Vaimon kanssa vierailimme Keitele Jazzissa Äänekoskella, kun samana iltana esiintyivät Jukka Poika & Sound Explosion Band, Anssi Kela sekä Jenni Vartiainen, ketään heistä emme olleet nähneet livenä aiemmin. Ketään heistä emme suoranaisesti fanita, mutta Anssi Kelan yhtyeen keikan jälkeen on sanottava, että Kelan ja hänen yhtyeensä touhua ei voi kuin ihailla. Erittäin hyvä keikka. Toisin oli illan pääesiintyjän Jenni Vartiaisen suhteen.
Kelan keikan jälkeen adrenaliini oli pinnassaan, joskin pitkäksi venynyt roudaustauko taustaverhojen asetteluineen oli aikamoista katseltavaa. Muutaman biisin olin aiemmin nähnyt telkkarista Jenskun live-esiintymistä, jonka perusteella oli vaikea sanoa mitä tulossa oli. Ennestään en tiennyt kuin pari neidin biisiä (Ihmisten edessä, Junat ja naiset ja pari muuta), mutta yritin pysyä positiivisena ja mieleltäni avoimena. Heti ensimmäisen biisin myötä oli kuultavissa, että soundi oli täyttä puuroa, vaikka kökötimme legendan mukaan parhaalla paikalla miksauskioskin edessä (missä kyllä Jukka Pojan ja Kelan keikoilla erotti kaiken hyvin). Toivoin, että tilanne korjautuisi keikan edetessä, mutta äänimaailma pysyi yhtä sumeana mössönä. Tässä kohtaa huomautan, että pidän oman korvan mukaan tehtyjä ammattitulppia, en apteekin kertakäyttötulppia, joten niitä ei ole syyttäminen.
Erityisesti harmitti basisti Miikkael Anttilan puolesta, kun olen kuullut miehen soittoa erilaisen yhtyeen riveissä ja tiedän miten kivenkova basisti on kyseessä; mies on oikeastaan yksi basistiesikuvistani. Mutta Jenskun keikalla soundi oli pelkistetty pelkkiin mataliin taajuuksiin ja ajoittaiseen särön käyttöön, D- ja G-kielten käyttö jäi pelkästään kosmeettiseksi, kun niitä ei yksinkertaisesti korvalla erottanut.
Yhtyeen kitaristi puolestaan oli suurin statisti, mitä olen ikinä nähnyt missään bändissä. Kitara oli miksattu niin hiljaiselle, että valtaosan ajasta sitä ei erottanut ollenkaan. Ei sinänsä Jenskun kappaleissa ole kyllä paljon kitaralla soitettavaakaan, muutamia vingahduksia siellä täällä. Ylipäätään heräsi kysymys, miksi tuon tyylisessä bändissä on edes kitaristi, kun miehellä oli muutama sävel soitettavana per biisi.
Pahiten minua alkoi keikassa ärsyttämään jatkuva ja täysin överiksi mennyt taustanauhojen/-looppien käyttö. Pahimmassa tapauksessa tuntui kuuluvan kolme neljä eri syntikka-/piano-/jousisoitinosiota, mutta kosketinsoittajan sormet eivät olleet yhdenkään mikkihiirisyntikan koskettimilla. Tyypillä oli kyllä peräti Moog Voyager, joten ennen keikkaa toivoin, että hieno soitin pääsisi jollain lailla esiin, mutta loppujen lopuksi sitä käytettiin muutamaan vingahdukseen ja efektinä erinäisine kurlutuksineen ja suhinoineen.
Sitten itse Jensku, jota kaikki kansa tietty oli tullut katsomaan. Soittajapohjaisen kuuntelijan näkökulmasta meininki oli jo pilalla onnettoman soundimaailman takia eikä tunnelma noussut missään vaiheessa. Kahden promillen humalassa oleva "kohderyhmä" tuntui kyllä nauttivan, porukka lauloi mukana ja hillui nopeammissa biiseissä, jossain hitaammassa biisissä näki vielä yhden vanhan kansan sytkärinkin nousevan eturivistä. Jenskun ääni kantoi ja erottui hyvin (jotain hyvää miksauksessa), joskin muutama loopattu taustalauluosuus erottui parissa biisissä. Tätä en ymmärrä, kun yhtyeessä on neljä muuta tyyppiä, joilta varmasti luonnistuivat ne parit tarvittavat harmoniat.
Kokonaisuutena keikka ei ollut mielestäni kaksinen, paremmalla miksauksella olisi saanut paljon aikaan. Taustanauhat vievät myös pojoja alaspäin. Jos haluan nähdä playback-esiintymistä, menen Boney M:n "keikalle".Kirjoittanut Soulbass 26.07.2014 |
