Muusikoiden.net
10.12.2016
 

Etusivulle
ArtikkelitHakuOmat artikkelit
Palaute

26.06.2014: Custom stratocaster Jokinen / deeaa


Menisikö tämä ennemmin rakentelupalstalle, tiedä häntä...

Homman nimi: parantele stratoa

Useitakin stratoja omistaneena minua on aina enemmän tai vähemmän härkkineet muutamat pienet ominaisuudet k.o. kitaramallissa. Siksipä noita on tullut rakennettua ihan omanlaisiakin skeboja (ks. Kasarikirveestä ykköskebaksi-artikkelini) kuin myös raiskattua erinäisiä stratoja erinäisin tavoin.

Jossain vaiheessa minulle siunaantui moninaisten vaiheiden kautta Fenixin stratocaster, jota oli jo aiemminkin pikkasen modailtu. (keskimmäinen kuva) Kun totesin vehkeen kaulan olevan lievästi potkuri ja tarvitsevan uuden, päätin että nyt teen tästä juuri sellaisen 'straton' kun haluan, sillä Feenixin lankku oli paljastunut erittäin hyväsoundiseksi puuksi ajan mittaan.

Mikä stratoissa mättää?

Makuasioista ei voi kiistellä, mutta seuraavat seikat ovat minua stratoissa härkkineet:

- Pikkuisen liian iso. Dinkyt jne. vaan istuu paremmin vartalolle. Oikea ranne myös jää turhan kauaksi kielistä koska se ranteelle tehty leikkaus rungossa on liian pieni ja takana.

- Pleksi monine mikkeineen liian lähellä kieliä. Tulee hakattua plekulla koko ajan, ja jotenkin se muutenkin ahdistaa.

- Mikkikytkin on mahdoton käyttää nopeasti, ainakin laulaja-kitaristille. Ei ennätä säädellä varmasti oikeaan asentoon nopeissa vaihdoissa ja hankalan alhaalla kurkotella muutenkin. Niin ja liikaa niitä mikkejäkin.

- Volumeknobi sattuu juuri siihen kohti että sitä automaattisesti soittaessa vähitellen hieroo pienemmälle ja pienemmälle.

Rojekti vauhtiin - kaula!

Ensimmäinen seikka oli tilata J.Jokiselta kunnon kaula. Perinteinen stratomalli pienellä lavalla, ja tietenkin melko syvä V leikkaus pienellä asymmetrialla. Tanakka kuin mikä mutta tuntuu hyvin ohuelta kädessä. Hieman epäilytti seikka että kaularaudan säätö on mallia pleksin alle tuleva, mutta näköjään kun Jokinen tekee kaulan, ei sitä paljon tarvitse säädellä :-)

Lankku

Kaulaa odotellessa mietin sitä kokoa. Päädyin höyläämään lähes kaikkialta ympäri skebaa matskua pois; parhaimmillaan reilun sentin verran, mutta joistain kohden kuten yläsakarasta vain hyvin vähän. Tätä himmailin monta päivää vähän kerrassaan - halusin skeban näyttävän silti aivan stratolta jos sitä ei vertaa suoraan oikeaan. Hieman pelotti pilaanko Fenixin hyvin soivan lankun, mutta pelko oli turha. Muotoilu tarkoitti tietenkin myös että pleksi piti tehdä blankosta kokonaan uusi ja hieman pienempi.

Välivaiheet

About tässä välissä ja aiemminkin skeba koki kaikenlaista muodonmuutosta. Jossain välissä turhauduin ja maalasin koko lankun vasaralakalla siniseksi ja löin siihen Seukka JB:n tallaan...pleksikin taisi olla jotain foliomuovia...siitä ei taida olla kuvia mutta video olisi, testailin sillä H&K Cream Machinea:

http://www.youtube.com/watch?v=D8ClKeXHJPA

Sitten se oli hetken sellaisenakin että tein siihen vähän erikoisemman pleksin käyttämällä öljyvärejä, sellaisen 'distressed' nahkamaisen pinnan, ja mikkeinä oli erikoisempi kombinaatio JB, P-94 ja joku sinkku...(viimeinen kuva tässä artikkelissa siitä vaiheesta). Kunnes tuli hakattua skeba ihan arville ja se alkoi saada lopullista ulkomuotoa.

Muut modit

Jotta kielten ja lankun välille saisi lisää tilaa, höyläsin lankun yläpinnasta noin 4mm pois, jolloin kaula istuu selvästi bodyä ylempänä. Laskeskelin että tallapaloissa riittää juuri sen verran säätöä vielä nostaa, ja oikeassa olin.

Yläsakaraan porattiin reikä Gibsonin 3-asentoiselle switchille paikkaan jossa se löytyy etsimättä käteen kuten Les Paulissa (kiitos 13v Lesillä soittamisen se vain on niin verissä). Kuumapistoolin avulla sain muotoiltua pyöreän takalevynkin lankun muotoon, sillä uudistettu, syvä belly cut leikkasi läpi tästä uudesta aukosta.

Samalla höyläsin myös oikean käden luiskaa paljon suuremmaksi ja 'antavammaksi'.

Fenixissä oli jenkkistraton levyinen talla, mutta tallapaloiksi vaihdoin rosteriset. Jossain vaiheessa koko blockki muuttui teräksiseksi ja siirsin koko tallaa samassa operaatiossa pari milliä taaemmaksi jotta intonaation säädössä ei tarvitsisi ihan viimeisilleen satuloita enää ruuvata. Siinäkin yksi Fenkkujen perusongelma - ei tahdo vakiobodyssä aina riittää säätövaraa.

Koska plexi tuli tehtyä uusiksi, pystyi potikoiden paikkaakin hienosäätämään sellaiseksi ettei niitä enää 'hiero' vahingossa.

Maalaus tehtiin automaalaamossa samalla vintagevalkoisella kuin muutkin peruskebani, hyvin ohuella vesipohjaisella automaalilla joka ei vaikuta soundiin. Se on sittemmin relikoitunut nätisti kerrassaan.

Elektroniikka

Kuten kaikkiin kitaroihini, tähänkin löysi tiensä EMG85, ja kaulalle tuli vanhanmallinen S. Mikeissä on aika selkeä tehoero, joten niitä voi huoleta pitää molempia päällä koko ajan, jolloin saa ihan pikkaisen sellaista yksikelaisen twangiä mukaan soundiin.

85 tuli aseteltua hieman kauemmaksi tallasta kuin esim. Gibsoneissa ja Davetessani. Tämä osoittautui sikäli kivaksi ratkaisuksi, ettei soundi ole niin vihainen kuin Daveten SG-purevuus tai Flying-V:ni tiukka metalli-iskevyys. Myöhemmin Squier Classic Playeristä rakentelemani backup-skeba tälle stratoblasterille sai 85:n prikulleen samalle etäisyydelle tallasta. Tuo sijoittelu antaa hieman lämpimämmän soundin ja sen takia pelkällä tallamikilläkin saa erittäin mukavan puhtaankin soundin, ei todellakaan mikään kylmän terävä kuin luulisi. Squiresta jätinkin koko kaulamikin sitten pois, mutta ehkä siitä joskus toiste. Kuitenkin, tuli todistettua että mikin sijainti/asento tallaan nähden tekee erittäin paljon soundille.

Lopputulos

Turha kai edes sanoa että olen todella tyytyväinen lopputulokseen. Aluksi skeba oli kauniin herrasmiesmäisen valkoinen, mutta olin niin innokas sitä kasailemaan että maalin ollessa vielä pehmeä sain siihen heti pari vekkiä. Ja jostain syystä se kärsi heti paristakin kaatumisesta ja naarmusta joten päätin että olkoon, menköön millaiseksi menee, ja potkin sitä ympäri treenikämppää ja annoin lasten leikkiä sillä ja tussailin siihen bändin logoa ja lätkin tarrojakin. Ne tosin taas lähti jossain välissä. Keikalle mennessä kiskaisin jeesusteipillä hihnan kiinni vaikka schallerit siinä onkin, ja mielestäni siitä tuli mukavasti hieman punk-henkinen ja kulahtanut sitten tässä vuosien saatossa.

Soundeista vielä

Muihin skeboihini verrattuna tämän straton soundi on erittäin 'tasaisesti hyvä' eli se ei ole erityisen eläväisen twangy eikä erityisen tummakaan, vaan taipuu vallan hienosti vähän kaikenlaiseen musaan. Sustain ja tukevuus on lähempänä jopa Les Paulia kiitos mikkien kai ja jämerän kaulan, mutta silti siinä on jotain stratomaisia piirteitä. Pääasiallinen tatsi on kuitenkin erittäin vakuuttava, kevytsoittoinen ja erittäin napakka. Epäilemättä kaikkein monipuolisin kitarani. Soittiminen volkkari- kaikessa tanakka ja hyvä jos ei missään ominaisuudessa hypikään silmille - todella tasapainoinen sointi soittipa mitä tahansa.

Muihin verraten

Täysin samoilla mikeillä ja asetuksilla/lankkukoolla Squier CP on paljon eläväisempi ja twangympi, luultavasti yksipalaisen vaahterakaulan takia, mutta myös soitettavuus on letkeämpi eikä sillä saa niin gibsonmaisen tiukkoja sointuja jotenkin. Squiren otan käteen kun haluan vetää eloisaa sooloa, ja Daveten kun haluan äärimmäistä soitettavuutta ja mukavuutta, mutta tämä Stratoblaster on kuitenkin se varmin ja tasaisin keikkakitara tai skeba jonka varmaan mieluiten kantaisin yleis-skebaksi äänityssessioon tai jota sekä uskaltaisin raahata minne vain keikalle kolhiutumaan ja johon voin luottaa että se pitää takuulla säädöt ja vireensä kaikessa.

Viimeinen kuva on kitaran nykyasusta, joskin muutama pieni kolhu on tainnut tulla jo lisääkin. Skebojahan ei pidä koskaan pestä tai puunata ja koska tätä skebaa tulee todella rankaistua joskus kun innostuu treeneissä soittamaan, on siihen joskus roiskinut vertakin sormista, mutta siinäpähän on.

Kirjoittanut deeaa 18.11.2010

            329×875  -  177 kt.

640×480  -  21 kt.

392×695  -  55 kt.


Arvostelu

3,83,83,83,83,8    (10 arvostelijaa)
Kirjaudu sisään arvostellaksesi!


Kommentit

kimmot: Mikkikytkimen siirto Les Paul-tyyliseksi on loistavaa.

Yhteensä 1 kommentti. Lisää kommentti!

Artikkelit: Laitearviot

Tulostettava versio

Tulostettava version ilman kuvia

Lähetä pikaviesti kirjoittajalle

Hosted by Nebula.fi

 

Copyright ©1999-2016, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.  
Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti