaan. Vähemmän suomalaiseen tapaan bändi heittää luontevaa läppää kappaleiden välissä. Lavaa kaunistaa kaksi vierailevaa naisartistia. Erityisesti bändin basisti Hoffrénin ja laulaja Niemisen lavaolemus sai sytytettyä itsessä tietyn hukatun innon tämäntyyliseen musiikkiin! Yhdessä uudessa biisissä oli jopa bassointro. Skillejä löytyi myös erityisesti bändin kosketinsoittajalta, joka pelasi erinomaisesti yhteen kitaristin kanssa. Muutamaa vähän erikoista, omaan mieleen jopa liian progea, biisivalintaa lukuunottamatta oikein kelpo keikka, lähtisin kyllä katsomaan uudelleen. Tulihan sieltä vielä itselle jokusen vuoden takaa muutama tuttu "hitti"biisikin.

Adamantran suoriuduttua lämmittelystä siirrymme hakemaan lisää mallasjuomaa Jampan(nimi muutettu) kanssa. Istahdamme hetkeksi pöytään jauhamaan sitä itseään. Nupit ovat kuluneessa ajassa X aivan huomaamatta siirtyneet lähemmäs kaakkoa ja siirrymme ensimmäiset humahdukset kuultuamme takaisin salin puolelle, jossa vaihdamme pikaisesti muutaman sanan lämmittelybändin jätkien kanssa. Erittäin asiallista sakkia. Heti lavalle ilmestyttyään Arionin alle 20-vuotiaiden nuorten miesten lavakarisma tuo virtaa yleisöön, joka on myös selkeästi nuorentunut aivan muutamassa (kymmenessä?) minuutissa. Aletaan lähestyä täydellisyyttä; häiriötekijät häviävät kuin itsestään, itsetunto kohenee ja alan olla maailman paras ihminen mm. rokkipoliisin rooliin.

Heti alkuun kiinnitän huomioni sellaiseen pikkuseikkaan, että miksaus ei tunnu olevan aivan 100% kohdillaan, kun erotan rummuista basarin, virvelin ja pellit, vaikka Kupiainen näyttää osaavasti koko settiään hyödyntävänkin. Harmi! Muuten instrumentit tuntuvat olevan hyvin tasapainossa keskenään. Ylipäätään äänenvoimakkuuden noustessa näin dramaattisesti salin puolelta on hyvää fiilistä lukuunottamatta vaikea muodostaa yksittäisiä huomioita. Soittotaito & lavan haltuunotto tuntuu pojilla olevan hyvin buenosti hanskassa.

Päätämme siirtyä takaisin baarin puolelle, kuitenkin niin että näemme lavalle. Bändin balladi on selkein ja omaan korvaan teknisesti toimivin toteutuksensa puolesta.

Tässä vaiheessa täytyi lähteä mässäämään erään Miamilaisen pikaruokaketjun ravintolaan.

All in all: hyvä keikka, ikäisekseen taitava sakki, joka pelaa hienosti yhteen. Suosittelen käymään vilkaisemassa, mikäli tulevat oikealle suunnalle.

Taustaa: Arionin jätkät olivat lämppäämässä Stratovariusta mm. Japanissa vähän aikaa takaperin ja kuulin kylillä isoilta pojilta juttua, että olisivat vetäneet roolin kotiin erinomaisen vahvalla otteella.

Yhteenvetona 12 ¤:n lipuilla on menneisyydessä saanut lähinnä vain heikompaa tarjontaa. Paremmasta en lähde vannomaan. Kyllä yleisfiilis tämän illan jälkeen oli sen verran katossa, että mikäli ei tule lähdettyä keikoille, niin ainakin soittolistalle menevät molemmat. Tätä nykyä näiden bändien tyylit ovat jääneet vähemmälle kulutukselle, mutta otan keikan perusteella takaisin mukaan.

Erinäisiä tunnelmia ja tuntemuksia numeroina:

Hinta-Laatu keikka: 10/11
Hinta-Laatu juomat: 5/11
Bändit: 10/11
Fiilis: 9/11
Toteutus: 8/11
Seura: Illan mittaan eksponentiaalisesi kasvava 9/11

Kirjoittanut sepelius 01.09.2014


Arvostelu

2,62,62,62,62,6    (11 arvostelijaa)
Kirjaudu sisään arvostellaksesi!


Kommentit

Ei kommentteja. Lisää kommentti!

Artikkelit: Keikkatunnelmat

Tulostettava versio

Lähetä pikaviesti kirjoittajalle

Hosted by Nebula.fi

 

Copyright ©1999-2016, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.  
Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti