03.09.2013: Coversion Pub Hallila 30.8.2013

Kirjoittanut ak69 – 03.09.2013

Okei, nyt on tullut perehdyttyä bändiin kahden keikan verran. Molemmilla kerroilla vieläpä ajokuntoisena. Tällä kertaa "Kuoripojat" vetivätkin aika pitkän keikan. Soitto alkoi jo puoli kymmenen aikaan ja loppui puolen yön jälkeen. Välissä oli pari lyhyehköä breikkiä.
Paikalla oli kympin pääsylipusta huolimatta väkeä sen verran, että tupaa ei missään nimessä voinut sanoa tyhjäksi. Lippujen hinnat taisivat tosin johtua jostain Hallila-tapahtumasta, eikä bändillä tainnut sinänsä olla osuutta asiaan. No, siis hinnasta huolimatta paikalla oli väkeä sen verran, että eväät tunnelman kohoamiseen olivat olemassa.
Alku sujuikin ihan rempseästi ja porukka lähti aika innokkaasti mukaan. Soitto on edelleen taitavaa ja porukka on kyllä kivasti hitsautunut yhteen. Basistikin pystyi hoitamaan velvollisuuksiaan välillä pelkästään vasemmalla kädellä (oikea suora kramppasi), eikä se haitannut menoa yhtään.
Tällä kertaa keikkaa haittasi ehkä pieni tasaisuus. Kappaleet oli sovitettu hyvin ja taidoissa ei todellakaan ollut puutetta. Soundipolitiikkakin oli aika kivasti hallinnassa ja volyymit todella hyvin kohdallaa. Kuitenkin tällä kertaa keikkaa vaivasti jotenkin sellainen ujohko ja varovainen tatsi. Soiton tempo oli hieman laiskahkoa. Varmasti soitto meni etukäteissuunnitelmien mukaan, mutta sellainen pieni dynaamisuus olisi kuitenkin tuonut siihen keikkaan toivottua vaihtelua.
Samoin tällä kertaa se yleisön "ottaminen" jäi vähän vajaaksi, vaikka esim se etupöydän tyttöporukka oli enemmän kuin valmis pieniin bändin poikien huomionosoituksiin. Kyllä ne tytöt olisi sitten saanut karistettua kannolta myöhemmin, jos tähän olisi tarvetta ilmennyt.
Ehkä tosta soundipolitiikasta vielä sen verran, että tällä kertaa olisimme rokkipoliisikolleegan kanssa kaivanneet äänimaailmaan ja presenssiin hieman lisää räkäisyyttä ja röyhkeyttä.
Onneksi keikan viimeinen veto korjasi tämän puutteen. Se oli ehdottomasti keikan paras veto ja siinä kuulimme bändiä sellaisella otteella, kuin olisimme toivoneet kuulevamme koko keikan ajan.
Kaiken kaikkiaan taas hyvä veto. Hieman tahmeahko joissain paikoissa ja tosiaan varsinkin paikka ja yleisö huomioiden hieman liian varovaista menoa välillä. Silti eväät kovaan menoon bändillä on olemassa. Pikkasen räkäisyyttä mukaan, vähän röyhkeämpi asenne kehiin ja tosiaan pientä dynaamisuutta poljentoon. Kuten jo aikaisemmin mainitsin, jätkillä on taitojensa puolesta eväät parantaa vielä huimasti.

Arvostelu


(8 arvostelijaa)
    Kirjaudu sisään arvostellaksesi.

Kommentit

omarklah:Coversion kiittää ja kumartaa ja on imarreltu saamastaan huomiosta. Parannetaan se mitä pystytään, sillä aikataululla millä keritään :)
ak69:Kyllä te oikealla tiellä olette. Hyvä keikka. Poikkeuksellisen hyvä "baarikeikaksi".

Yhteensä 2 kommenttia. Lisää kommentti.