11.06.2012: Adrenaline Mob Nosturissa 10.06.2012 j.a...

Kirjoittanut Sotahippi – 11.06.2012

Okei on myönnettävä, ettei yhtye nyt niin mielenkiintoinen ole ainakaan ennakkokuunteluiden perusteella, mutta kun Dream Theater ja Symphony X.... :) Oli pakko hankkia lippu. Jotkut DT-fanit ovat arvostelleet, ettei tämä ole yhtään samaa kuin DT, mikä pitää paikkansa. Kyseessä on rokkaavaa metallia ääri-iskevillä soundeilla ja jonkinlaisella mafia-teemalla. Ihan oma juttunsa siis. "Don" Russel Allen on ehkä minulle mieluisin vokalisti päällä maan, ja Mike "Machine Gun" Portnoy on helevatin kova rumpauttaja, ja värikäs persoona. Nähtävähän se siis oli.

Ensin kuitenkin esiintyi Amoral, jonka materiaali ei ollut etukäteen tuttua. Pienistä teknisistä ongelmista huolimatta pojat vetivät reilun puolen tunnin kelpo setin. Yhtyeestä jäivät mieleen sooloilukitaristin Warriorit, etenkin se bengali ja komppikitaristin Ibanezit. Laulaja näytti alussa Avenged Sevenfoldin laulajalta aurinkolaseineen ja lippiksineen. Tukkaa tosin oli jonkin verran enemmän. Yhdessä biisissä oli hienot tuplakitaratilutukset, tuli oikein hyvä mieli, että tuollaisiakin vielä soitetaan.

Sitten itse asiaan. AMobin omat biisit olivat ihan mukiinmeneviä. Coverit sitäkin mehukkaampia. Koska alla on vasta yksi levy, on selvää ettei koko puolentoista tunnin settiä (yksi encore) täytetä pelkästään sillä. Kuultiin Rainbown Stargazer, joka oli hieno ilman urkujakin, Black Sabbathin Mob Rules, josta muodostunee jonkinlainen tavaramerkki, nimikappale jos tahdotte, sekä Deep Purplen Burn. Puoliksi odotin kuulevani jotain myös Russelin Atomic Soulilta, kun se ei ihan hirveän erilaista kuitenkaan ole, mutta ei. Toisaalta ymmärrettävää että haluavat pitää bändin omana juttunaan, eivätkä sekoittaa DT/SX-fanipoikia yhtään enempää. ;)
Kitaristi Mike "lisänimi meni ohi" Orlando rokkasi antaumuksella ja muutenkin bändistä välittyi ... no tietynlainen välittömyys. Kitarasoolot olivat aikas hulluja. Taisi olla oktaavipedaaliakin tai jotain. Basisti John "Hitman" Moyer oli elehtimiseltään hieman stabiilimpi, mutta kai tässä joukossa pitää yksi sellainenkin olla. Russelilla oli hieno hattu.
Soundeista voisin sanasen mainita. Basari tuntui rintakehässä ja virveli sai hampaat helisemään. Laulu oli tietysti kovallaan, joskin alussa ilmeni hieman liikaa sibilanssia, jonka miksaaja sitten sai parin biisin kuluessa kuntoon. Basson möyryämisestä ei saanut mitään selvää, ja kitara kuului vain soolojen aikana. Perus livesoundit siis.
Olenkin aiheeseen liittyen miettinyt jo useamman näkemäni keikan jälkeen, mitä soundien selkeyttämiseksi voisi tehdä? Akustiikkaa voisi koettaa dempata enemmän kun kyseessä on voittopuolisesti sähköisesti vahvistetun musiikin esitykseen suunnattu tila. Lavamonitorointi varmasti sekoittaa myös saliääntä, joten mallintavat vehkeet ja korvamonitorit saattaisivat auttaa äänen hallinnassa. Kaikki eivät niitä tietystikään tykkää käyttää. Vai pitääkö perustaa "manager free zone" miksauspöydän ympärille? :)
Mitä tästä opimme? Hifistelijät älkööt vaivautuko. Tai kuunnelkoot niitä levyjä.
Musadiggarina kuitenkin tunnistan tässä ongelman ja soisin alan ammattilaisten tekevän jotain ratkaisun löytämiseksi.

Yleisöä olisi mahtunut lisääkin, ainakin selväpäisten puolelle. Mutta kyseessä on sen verran uusi kokoonpano, ettei ehkä pitäisi odottaa liikoja. Osa paikalla olleista oli varmasti vain Portnoyta katsomassa. Lisäksi huomattava osa yleisöstä oli kaljupäisiä ja tatuoituja, ja siten todennäköisesti joko Disturbedin kautta kuulleet tästä tai ihan uutena bändinä. Joka tapauksessa ihan hyvä aloitus mahdollisesti pitkällekin rupeamalle. Keikan alussa bändi oli hieman varautunut, kun yleisö ei oikein laulanut mukana, mutta jo ensimmäisen biisin päättyessä saamansa suosionosoitukset osoittivat että yleisö tykkäsi. Russel oli silminnähden helpottunut.

Lopuksi valivali:
Kuvauskielto ei lakkaa hämmästyttämästä. Pokkareilla ja kännykkäkameroilla voi kuvata huonoa laatua, mutta järkkäreitä ja videokameroita ei tilaan saa tuoda. Ikävää, kun minulla ei ole kuin camcorderi, joten siksi ei kuvia. Outo rajoite sikälikin että kaikilla mainituilla pystyy nykyään kuvaamaan sekä stillejä että videota.
Joku ilmeisesti yritti kuvata videota, johon yksi bändin omista, liekö joku stage manager, reagoi osoittelemalla hädissään kirkkaalla sukeltajan fikkarilla parvelle ja permannolle, ilmeisesti estääkseen videokuvaamisen, tai herätelläkseen paikalliset järkkärit. Tämä tapahtui rauhallisemman biisin aikana, jonka Russel omisti autistiselle tyttärelleen. "Vähän" pilasi tunnelman. Bändillä itsellään oli camcorderi miksauspöydän vieressä tallentamassa ja mainittu managerinkutale räpsi itse kuvia (salaman kanssa tietenkin) minkä kerkesi, jopa häiritsevyyteen asti. Ei me sua tultu katsomaan. Tyypillistä amerikkalaista ekseptionalismia. Hmph!

Jäämme mielenkiinnolla odottamaan seuraavaa levyä ja uutta kiertuetta, kuin myös "perheen" muita projectiloita. Portnoyn jutuista TransAtlantic olisi kiva saada Suomeen. Toivossa on hyvä elää, sanoi lapamato.

Arvostelu

Kommentit