Muusikoiden.net
19.03.2024
 

Etusivulle
ArtikkelitHakuOmat artikkelit
Palaute

11.01.2014: Rautia Guitars Telecaster Custom 2013


Rautia Guitars rakentajamestari Veijo Rautia

Itse törmäsin Veijon tekemiin kitaroihin joskus 90-luvun loppupuolella, kun tuli pyörittyä Joensuussa. Ensimmäisenä mieleeni tulee Urban Sound nimellä valmistetut kitarat, tässä linkki:
http://www.rautiaguitars.net/uploads/1/0/1/7/10174351/1058621_orig.jpg

Tuolloin Veijo rakensi myös muita Customeita, tilaajien toiveiden mukaisesti, lisää kannattaa katsella tuolta webbisivuston galleria-osasta: http://www.rautiaguitars.net/gallery.html

Joskus vuonna 98 tai 99 Veijo Rautia ja oli mukana kun Ben Granfeldille sorvattiin omaa kustom-mallistoaan Duck nimellä. Näistä kitaroista oli juttua mm. Riffissä tuolloin, jos sinulla on juttu/lehti tallessa, niin ottaisin tuosta jutusta vaikka kopion tai pdf:n ilolla vastaan. Minulla ei ole muuta tietoa Duckin valmistumääristä kuin tämä bongaus Facebookista, jossa Ben itse arvelee näitä kitaroita valmistuneen ehkä 5 kpl. Tässä yhteydessä myös Ben soittaa omalla kultaisella Duckilla Wishbone Ashin kanssa vuonna 2003:
https://www.youtube.com/watch?v=mg61IbYn0hk#t=53

Joku varmasti ihmettelee, miksi kirjoittelen tuosta Duckista tässä yhteydessä? Tuon Riffin jutun perusteella otin itse yhteyttä joulukuussa 1999 (tai 2000) Veijoon ensimmäisen kerran, jotta voisin tilata häneltä kitaran. Veijo oli juuri liittymässä tuolloin Flaxwoodin tiimiin ja sanoi, että tavallisten kitaroiden rakentaminen saa jäädä. Hänellä oli kuitenkin jäänyt hyllyyn yksi melko valmis Duckin body, josta piti tulla Benille itselleen 3x single coil mikityksen Duck. Hän lupautui kuitenkin rakentamaan tuosta bodysta valmiin kitaran, johon tuli mm. Kinmanin mikit (middle, neck) , hyllyyn ylijäänyt Lil 59 tallaan ja wilkinsonin raudat. Kyseessä on siis tämä kitara, joka löytyy yhä minulta: http://www.rautiaguitars.net/uploads/1/0/1/7/10174351/6325084_orig.jpg

Tästä Duck-kitarasta omaan uuteen Customiini siirtyi mm. kaulan ja bodyn liitos, hieno visuaalinen reunalista, joka on itse asiassa kannen reuna jätettynä ilman väriä sekä usko siihen, että Veijo osaa rakentaa hienoja soittimia. Olihan tämä kitara ollut minulla jo yli 12 vuotta ja nähnyt pari sataa keikkaa ongelmitta.

Tämän jälkeen Veijo siirtyikin Flaxwoodin tiimiin. Itsekin yritin innostua Flaxwoodeista, mutta ei sitten koskaan sellaista hankkinut vaikka niitä käsissä pyöri muutamia koesoitossa.

Kuin sattumalta Joulukuussa 2012 päädyin Rautiaguitarsin sivuille jo otin yhteyttä Veijoon, kun hän oli palannut takaisin oikeiden kitaroiden pariin . Alkoi tehdaskitaroiden myynti ja oman uuden Customin speksaus

Lähtökohdat

Loistava kitara on kokonaisuus monesta eri tekijästä, joiden kaikkien pitää toimia ja miellyttää soittajaa. Olin löytänyt tehdasvalmisteisista soittimista itseäni miellyttäviä ja toisaalta ärsyttäviä seikkoja, joten itselle teetettävän Custom-kitaran hienous on siinä, että voi yhdistellä eri valmistajien/kitaramallien vahvuuksia samaan kitaraan.

Lähtiessäni speksaamaan Custom-kitaraani, kävin läpi mielessäni vuosien aikana omistamien kitaroiden plussat ja miinukset. En lähtenyt tavoittelemaan mitään erikoisuutta tai persoonallista kitaraa, mutta mielestäni vastaavilla spekseillä olevaa kitaraa ei taida löytyä minkään valmistajan mallistosta.

Tässä listattuna plussia ja miinuksia eri kitaroista, joista poimin parhaita puolia tähän customiin:
Telecasterit
+ ehdottamasti halusin telen klassisen ulkonäön, siinä on vasta kaunis kitara
+ tykästyin Fender Telecaster 72 deluxeen ja customiin, erityisesti Seth Lover-mikkiratkaisu miellytti minua (vaikka aidosta 72 deluxesta/72 customista minulla ei ollut omakohtaista soittokokemusta tuolloin).
- Omistin pari vuotta keikkakäytössä (n. 50 keikkaa) Fenderin Meksiko 72 deluxe Telen, joka Wide range humbucker feikkimikeistä huolimatta oli ihan soiva peli. Mutta kitarasta puuttui se jokin, sielu oli kadoksissa.

Gibson Les Paul (tribute 60s)
+ P90 mikeissä oli välillä maaginen soundi, vaikkakin reippaammalla gainilla olivat hieman häiriöherkät. Mutta tämä sai vakuuttumaan minut P90-mikeistä ja niiden sopivuudesta omaan soundimaailmaan.
- Les Paulissa minua ärsytti terävät kulmat (erityisesti istuessa soitettaessa takareuna painaa rintalastaan) ja minun oli hieman vaikea päästä aivan ylimmille nauhoille kaulaliitoksesta ja bodyn muodosta johtuen. Vaikka Les Paul on muodoiltaan ehkä kaikkein kaunein kitara, niin epäergonomia omalla kohdalla ei oikein sytyttänyt.

Fender Stratocaster Eric Johnson signature
+ Tässä on kitara, jonka kaula on hunajaa: Soft-V kaulaprofiili on aivan huippu, mutta lakkaus kaulassa on tahmea. Sanomattakin selvää on, että stratot ovat mukavia soittaa sylissä, tosin kaulan ja bodyn liitos on tässäkin mallia pölkky
- En tykännyt EJ straton mikeistä, puhtailla toimivat hyvin, mutta gain-osastolla eivät pärjänneet P90-mikkien makuun päästyäni
- En myöskään viitsinyt alkaa modaamaan tätä kitaraa, koska Strato ja P90-mikit ovat tyylivirhe ;)

Yllä luettelemistani lähtökohdista pistin kitaran paperille, joka lopulta tuli näyttämään tältä:

Body

Bodyyn piti saada ehdottamasti tummy cut, siis pyöristys ja syvennys bodyn takapuolelle (ihan kuin stratoissa), jotta kitara on mukava soittaa sylissä vaikka 6h yhteen putkeen. Samalla myös bodyn ja kaulan liitos toteutettiin ilman metallilevyä, jolloin sitä pystyttiin pyöristämään (Duckista). Tämä auttaa minulla kohtuullisen pienikätisenä soittajana pääsemään ylimmille nauhoille helposti. Materiaaliksi valikoitui Swamp Ash pienen pohdinnan jälkeen. Kanteen valittiin vaahtera, luokitukseltaan AAA eli melkoisen näyttävää. Värimaailmana minua on aina miellyttäneet punaisen/oranssin/ruskean burstit, joten sitä piti saada ja tietysti kultaisella hardwarella. Vaikka kultainen hardware haalistuu, niin minusta se aiheuttaa vain aitoa relikoitumista kitaralle vuosien soitossa.


Kaula

Kaulan halusin vaahterasta ja vaahteraotelaudalla. Radius on valittu Eric Johnsonin mukaisesti 12 sekä kaulan mitat ja profiili on tarkka kopio EJ:n kaulasta. Kaulan pintaan halusin ehdottomasti satiinilakkauksen, joka ei ole tahmea vaikka keikalla käsi välillä hikoaakin spottien loisteessa.

Otelautaan valittiin rosterinauhat Wagner stainless steel, jotka vastaavat kooltaan Dunlop 6120:aa, siis medium-jumboa. Rosterinauhoista voi olla montaa mieltä, mutta mm. Ruokangas näitä käyttää ja ovat ikuiset minun soitoissani. Miksi kitaran nauhoja pitäisi hioa tai vaihtaa, jos vaihtoehtona on ikuiset rosterinauhat? Nauhoja otettiin vintagesta poiketen 22 kappaletta, jotta ylärekisteriä piisaa. Virityskoneisto on Gotoh Japan lukittava versio, joka on kyllä huippuhyvä ja pysyy vireessä.

Mikit

Mikkejä speksatessa minulla oli muutamia vertailukohtia ja mielikuvia, joista Veijon avustuksella muotoiltiin parivaljakko. Etumikkiä speksatessa mielessä pyöri Seth Lover wide range humbucker, Ruokankaan singlesonicit (Harry Häusselin tekemät P90:set) sekä Les Paulin P90. Halusin P90 soundia, mutta humbucker koossa, koska humbucker P90 on 1) ulkonäöltään parempi kuin tavallinen P90 ja lähempänä Seth Loveria (vaikka onkin pienempi) 2) antaa laajemman valikoiman upgreidata etumikkiä, jos sellainen villitys iskee. Pitää muistaa, että kitarassa ei ole pleksiä, joten routtaukset ovat pidettävä alkuperäisenä. Joten lopputuloksena kaulaan tehtiin P90 humbucker koossa outputilla 8.0K.

Tallamikiksi Veijo ehdotti ylikelattua Broadcaster-tyylistä 12 K mikkiä, jotta mikkien välinen balanssi säilyisi. Eihän nämä mitään vintage output-arvoja mikeissä ole, mutta ei sellaisia tilattukaan! Mikkien välinen balanssi ja valitut arvot ovat osoittautuneet jackpotiksi, en vaihtaisi mitään. Lisäksi kytkentään tehtiin ns, blender-modi, josta seuraavassa.

Kontrollit ja kytkentä

Lähtökohta oli selvä, sillä klassinen telecaster näyttää aina samalta: plate, jossa on 3-asentoinen mikkivalitsin sekä 2 potikkaa. Ulkonäköä en halunnut muuttaa, mutta mielessä oli toive, joka oli mm. Tele 72 Deluxesta ja Les Paulista tuttu: kun mikkivalitsin on keskiasennossa, niin näissä kitaroissa on molemmille mikeille oma volumepotikka. Tällöin volumepotikoilla voi säätää kumpaa mikkiä on enemmän tai vähemmän mausteena keskiasennossa.

Tähän kitaraan toteutettiin blender-modi, jossa mikkivalitsimen ollessa taka-asennossa voidaan potikalla ottaa etumikkiä mukaan tarvittava määrä 0-100%. Vastaavasti mikkivalitsimen ollessa etuasennossa voidaan ottaa takamikkiä mukaan tällä samalla potikalla tarvittava määrä. Itse asiassa, kun mikkivalitsimen etu- tai taka-asennossa blender-potikka on käännetty täysille 100%, niin molemmat mikit ovat päällä 100% (joka vastaa mikkivalitsimen keskiasentoa). Näin stratoista tutut väliasennot ovat blenderin avulla käytössä. Itse tykkään mm. lead-soundeissa ottaa mukaan takamikille hieman etumikkiä pyöristämään soundia. Toimii!!!

Kytkentä toteutettiin siten, että kontrolleista etummainen potikka on normaali volume ja takimmainen potikka on push-pull. Kun potikka on alhaalla, niin tällöin blender toimii. Jos takimmaisen potikan nostaa, niin sieltä löytyy tone. Tonen käyttö on itselleni hyvin satunnaista, joten tämä kytkentä toimii omassa soitossa hyvin myös livenä.

Soundi ja arviointi

Niin, sitten se soundi. Olen erityisen tyytyväinen tähän kitaraan, saatuani tämän kitaran olen myynyt useita laatusoittimia pois. Käsiini kulkeutui myöhemmin aito Fender Telecaster Deluxe vuodelta 1977, jossa ovat ne legendaariset aidot Seth Lover mikit. Onhan nuo Seth L. mikit ihan hienot kapineet, mutta omaan makuuni hieman liikaa värittyneet. Olen soitellut näitä kitaroita useasti vuorotellen ja aina vaan Rautiaguitarsin Custom jää käteen. Tällaisella mikityksellä soittaan popit, rokit, bluesit ja hard-rockit. Broadcaster takamikki toimii yllättävän hyvin ja kestää gainia minulle riittävästi. Sanoisin, että AC/DC, Guns n Rosesiin asti tällä pärjää todella hienosti. Metallimusiikkiin on sitten muut välineet. Mikkien dynaamisuus ja reagointi soittotatsiin on erinomaista ja soundissa on tunnetta.

Kitaran viimeistely ja työnjälki ovat ensiluokkaista. Kitara oli säädetty hyvin sen tullessa minulle ja kaikki kielien linjat ja osien asettelut istuvat täydellisesti (jota ei voi aina sanoa kalliissakaan soittimissa). Nauhojen päät pysyvät kurissa, puumateriaalit ovat varmasti laadukkaita eikä ilmaston vaikutukset pitäisi näkyä soittimessa.

Suosittelen tutustumaan Veijon mikkivalikoimaan, tässä kitarassa mikit ovat sen sielu, viimeinen silaus. Rautiaguitarsin vahvuuksia ovat varmasti juuri nuo Veijon itse käämimät mikit, joita ei voi liikaa kehua. Yritän saada muutamia klippejä nauhoitettua tulevaisuudessa, joten lisään ne tähän artikkeliin jossakin vaiheessa. Mikrofonien ja kitaroiden hintataso on kilpailukykyinen, kun ottaa huomioon mitä tuolla rahalla oikein saa. Kannattaa tutustua www. rautiaguitars.nettiin ja Veijoon, hän on hieno mies, joka tekee hienoja soittimia.

Lisää tämän kitaran kuvia löytyy Rautia Guitarsin sivuilta: http://www.rautiaguitars.net/guitars.html

Kirjoittanut klunssila 12.01.2014

            815×680  -  82 kt.

301×800  -  120 kt.

624×573  -  60 kt.


Arvostelu

4,64,64,64,64,6    (19 arvostelijaa)
Kirjaudu sisään arvostellaksesi!


Kommentit

Golden Dawn: Erinomaisesti kirjoitettu artikkeli ja onnittelut upeasta soittimesta!
petteri m: Todella fiksusti mietitty kitara, kelpaisi mullekin. Rautia on huippu-ukko.
elwood66: Hieno keppi. Heräsi taas itsellekin himo kokeilla "P90-kaulalle" ratkaisua ja kytkiskin on mielenkiintoinen...
Alex_K: Telecaster saa itselläni lähinnä huonon olon ja lavasta muistuu mieleen löysä k*lli, mutta tämä Rautia Tele on aivan toista maata! Lapa näyttää samalta, mutta muuten tuo näyttää aivan mahtavalta! Onnea uudelle!
topotoo: Hieno! Pitää yrittää tulla käymään Lappeenrannassa kahvilla täältä Lahdesta. Koskaan en ole Rautialla vielä soitellut. Tarjoan kahvit! ;D
askomiko: Jee, miunkin pari kitaraa löytyi galleriasta, hienoa! Nyt eikun säästämään ja lisää hankkimaan!

Yhteensä 6 kommenttia. Lisää kommentti!

Artikkelit: Laitearviot

Tulostettava versio

Tulostettava version ilman kuvia

Lähetä pikaviesti kirjoittajalle