Muusikoiden.net
05.12.2016
 

Etusivulle
ArtikkelitHakuOmat artikkelit
Palaute

14.11.2011: Nimimerkki Deeaan soittokamahistoria


Aika on taas päivittää soittokamoistani historiikkiä, kun vielä jotain moisista muistan ja uutta on pukannut.

Kaikki alkoi joskus '87 kun olin ylä-asteella ja kaverit saivat jostain päähänsä rakentaa sähkökitarat ja/tai nelikieliset, minkä tuli olla jopa helppo nakki. Siitä varsinaisesti alkoi musiikkihistoriani.

Aiemminkin, joskus '75 aikoihin olin ollut innokas pianistinalku joka omaoppisesti hakkasi outoja melodioitaan tunnista toiseen ja tapaili lempikappaleitaan kuten Dvorakin uljasta uutta maalilmaa ja muita klassisia sinfonioita. Mutta tämä soittoharrastus tyssäsi lyhyeen, kun vanhempani keksivät pistää pojan pianonopettajalle. (En tiedä tai muista vieläkään mitä tuolla tapahtui, mutta palattuani kotiin en koskaan enää hipaissutkaan pianoa enkä mennyt takaisin tunneille).

Mutta takaisin asiaan. Rakensin ensin varsin erikoisen näköisen Flying-V:n ja abortoidun ryhävalaan risteytyksen näköisen kitaran (kuva 1), maalaten sen valkoiseksi ja raidoittaen teipillä. Kauloja tuli tehtyä jopa kaksi, sillä opettajani halusi auttaa ja otti ja sahasi headstockin niin pieneksi etteivät virittimet mahtuneetkaan, ja uusiksi meni. Kitarasta tuli kyllä soittokelpoinen, siinä oli yksi gibson-kopiomikki ja paaaksu kaula (ei kaularautaa...), mutta koska soittajalla oli tuskin tajua edes kielten keskinäisestä virittämisestä saati intonaatiosta, mahtoi sillä hevanderin (eli Smoke On The Waterin) soittelu perheen Sony-stereon läpi kuulostaa todella veret seisauttavalta. Hyvin pian löytykin rahat Cub 10 merkkiseen vahvistimeen jota sain soittaa ihan omassa huoneessani, ja opin jopa Paranoidinkin pian ynnä muita klassikkoja.

Rakensin siinä vielä toisenkin kitaran, nyt Flying-V-mallisen, ja vieläpä ontolla bodylla hyvin kunnianhimoisesti paloista ja vanerista. Siinä oli jo aika soitettava kaulakin, mutta muutoin aika kamala, hirvittävän kaulapainoinen viritys. Kaula minulla on muuten vieläkin tallella, sillä noin 10v myöhemmin ajanpuutteessa käytin sen projektiin jossa rakensin kitaran lankun vuolukivestä. (Soundiklippiä löytyy Youtubesta deeaa stone guitar). Siinä oikea hard-rock kitara, har har.

Seuraavana jouluna sain unelmien täyttymyksen Musima-merkkisen stratokopion muodossa. Siinä oli kohtuullisen mukava kaula, mutta kuten 80-luvulla erittäin halvat instrumentit yleensäkin, tämäkin rakkinen piti vireensä ehkä vieläkin heikommin kuin itse rakentamani viritelmät. Kaula oli ns. vaahteraa vaikka muistutti enemmän edamia sekä väritykseltään että kuvioinniltaan. Liekö puuta nähnytkään. Mutta lakkaa oli paksulti ja kiiltoa piisasi!

Seuraava kehitysaskel seurasikin pian, 9-luokalla, juuri suomeen rantautuneet Charvelit, ja malli 3 sähkönsinisenä löysi minullekin tiensä. Kaksi sinkkua ja humppari ja hyvin tilaa 'hienoille' tarroille. Sille tein puukäsitöissä vielä sentään laukun itse, eli olin ilmeisesti ysiluokkalainen. Ja mikä parasta, sain pian myös Marshall 75W 1x12 trankkucombon ja pian myös Bossin Heavy Metal polkimen ja Choruksen. Nämä nerokkaasti purin ja rakensin uudelleen ihan itse tekemääni alumiimiseen koteloon, mihin tein myös Marsulle kaiun ja kanavanvaihtonupit sekä viritysmittarin, virtalähteet ja muut, jotta kaikki oli kompaktisti siinä. Aiheesta löytyy myös Youtubevideota jossa mummo huutaa metelistä :-)

Näiden kamojen aikaan perustin ensimmäisen oikean bändini. Aiemmin olimme toki soitelleet mm. Mötörheadia kavereiden kesken, mutta Big Deal oli ensimmäinen oikea bändini. Tosin sen myötä jätin varsinaisen kitaroinnin lähes pois kun osaavampiakin löytyi, ja vaihdoin kamani laululaitteisiin ja Charvelin upeaan elektroakustiseen, joka oli aikamoinen pahvinpala loppujen lopuksi. Bändissä oltiin pitkälti alaikäisiä vielä, mutta keikkaa heittelimme jo paikallisissa kapakoissa sun muissa aika kivasti, taidettiin päästä lehteenkin. Jokunen demokin tehtiin ja ostettiin jopa oma PA.

Seuraavaksi kuitenkin lopetin musiikin teon oikeastaan kokonaan, myin lähes kaiken pois. Muutin nimittäin opiskelemaan, ja jäljelle jäi vain tyttökaverilta saatu Landolan nailonkielinen joka minulla on vieläkin, kunnostettuna, ja Boss-SE-50-multiefekti sekä mikseri. Elettiin jotain vuotta 91. Vaan veri veti pian takaisin, joten ostin jostain, en muista mistä, Aria Pro II-merkkisen kitaran jota "kunnostin" ja sitten itse kunnostauduin tekemällä hurjasti äänityksiä äänittäen pohjat hankkimallani Boss-rumpukoneella C-kasetille, sitten äänittämällä sen ja päälle lisää toiselle dekille, ja vielä uudelleen. Nykyisin tunnetaan nimellä Lost Tapes ja ovat onneksi tallella. Melkoista sienimeininkiä. Näissä touhuissa kävin välillä laulajana jossain kellaribändeissä hieman, kunnes alkoi mudostua seuravaa bändini Murphys Kidz.

Skeboja alkoi karttua, 12-kielinen Takamine-akustinen johon asentelin itse Fishmanin mikin, sekä joku ohimenevä romu kävi nurkissa. Pian ostin myös Ampeg VT-22 styrkkarin joka painoi kuin synti ja tuotti enemmän ääntä kuin itse paholainen. Päätemuuntajatkin olivat tuollaista pikkulapsen pään kokoluokkaa, joten roudaaminen kävi ruipelolle opiskelijalle todelliseksi bodailemiseksi. Ja sitten vihdoin...elättäessäni itseäni musiikkikaupan myyjänä ostin sitten ihan aidon transparent wine red Gibsonin Les Paul Standardin joka olikin sitten ykköskeppini n.13 vuotta eteenpäin. Aria Pron myin Private Linen sammylle niihin aikoihin kun bändimme julkaistiin samalla kokoelma-CD:llä promotarkoituksessa. Siitä Gibsonista muuten en puhunut avopuolisolle halaistua sanaa, sillä olimme eläneet aivan kädestä suuhun ja makaronilla puoli vuotta, ja koska keppi maksoi about puolen vuoden tulojemme verran olin viisaasti hiljaa asiasta. Tosin se paljastui jossain välissä ja siinä oli sitten jonkin aikaa hieman hiljaista meillä opiskelijaboxissamme...

Kummiskin soundit kehittyivät kovasti. Käytin Ampegilla etuasteena Bossin multaria ja ostin sille Bossin midipedaalin ohjaimeksi....FC-10? Pian Gibson sai myös sisäänrakennetun EMG:n PA-1 etuasteen ja rokki soi entistä tiukemmin. Jokin siinä silti oli, liikaa painoa ja hankaluutta, joten Ampeg vaihtui seuraavaksi Fender punanuppi-Twiniin, josta sai säröt suoraan ja bossi jouti nurkkaan edestä. Siitä sain kerran keikalla baarissa sitten hurjat kehut selkeistä soundeista...enkä kehdannut sanoa että se johtui siitä että minulta hajosi kanavanvaihdinpedaali ja soitin koko keikan puhtailla...varmasti oli selkeä, jep. Anyway, jokunen demo tehtiin taas tälläkin bändillä jossa itse soitin vain skebaa vaihteeksi.

Jossain vaiheessa perustin uuden bändin, No Classin, näihin aikoihin taisin ruveta opiskelemaan lauluakin. NC olikin sitten loistobändi jonka kanssa pidän edelleen tiivistä yhteyttä ja itseasiassa meillä on edelleenkin bändi, Whobody, jolta pitäisi saada eka EP-omakustanne ulos tässä jouluksi tai jotain. Välillä olin USA:ssa duunissa ja sieltä toin mm. Morleyn wahin maustamaan grungemeininkiämme, sekä paljon vaikutteita yleensäkin. Keikkaakin alkoi olla tarjolla, mutta bändi käytännössä hajosi kun basisti muutti ulkomaille kesken parhaan groovin. Kamamuutoksia näihin aikoihin ei juuri tullut.

Sitten meillä oli hetken aikaa projekti jossa lauloin Pearl Jamia akustisessa bändissä, mutta se jäi kun perustimme kaverini Juhon kanssa Brutaali Magneetti-nimisen pumpun, jolla sitten kierrettiin ankarasti suomea peräkärryä wanhalla Escortilla vedellen aina Kainuuseen asti ja ties minne, ja tehtiin demoja ja EP:tä ja menestys näytti suorastaan taatulta. Twini vaihtui DeVilleen, 2x12 mutta itseasiassa kerkesin ensin olla basistinakin k.o. pumpussa vuoden jota varten ostin 5-kielisen Tanglewood-basson. Youtubesta löytyy vaikka Pahat Tytöt videomme. Mausteena Devillen kanssa oli myös TubeScreamer, mutta aika simppelillä mentiin, laulaja-kitaristina.

Sitten, juuri kun tarjolla olisi ehkä ollut levysopparikin ja keikkaa pirusti, meikäläinen löi liinat kiinni ja muutin muualle. Muutenhan sitä olisi voinut vaikka joutua tekemään musaa työkseen, hui kamala. Möin kaikki kamat, paitsi Gibsonin, johon muuten jossain vaiheessa löysi tiensä TP-6 hienoviritystalla, mikä on yksi parhaista modeista näihin laitteisiin. Kielisettinä muuten käytin aina .11 - 52 settiä mutta hieman omilla paksuuksilla.

Taas meni vuosi soittamatta uudessa kaupungissa, kunnes veri veti taas ja liityin laulajaksi bändiin josta tuli aura.K niminen ja taas keikkabussi kutsui. Auraa löytyy Youtubesta jäähallikeikkavideo Game of the week esim. Pian vaihduin laulaja-kitaristiksi kuten aina, joten piti hankkia styrkkari. Siksi valkkautui Marshall JMP-1 etunen ja sille 100W SS-pääte sekä 4x10 marsun kaappi. Myöhemmin myös HUSH III-noisegate eksyi räkkiin, ja Bossin wanhus SE-50 toimitti efektit edelleen. (Kahdesti olen siihen muuten jo sisäisen patterin vaihtanut, mutta harvassa laitteessa on niin lämpimät reverbit kuin tuossa on.)

Gibson piti pintansa ykköskeppinä. Bändi hajosi Loviisassa jonkun festarikeikan jälkeen, yleiseen väsymykseen kai. Auraa muuten soitettiin Moon TV:n tehokierrossa kuukausikaupalla ja piti tulla viisinumeroinen summa gramex-korvauksia, mutta kuten aina, sehän meni konkkaan eikä korvauksia koskaan kuulunut.

Mutta kauan en jaksanut ilman bändiä taaskaan, ja pistin pystyyn D-A:n jolla taas kierrettiin suomea ja tehtiin demoja. Tässä vaiheessa en jaksanut enää kyllä promota bändejäni juurikaan, ei sillä pääse koskaan mihinkään kumminkaan. Gibbon kaveriksi tuli Epiphonen Korina Explorer, joka kuitenkaan ei koskaan istunut laihaan varteeni vaan näytti liian isolle, joten möin sen pois, kun olin ensin modannut siihen Seukan Jeff Beckin ja '59:n mikeiksi ja myös EMG PA-2 etusen sekä Gibson TP-6 hienoviretallan. Lisäksi ostin Fenixin straton EMG:illä, mutta möin sen pois jossain välissä. Keikoista ei koskaan jäänyt rahaa koska keikkabussissa oli 5,7 litrainen bensakone ja pojille maistui kalja vielä enemmän kuin bensa veekasille. Eli ei ihme ettei sitä jaksanut montaa vuotta, ja sitäpaitsi tämäkin bändi alkoi soundata liian hyvälle ja vaikutti että olisi voinut menestyäkin, joten parempi lopetella...oikeasti suurin syy oli lapsen tulo ja rumpalin kiireet joiden takia treenaus pukkasi unohtumaan.

Kun D-A hajosi odotellessani esikoistani, tekaisin soololevyn kosketinsoittajan Timon kanssa, löytyy vaikka mikseristä D-A nimellä, mutta enpä muista jaksoinko sitä silloin promota minnekään. Hassua kyllä, eräs amerikkalainen levylafka bongasi sen paljon myöhemmin(!) ja halusi remixata ja julkaista, sopimuksetkin jo kirjoitettiin, mutta luonnollisesti tuurilleni lafkla meni konkurssiin kesken projektin. Ehkä hyvä niin. Anyways, näihin aikoihin liityin myös Project-43:een jossa laulan edelleen, joskus soitankin. (Etäbändi jolla on nyt julkaistu 3 levyä ja neljäs tulossa. iTunesissa löytyy.)

Sitten möin pois Gibsonin ja päätin että nyt tehdään kunnon bändi. Testailin kamoja ties mitä, useita kitaroita, esim. aika mahtava vanha japanin Jackson johon virkkasin EMG:t ja tremsetterin mm....suurta osaa en edes muista, ainakin 50 pedaalia laidasta laitaan...oli TriAC, oli H&K Cream Machinea, oli myöhemmin ValveJr. ää ja sille modeja, oli Boss GT-6:sta, oli POD XT:tä, erikoisia kaappeja ja virtyksiä...kaikista tykkäsin jotain mutta on se oikea vahvistin oikea. Parhaasta päästä oli Marsun 2203 combo...ja oli siinä JCM800 myös jonkin aikaa, nuppina. Olin taas parissa sessiossa laulamassa, Dogdaysille taustoja, Refrainille EP:n liidilaulut jne. ja innostus kasvoi. Perustin Crankenhaus-nimisen pumpun, ja rakensin vanhasta Charvetesta itselleni uuden kitaran. Mikiksi valkkautui EMG85 ja sellainen löytyy nykyisin kaikista skeboistani.

Tuo Charvette-pohjainen viritys on muuten edelleen selvästi paras kitara millä olen milloinkaan soittanut, ja se on kuitenkin aika paljon millä olen soitellut. Olisi mielenkiintoista selvitellä enemmänkin miksi. Siinä oli jo valmiiksi mukavan tuntuinen kaula, mutta höyläsin siitä aika selvästi vielä V-muotoisemman ja lakkautin kunnolla uudelleen, myös headstock sai uuden muodon, virittimet myös. Suurin muutos originaaliin oli toki surkean vibratallan vaihtuminen hardtailiksi, eli reikä paikattiin ja tilalle tuli Schallerin tekemät hienovire-stoppiece ja rullatalla. Jännitys oli suuri skebaa rakentaessa natsaako tallan kaarevuus otelautaan, mutta se oli aivan täydellinen. Tässä vaiheessa olin myös hiljalleen ohentanut kielisettiäni, ja nykyisin siinä on käytössä customsetti jossa on peräti 09 yläpää, sitten 11 ja 17 ja alapää menee .50:iin. Vaatii hieman tottumista kun G ja G kielten värillä on hurja paksuusero, mutta setti toisaalta mahdollistaa hyvinkin lipakat soolot ja silti hyvin napakat soinnut.

Skeba on myös erittäin kompakti ja kevyt, hyvin akustisesti soiva. Jätin taakse jouset pultattuna suoraan puuhun molemmin päin, liekö tuolla vaikutusta soundiin, tiedä en, mutta erinomaisesti se soi. Lankun muotoilussa hain lievää Mosritea sekoittaen Stratoon.

JMP-1 vaihtui myös tässä välissä Peavey Rockmasteriin ja Classic 60/60 rigiin ja 4x10 4x12:een greenbackeillä. Sillä meni jokunen Crankin keikka, youtubesta löytyy niitäkin. Crankissa soitin enemmän ja lauloin taustoja, kunnes juuri kuin eka omakustannelevy saatiin ulos ja iTunesiin, laulajan vei Bone 5. Siihen se loppui sitten. Sitä ennen kuitenkin stygari vaihtui Ceriatonen 36W nuppiin josta en enää uskonut luopuvani koskaan, sen verran luotettavan simppeli ja aitosoundinen kone se oli. Kysehän on melko suorasta 18W Bluesbreaker-kloonista jossa on kuitenkin 4 EL84:sta eikä kaksi, joten siitä saa ulos 36W. Takana olevalla kytkimellä voi valita 18 tai 36W, ja mielestäni ero on lähinnä soundillinen, suurempi wattimäärä antaa selvästi enemmän alapäätä ja 'suuremman' soundin, muttei sinänsä juuri enempää volyymia. Soundi on _erittäin_ 'kolmiulotteinen' siten että äkkinäinen luulisi siinä olevan jonkin reverbin myös mausteena. Ikävä kyllä tuota ominaisuutta on varsin vaikea kaapata tallenteille, mikittäminen tuottaa haastetta. Kaappina oli edelleenkin käyttämäni 4x12" jossa on G12M ja G12L 25W ja 35W kaiuttimia.
Näihin aikoihin testasin taas n määrää särö-jne.pedaaleja, oli sonic maximiseria, oli ibanezeja, eri waheja, ties mitä, eBaysta ja ties mistä rohmusin niitä testeihin. Puoliakaan en edes muista enää. DOD:in FX100 tube mikälie oli muuten aivan uskomattoman käheä soolosärö pienen SS-stygarin edessä. Vaan parhaaksi valkkautui aina Marshall Jackhammer, ja se se on edelleenkin. Carl Martinin Octaswitch pelasti soundit pedaalikasan tuhnuisuudelta. Kitaroita tunki taloon lisää. Rakensin J.Jokisen kanssa yhteistuumin straton, mutta pikkaisen pienemmän bodyltaan, ja EMG85. Rakentelin J.J.:n avulla myös Flying V:n vaahterakaulalla ja otelaudalla, muuten perinteisen, ja 85 ja 89 EMG:t. Flygarin möin Pahan Kaksosen laulaja-kitaristille sittemmin. Ja lisää pukkasi:

Tällä hetkellä on tallissa:

- Char...Davette (strat-skaala) / EMG85 + SA
- JJ:n strato, EMG 85 + SA
- Squier strato, EMG85
(Classic Player jonka tylysti sahasin voimashalla reunoista pikkasen pienemmäksi ja käteensopivammaksi ja pulttasin siihen 85:n ilman mitään pleksejä parilla pellinpalalla. Upeasoundinen kitara, tiedä onko se se kokovaahterakaula mutta jostain syystä tosi jees, eloisa.).

- Yamaha RG, EMG81 + PA2 boosteri (gibson scale)
- Epiphone Propechy GX (modattu liki GX:ksi, EMG81TW + 89, molemmissa splittaus...hienosoittoinen skeba jossa selvästi keskiäänisempi soundi kuin stratojohdannaisissa).
- D/A Model-X omatekoinen scratchbuilt Tesla AS-2 tai 3 mikillä plus joku teslan sinkku (neck-thru ja ihan outo laite...)
- KivinenJuttu eli vuolukivilankkuinen hirviö

Lisäksi on Ibanezin basso joka on ikilainassa ollut kaverilla, Landolan nylonkielinen ja Ibanezin akustinen Artwoodi ja tuollainen Superbiore...se on nähtävä itse: http://deeaa.pp.fi/superbiore/superbiore. Niin ja se vuolukivikitarakin vielä. deeaa.pp.fi osoitteessa on kaikenlaista huttua.

Stygareina on ollut välillä myös mm. Vox AD30VT, Tech-21:stä ja mm. Uraltonea tässä 2x12:n kanssa, ei ihmeempiä.

Kuitenkin Ceriatone vaihtui sittemmin Marshall JVM:ään josta sitten täydellisen putkirempan ja biasoinnin ja armottoman säätämisen kanssa alkoikin saada aika maukkaita soundeja irti. Vehkeessä on todella toimiva XLR-ulostulo soundeille myös. Se on melko kirkas/terävä-presenssinen luonnostaan mutta wanhahtavahenkinen kaappini tasapainottaa soundia oikein kivasti. Samaa tietä lähti pääosa pedaaleista lätkimään, mutta Boss-SE-50:n iskin JVM:n looppiin antamaan hieman noisegatea ja kevyttä kompuraa (se sama Bossi joka minulla on ollut jostain 91 lähtien).

Siinäpä tuota. Liikaa skeboja näille soittomäärille, mutta eipä niissä ole liikaa rahaa kiinni kuitenkaanjos niistä jotain saisi myydessä, voisin myydäkin, mutta ovat kaikki niin modattuja mieluisaksi että tuskin muille kelpaisivat enää järkihinnalla. Uusiakin varmaan pukkaa jossain vaiheessa, ja nyt on hieman poltellut tehdä taas joku skeba ihan raakapuista asti taas.

Kirjoittanut deeaa 07.10.2010

            200×286  -  15 kt.

267×200  -  16 kt.

1552×2592  -  839 kt.


Arvostelu

3,93,93,93,93,9    (17 arvostelijaa)
Kirjaudu sisään arvostellaksesi!


Kommentit

9292: Kyllä sun tele pitää hommata jos ei ole vielä ollut! Itse kun hommasin Squierin classic viben niin rakastuin kerralla.
DivineDistraction: No olihan siinä monenlaista. Hienoa että jaat tarinasi meille. Tuota TP-6 pitänee itsekin kokeilla.
deeaa: Tänk juu kommenteista...ja kyllä, suosittelen hyvin vahvasti TP-6:tta tai Schallerin vastaavaa kaikkiin LP-tyylisiin talloihin. Ja tele on hommattava...laskin juuri että ei noita ole kuin 10 vielä skeboja, eli ainakin tele ja Sg mahtuu talliin OK!
jkof2: Hyvin kirjoitettu ja kiintoisa kirjoitus :)
Noll_a: Miksi silmäni näkivät JVM:ää esittävässä kuvassa itse vahvistimen vasta toisena katselun kohteena?
Mesa Man: Mitä, oliko siinä kuvassa vahvistinkin...? : )

Yhteensä 6 kommenttia. Lisää kommentti!

Artikkelit: Omat soittokamat

Tulostettava versio

Tulostettava version ilman kuvia

Lähetä pikaviesti kirjoittajalle

Hosted by Nebula.fi

 

Copyright ©1999-2016, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.  
Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti