Muusikoiden.net
10.12.2016
 

Etusivulle
ArtikkelitHakuOmat artikkelit
Palaute

05.11.2011: Music Man SR4 Classic


Ernie Ball -konserniin nykyään kuuluva Music Man on tunnettu ja arvostettu brändi. Sen kummemmin historiaan menemättä, on kuitenkin todettava, että yritys on jättänyt vahvan jälkensä sähköbassoihin. Music Man -bassot ja erityisesti malli StingRay on tuotteena riittävän persoonallinen, mutta samalla sopivan perinteinen. Näillä eväillä ei ole mikään ihme, että StingRay on muodostunut klassikoksi.

1976 esitelty StingRay oli Leo Fenderin ja Forrest Whiten suunnittelema nelikielinen sähköbasso. Ulkoisesti erityistä oli munan muotoisen pleksin lisäksi virityskoneiston asettelu sekä mikrofonin malli ja sen sijoittelu. StingRay oli ensimmäinen aktiivinen basso, jossa taajuuksia voitiin buustata kaksialueisella EQ:lla.

Music Man on säilyttänyt StingRayn idean pääasiallisesti samankaltaisena jo vuosikymmenet. Ominaisuuksia ja vaihtoehtoja on tullut lisää ja tuotetta on kehitetty soittimille tyypilliseen tapaan, mutta kuitenkin maltillisesti. Bassosta on julkaistu aikojen saatossa useita juhlamalleja, mutta luonnollisesti alkuperäiset ja tuotannon alkupään StingRayt ovat hyvin haluttuja.

Tähän rakoon Music Man päätti iskeä ja julkaisi tänä vuonna StingRaystä erityisen Classic -malliston.

Kun ensi kerran näin Classicin kuvan internetissä, se herätti minussa niin voimakasta omistamisen halua, että sellainen oli yksinkertaisesti saatava. Basson speksit olivat vakuuttavat ja niin lähellä aiemmin omistamaani vuoden'79 mallia, joten painelin saman tien musiikkikauppaan ostoksille.

Kuten arvata saattaa, tällainen kallis erikoismalli ei ole ensimmäisenä kaupan seinällä roikkumassa. Harmillisesti haluamaani väriyhdistelmää vaahteraotelaudalla ei ollut edes tukun pohjoismaisessa varastossa. Tilaamalla sen olisi saanut puolen vuoden päästä.

Koska en oikeasti tiennyt, minkä verran Classicissa olisi oikeata klassisuutta ja vastaavasti moderniutta, olisin ehdottomasti halunnut päästä kokeilemaan sellaista. Päässäni pyörivät useat kerrat, jolloin soitin on yksilönä ollut selkeästi erilainen muihin samanlaisiin verrattuna, joten sokkona tilaaminen olisi tässä tapauksessa pahimmillaan todella kallis kokeilu.

Pyörittelin asiaa mielessäni useita kuukausia kotona iltaisin pimeässä kyhjöttäen, kunnes mieleeni tuli bassoveljieni usein viljelemä sanonta; "ostamatta en testaa". Aamulla sisäinen Cliff Williamsini oli saanut minut vakuutettua Music Manin laadusta, joten aloitin kirjeenvaihdon brittiläisen Soundsliven kanssa.

Kuten aiemminkin, Soundsliven palvelu oli myös tällä kerralla yhtä vakuuttavaa. Myyjä nimeltä Martin jaksoi vastata kaikkiin typeriin kysymyksiini ja hoiti homman todella esimerkillisesti. Sain jopa lohdutukseksi pienen alennuksen, koska havittelemani yksilö oli juuri ehditty myydä.

Lopulta "confirm order" -painikkeen klikkaamisen jälkeen jäin odottelemaan omaa Classiciani saapuvaksi.

Koska sunburstia ei ollut valikoimassa, valitsin väritykseksi sunburstin kaltaisen Retro Burstin, joka tosin sisälsi todella pliisun valkoisen pleksin. Uusi musta pleksi tilattiin samanaikaisesti eBaystä kainuulaisen bassotaitelijan suotuisalla avustuksella. Kaulaksi valitsin tietysti yhden palan vaahteran. Seuraavat illat kuluivat netissä kuvia katsellen.

Basso saapui noin viikon kuluttua tilauksesta kotiovelleni.

Mukana oli normaali Music Manin kova laukku, ei siis mitään vintage-tyyppistä, mutta se ei tässä kohtaa haitannut. Mutta mikä ensimmäiseksi haittasi, oli basson värisävy. Ikkunasta paistanut auringon valo sain Retro Burstin näyttämään todella ankealta. Tummat sävyt olivat enemmänkin sinapinruskeita, kuin tummanruskeita. Myöhemmin totesin, että normaalissa valaistuksessa väritys on ihan okei.

Pahimmat pelkoni olivat lähes käymässä toteen, kun otin basson ja aloitin pikaisen testisoiton. Näin surkeaa soitettavuutta en ollut vähään aikaan tavannut. Oli ilmeistä, että tästä ei selviäisi pelkkää kaularautaa kiristämällä. Tein jonkin verran töitä sopivien säätöjen eteen, mutta ensiasennuskielet osoittautuivat niin löysiksi, että jo pelkästään niiden takia sopivan actionin löytäminen oli lähes mahdotonta.

Onneksi kärsivällisyydellä ja uusilla EB-flateilla bassosta syntyi todellinen helmi. Jos soitin olisi ollut alkuperäisillä säädöillä kaupassa, se olisi myös saanut jäädä sinne.

Kun basson hankinta ja alkuongelmat on käsitelty, on vihdoin aika syventyä itse soittimeen.

StingRay Classic on todella sitä, mitä tilasin. Se on myös selkeästi erilainen moderneihin malleihin verrattuna.

Bodyn molemmat viisteet loistavat poissaolollaan. Paino on samaa luokkaa normimallien kanssa. Oma yksilöni painaa 4,5 kiloa, joka on 200 grammaa vuoden '98 malliani kevyempi. Maalaus on laadukas ja alta kuultavat puunsyyt ovat esillä kauniisti.

Kaula on vahvasti kiiltolakattu ja tässä yksilössä se on linnunsilmävaahteraa. Se ei onneksi ole niin dominoiva, kuten joissain kuvissa olen nähnyt. Lavassa oleva logo mukailee 70-lukua EB:n tekstillä varustettuna. Lapa on aavistuksen erilainen muodoltaan vs. '98.

Kaulaprofiili on nykymalleihin verrattuna erilainen. Classicin kaula on aavistuksen kapeampi, mutta vastaavasti hieman paksumpi. Nauhat ovat ohuemmat. Tässä suhteessa Classic on kuten aiemmin omistamani '79.

Music Manin yksi parhaita myöhempiä oivalluksia on ollut kaularaudan säätöön kehitetty ns. "captains wheel". Sen käyttö on todella helppoa ja erityisiä työkaluja ei tarvita. Onneksi se on sisällytetty myös Classiciin.

2-alueinen EQ noudattaa perinteitä. Säätönappuloissa ei ole nykyistä helposti havaittavaa keskiasentoa, ja se ei mielestäni ole pelkästään hyvä asia. Sokkona säätäminen on selkeästi hankalampaa.

Talla on mahtava jo pelkästään ulkonäöllisesti. Kielten vaimennustyynyt ovat kuten 70-luvulla ja kielet pujotetaan läpi rungon. Sarjanumero sijaitsee tallassa.

Paristokotelon kansi noudattaa tuotteen Classic-ideaa. Se on metallia ja sen saa auki ainostaan ruuvimeisselillä. Kaulan kiinnityslevyn logo on 70-luvun tyyliä, mutta kaula on kiinnitetty kuudella pultilla nykymallien tapaan.

Soittimen akustinen soundi on herkkä ja voimakas. Tämä toistuu sähköisesti vahvistettuna, joten kokonaisuutta voisi luonnehtia tarkaksi. Muuten soundi on aitoa StingRaytä.

Soittoergonomia myötäilee nykymalleja, mutta kaulan vahva kiiltolakkaus tuo vasemmalle kädelle erilaisen tuntuman. Se, onko kaulan tuntuma parempi, on jo soittajakohtainen makuasia. Puutuvat bodyn viisteet huomaa erityisesti istualtaan soitettaessa.

Säädöt ovat pysyneet hyvin, ts. kaulaa ei ole tarvinnut toistaiseksi säätää vuodenajan muuttuessa.

Yhteenvetona voi todeta, että Music Man on toteuttanut idean juuri kuten pitääkin. Yleisesti ottaen tuotteessa noudatetaan 70-luvun speksejä, mutta (onneksi) bassossa on myös moderneja ratkaisuja. Hinta uutena on samaa luokkaa, kuin aidot 70-luvun mallit, joten hankinnan järkevyyttä voi jokainen soittimesta kiinnostunut miettiä omalla kohdallaan tarkemmin.

Laatu ja työnjälki ovat tuotemerkille ominaiseen tapaan todella korkealuokkaista. Ehkä Classicin kohdalla jopa tavallista korkeampaa.

Kankean alun jälkeen on selvää, että tämä huhtikuussa 2011 päivänvalon nähnyt basso tulee pysymään allekirjoittaneella pitkään. Moderni toimivuus yhdistettynä itselleni tärkeisiin ominaisuuksiin on oivallinen yhdistelmä. Viereen sopisi toki aito 70-lukulainenkin.

Kirjoittanut JussiKoo 05.11.2011

            1000×465  -  86 kt.

800×533  -  91 kt.

800×533  -  96 kt.


Arvostelu

4,64,64,64,64,6    (29 arvostelijaa)
Kirjaudu sisään arvostellaksesi!


Kommentit

aho: Erittäin informatiivinen ja lämminhenkinen arvio. Tykkään!
Antti K.: Taijat olla musarimiehiä. :)
Mungo-Jerry: KOOL! Upea basso, ai että!
Epi: Näin hyvin kirjoitettuja artikkeleita soisi olevan enemmänkin. Hyvä!

Yhteensä 4 kommenttia. Lisää kommentti!

Artikkelit: Laitearviot

Tulostettava versio

Tulostettava version ilman kuvia

Lähetä pikaviesti kirjoittajalle

Hosted by Nebula.fi

 

Copyright ©1999-2016, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.  
Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti