Muusikoiden.net
11.12.2016
 

Etusivulle
ArtikkelitHakuOmat artikkelit
Palaute

18.05.2010: Knun kitaroita


Minulla ei ole Gibsoneita, Fendereitä eikä Ibanezejä ja muita sellaisia. Eikä luultavasti tule koskaan olemaankaan, sillä olen löytänyt eurooppalaiset orkesterikitarat.
Etenkin saksalaiset, ja ehkä vielä nimenomaan itäsaksalaiset.

Itäsaksalaiset kitarat? Sehän on hullu! Nehän on ihan paskoja! kuulen lukijan ajattelevan.

Vaan joka noin ajattelee, ei tunne historiaa tarpeeksi hyvin.
Ei kitaroiden laatua voi arvioida pelkästään valmistusmaan perusteella.

Saksassa ja Böömissä (joka nykyään on Tsekin tasavaltaa) on vuosisatoja vanha viulujen ja sellojen rakennusperinne. Käytössä on jatkuvasti ollut ammattikuntalaitos, joka on taannut soitinrakentajamestareiden koulutustason ja työn laadun. Klassisen kitaran pienempi muunnos, parlor-kitara, levisi Espanjasta muualle Eurooppaan 1800-luvun muoti-ilmiönä, ja saksalaiset viulunrakentajamestarit joutuivat vastentahtoisesti rakentamaan näitäkin mielestään alempiarvoisia soittimia, kysyntää kun oli.

1900-luvun alussa jazz levisi Yhdysvalloissa, ja jazzorkesterit kaipasivat kovaäänisiä kitaroita. Gibson oivalsi yhdistää sellon kaikukopan ja sen myötä sellon hyvin kehittyneen mekaanisen äänenvahvistusmekanismin kitaran kaulaan.
Arctop-jazzkitara oli syntynyt. Archtop, jazzkitara, sellokitara, orkesterikitara, monia nimiä käytetään. Suomeksi kai oikea nimitys on orkesterikitara.

Eurooppaankin orkesterikitaroita kulkeutui, ja jotkin eurooppalaiset valmistajat tekivät muutamia kitaroita ennen toista maailmansotaa, mutta vasta maailmansodan aikana Eurooppaan tulleet ja etenkin Saksoihin miehittäjiksi jääneet amerikkalaissotilaat varsinaisesti toivat jazzin ja orkesterikitaran Eurooppaan.
Luoden pääpalveluspaikkoihinsa, Saksoihin, kovan orkesterikitarakysynnän.

Viulujen ja sellojen rakentamisen hallitsevien saksalaismestareiden oli erittäin helppo ruveta valmistamaan orkesterikitaroita.
Heillä oli kaikki tarvittava osaaminen, työkalut, tilat, materiaalit, ja kitaratuntemuskin parlor-kitaroiden perua.

Saksan suurimpia soitinvalmistamokeskittymiä oli ollut Markneukirchenin kaupunki, joka sodan loputtua jäi muodostetun Itä-Saksan puolelle. Monet valmistajat muuttivat Länsi-Saksan puolelle, monet ulkomaille, Yhdysvaltoihin ja Itävaltaan.
Mutta monet jäivät Markneukircheniin.

Rautaesiripun takana tuotettuja tavaroita pidetään nykyään mustavalkoisesti huonoina, mutta ei maailma yhdessä yössä muuttunut. 1950-luvun aikana liikkuminen Länsi- ja Itä-Saksojen välillä oli helppoa, tavaroita myytiin ja vaihdettiin, ja tavallisten ihmisten, soitinrakentajamestarienkin, elämä jatkui suhteellisen samanlaisena rajan kummallakin puolella.
Vasta 1960-luvun alussa tilanne alkoi muuttua jyrkästi.

Orkesterikitara oli Itä-Saksan soitinrakentajamestareille hyvä tuote. Sille oli lännessä kysyntää, sen saattoi myydä virallisia teitä, jolloin valtio sai länsivaluuttaa. Tai sen saattoi myydä itse, jolloin sai kahvia, alkoholia, tupakkaa ja muuta vastaavaa, mutta saattoi tulla syytetyksi mustan pörssin kaupasta.

Saksalaisen kitaran karkea ajoitus on helppoa: Gibsonin kaularautapatentin umpeuduttua käytännöllisesti katsoen kaikki saksalaisvalmistajat ottivat säädettävän kaularaudan käyttöön vuonna 1959 tai 1960. Jos siis kitarassa ei ole säädettävää kaularautaa (kiinteitä niissä kyllä oli) kitara on 1950-luvulta. Jos on säädettävä kaularauta, 1960-luvulta, ja 1970-luvulla löytyy yleensä jonkinlainen päivämäärämerkintä.

Samanlaisella vuosikymmenjaolla voi kuvata tilannetta muutenkin:

1950-luvulla molemmissa Saksoissa kitarat tehtiin pääosin käsityönä, ja laatu oli erittäin korkea molemmissa maissa. Kauniita täyspuisia soittimia. Itäpuolella tehtiin ehkä enemmän kehitystyötä. Kokeiltiin muun muassa erittäin ohuita ja monikerroksisia laminaatteja kitaroiden kansissa ja pohjissa, ja tulokset olivat yleensä erittäin hyvä-äänisiä. Verstaat olivat pieniä, yhden tai muutaman hengen yrityksiä, ja kitaranrakentajamestari teki paljon itse.

Nykykitaristin mielestä monien 1950-luvun kitaroiden kaula voi olla turhan "miehekäs". Käytössä kun ei ollut säädettävää kaularautaa kaulan suoruus piti varmistaa järeydellä. Siitä huolimatta melkein jokaisen 1950-luvun kitaran kaula on kerinnyt vuosikymmenten saatossa ja paksujen jazz-kielien kiristyksessä taipua, ja kauloja joutuu nyt oikaisemaan.

Toisaalta, orkesterikitaraa soitettiin istualtaan, jolloin kaulan ei tarvitsekaan olla yhtä ohut, kuin jos kitaraa roikutetaan hihnan varassa lattiatasossa. Sormet ylettyvät kyllä kielille, kun käden suunta on alhaalta ylöspäin.

1960-luvulla ne valmistajat, jotka halusivat ja osasivat laajentua, muodostuivat tehtaiksi. Länsi-Saksassa Framus, Höfner, kaksi eri Hoyeriä (Bodebald ja Arnold), Klira. Ja Itä-Saksassa Musima, joka nieli pienempiä valmistajia kiihtyvään tahtiin, ollen suurimmillaan maailman suurin soitintehdas (kaikkia soittimia). Itä-Saksassa laatu ja erilaisten kitaroiden määrä alkoi laskea, siirryttiin suunnitelmatalouteen.

1970-luvulla kaikki länsivalmistajat joutuivat taloudellisiin ongelmiin Aasiassa syntyneen halpatuotannon vyöryessä markkinoille. Saksalaiset eivät pärjänneet amerikkalaisvalmistajien tavoin, he eivät ilmeisesti osanneet markkinointia ja mainostusta. Melkein kaikkien valmistajien toiminta loppui.

Itä-Sakasassa Musima alkoi tehdä lankkukitaroita, jotka ovat ihan hauskoja kuriositeettejä, mutta soittimina... no joo, ehkä niitä "paskoja". Huomiota kiinnitettiin enemmän ihmeellisiin elektroniikkakytkentöihin kuin puutyön laatuun ja soitettavuuteen.


Päästäisiinkö jo itse soittimiinkin...
Jaa, onhan tuolla vielä muitakin kuin saksalaisia, mutta kyllä saksalaisten osuus on kasvussa...

Pikkukuvan ylärivissä:

(Ja noista otsikoista kliksuttamalla näkee muuten lisää kuvia.)

Höfner 4579
Les Paulin näköisten kitaroiden Mercedes Benz. Tai Höfnerin viimeisiä yrityksiä taistella japanilais- ja amerikkalaisvalmistajia vastaan. Tässä kitarassa ei ole mitään ylimääräistä hömppää, ja kaikki mitä siinä on, on tehty erittäin laadukkaasti ja kestämään ikuisuuden

Esimerkkinä nollanauhan yläpuolella oleva kielivälin asetin ei ole muovia kuten yleensä, vaan metallia. Ja jos avaa takapuolen potentiometritilan kannen, ei vastaan ryöpsähdä sitä tavanomaista piuhaspagettikasaa, vaan kaikki on asennettu siististi piirikytkentälevylle.

Ja soitettavuudeltaan samaa Mersuluokkaa.

Hondo H-794
Hondon tekemä Gibson L5 CES -kopio, myyty myös nimellä Fat Boy. Kitaran koppa on niin iso, että pienemmällä ihmisellä on vaikeuksia saada oikea kätensä soittoasentoon.

Täyspuukitara, Hondon parhaita malleja. Valitettavasti tässä ei ole nollanauhaa. Nollanauhallisestakin Fat Boystä olen nähnyt kuvan, se olisi tietysti vielä parempi.

Klira Samba
Klira-tehtaan pienin orkesterikitara ilmeisesti jostain 1960-luvulta, vaikka kaularautaa ei olekaan. Halvimpiin malleihin ei välttämättä laitettu mitään ylimääräistä.

Harmi vain, että joku on joskus pitänyt kitarassa muovista tallaa, josta on tarttunut väriä syvälle nitroselluloosalakkapintaan.

Rodebald Hoyer Alva
Rodebald Hoyerin tehdas tuotti aivan viimeisinä vuosinaan 1960-luvun puolivälissä osan kitaroista Alva-merkillä varustettuna. Tämä on pieni Alva-orkesterikitara, ilman kaularautaa, vaikka onkin tehty vuonna 1965.
Rodebald Hoyerin tekemiä kitaroita myytiin myös Lindberg- ja Jörgensen-merkkisinä. Tämä oli hyvin tyypillistä saksalaisille kitaroille. Samaa kitaraa on voitu myydä valmistajan, parin musiikkiliikkeen, tavaratalon ja valmistajien osuuskunnan nimissä.

Ääni on voimakas, hieman terävä, ja pienestä koosta johtuen bassot eivät ole kovin voimakkaat.

Toistaiseksi tunnistamaton thinline
Itäsaksalainen erittäin kauniisti väritetty thinline, johon on ilmeisesti jälkikäteen asennettu Rellog-mikrofoni. Rellog oli itäsaksalaisten kitaroiden "vakiomikrofoni" 1950-luvulla (1960-luvulla Rellog "katosi", ja tilalle tuli Simeto).
Kitarassa on ohut laminoitu kansi, kannen paksuus on noin 3 mm ja siinä on viisi viilukerrosta. Ääni on rikas akustisenakin.

Kitarassa on niin sanottu Stauffer-kaula. Itävaltalainen viulu- ja kitaramestari Anton Stauffer keksi nimeään kantavan kaulankiinnityksen 1800-luvun alulla. Kaula kiinnitetään siinä yhdellä ainoalla pultilla, ja kaula "tasapainottelee" pultin ja kielten aiheuttaman jännityksen välillä kannen laidan varassa. Tätä yhtä pulttia ei edes ole tarkoitus kiristää tiukalle, vaan pultilla säädetään kaulan kulmaa kitaran bodyyn nähden, ja siten myös kielten korkeutta. Nykyään periaatteessa sama säätö tehdään korkeussuuntaan säädettävällä tallalla.
Akustisessa soittimessa säädettävä talla olisi ollut huono idea, koska siitä tulee väkisin raskaampi kuin säätymättömästä. Raskas talla johtaa kielten värähtelyä huonosti soittimen kanteen, siksi tallasta yritettiin tehdä mahdollisimman kevyt.
1900-luvun Stauffer-kaulaisissa soittimissa on kylläkin yleensä molemmat säädöt, sekä kaula että talla.

Liimakaulavouhottajille tietysti ajatuskin tällaisesta kaulan kiinnityksestä on kauhistus.
Kauhistus tai ei, hyvin se toimii. Ja kaulakulman reset on helppo.

Stauffer-kaula yleensä "hölskyy" selvästi, kun kitarasta irrottaa kielet. Se ei ole vika, vaan ominaisuus. Älä missään tapauksessa "korjaa" Stauffer-kaulaa liimaamalla se kiinni koppaan, kitara menee pilalle!

Tämän kitaran kielenpidin on yleisin itäsaksalaisissa kitaroissa tavattava malli. Tätä samaa mallia tapaa myös vibraversiona.
Ja sitten tapaa toista mallia, jossa "kielireikäpoikkirauta" on suorassa. Siinäpä ne mallit oikeastaan ovatkin.

Astro Meistergitarre
Nimi Astro tulee August Strohmerista, joka avasi ensimmäisen oman soitinverstaansa Nürnbergissä 1906. Augustilla oli kaksi poikaa, jotka kumpikin suorittivat kitaranrakentajamestarin tutkinnon ja työskentelivät isän verstaalla. Toisen pojan poika ja tämän tytär, rakentajamestareita edelleen kumpikin, jatkavat työtä kolmannessa ja neljännessä sukupolvessa tänäkin päivänä.

Koska Astroja siis on tehnyt ehkä ainakin viisi eri mestaria, on Astrojen mallivalikoima laaja ja vaihteleva. Tämä minun Astroni on tyypiltään hyvin perus-orkesterikitara. Niin muodoltaan, toteutukseltaan kuin ääneltäänkin. Täyspuuta kaikki. Kansi kuusta, pohja ja laita vaahteraa.

Pikkukuvan toisella rivillä:

Hondo Chiquita CH-2
Teksasilainen kiraranrakentaja Mark Erlewine suunnitteli Chiquitan ZZ Top -kitaristi Billy Gibbonsin kanssa matkakitaraksi, jonka voisi ottaa lentokoneeseen käsimatkatavarana, mutta joka ei kuitenkaan olisi lelu.

Erlewine lisensoi Chiquitan (kuten myös suunnittelemansa Lazerin) valmistuksen Hondolle, joka teki näitä 1980-luvun alkupuolella. Tavallisemmassa mallissa on vain talla-humbuckeri, tässä on myös kaulan juuressa yksikelainen.

Chiquitassa käytetään 013-056 -kielisarjaa, jotta sen voi virittää normaalivireeseen huolimatta lyhyestä, vain 483 mm skaalasta. Tämä vastaa suunnilleen normaalin kitaran kieltä viidenneltä nauhalta eteenpäin. Kitaran kokonaispituus on himpun alle 70 cm.

Chiquita tuntuu soittaessa muuten ihan "oikealta" kitaralta, mutta nauhat ovat jossain 12. nauhan kieppeillä jo aika kiinni toisissaan. Ei nakkisormille.

Graubner Rex
Eräs saksalainen kitaristi sanoi, että jos hänen pitäisi ottaa autiolle saarelle yksi kitara, hän ottaisi Graubner Rex:in.
Graubner oli itäsaksalainen kitaranvalmistaja, joka valmisti vain muutamaa erilaista mallia, mutta kaikki mallit olivat tarkasti suunniteltuja ja hyvin kokeiltuja niin, että kaikki olivat hyviä soitettavia, ja kaikkien ääni oli voimakas ja rikas.

Rex on kevyt thinline, jossa on kaunis ja tasapainoinen ääni, vaikka kitara onkin laminoitu. Ei kuitenkaan aivan matalimpia bassoja.

Kuvissa näkyvä kielenpidin on toiseksi yleisin niistä kahdesta itäsaksalaisesta kielenpidinmallista.
Ja Stauffer-kaula tietysti tässäkin, niinkuin lähes kaikissa itäsaksalaisissa.

Framus 5/54 Riviera
Ostin tämän Framuksen oikeastaan varaosiksi toiseen Framukseen, josta on koko kaulan lapa virittimineen kadonnut jäljettömiin. En kuitenkaan lopulta raaskinut kannibalisoida tätä kitaraa, jossa sentään oli kaikki osat tallaa lukuunottamatta tallella. Lisäksi tämä risa tarjosi oivan korjausharjoittelukohteen: tässä oli melkein kaikki mahdolliset viat.
Kaula oli irtipoikki lavan juuresta ja poikki kopan vierestä, "korjattuna" otelaudan läpi vedetyllä ruuvilla.
Koppa oli takaa halki, vaikka onkin laminoitu, ja takaa pintakäsittely oli naarmuuntunut puulle. Kopalla oli varmaan laskettu pulkkamäkeä kivikasan päältä.
Toinen kannen sisäpinnan äänipalkeista kolisi irtonaisena kotelon sisällä. O-aukkoisessa kitarassa senkin voisi korjata aukon kautta, mutta F-aukkoisessa...
Pitkään tätä korjailin, ja opin ainakin mitä EI pidä tehdä.

Lopputulos ei kaikilta osin ole siisti, eikä ehkä oikeaoppinen.
Mutta tärkeintä on: kitara soi taas, sitä voi soittaa, sen soitettavuus on hyvä, ja sillä on ehkä 50 vuotta lisää elinaikaa.

Vuodesta 1959 kaikissa Framus-kitaroissa oli sisällä paperilappu, joka kertoi tyypin ja valmistumisajankohdan.
Tässä kitarassa lapulla näkyy kuulakärkikynällä kirjoitettuna tyyppinumero 5/54, ja valmistumisajankohtaa tarkoittava 62I. 62 tarkoittaa vuotta 1962, ja kirjain I syyskuuta (A=tammikuu jne.).

Siitä toisesta Framuksesta, josta on lapa kadonnut, pitänee tehdä headless-kitara...

Gottfried Uebel thinline
Esimakua tästäkin aarteesta, vaikka tämä ei valmis olekaan.

Aarre siinä mielessä, että kitara on selvästi hyvin vähän käytetty. Kaulassa ei ole mitään soiton jälkiä, kopan lakka on likainen ja himmentynyt, mutta muuten melkein kunnossa. Jopa vibrakampi on tallella, mikä on erittäin harvinaista yli 50 vuotta vanhassa kitarassa.

Mutta, mutta... Kitaraa on säilytetty jossain sellaisessa paikassa, missä kaikki rautaosat ovat ruostuneet, ja niklattujen osien niklauksen alla oleva kuparipinnoite on ruvennut kasvamaan vihreää "hometta". 1950-luvun kiiltävät metalliosat eivät ole kromattuja, vaan niklattuja. Kiillossa ja värissä on ero. Niklattaessa rautaosaa se ensin kuparoidaan, ja nikkeli tarttuu vasta kuparointiin.

Ja selluloosa-asetaatista tehty plektrasuojus on miltei tuhoutunut lämmön ja UV-säteilyn vaikutuksesta. Yritän korjata palapelin valamalla tallella olevat palat epoksiin, saas nähdä. Jos ei onnistu, pitää tehdä uusi alusta alkaen.

Kuvissa näkyy myös Stauffer-kaulan kotelon puoleinen liityntä, ja kotelon sisäiset kauniisti viimeistellyt äänipalkit. Sekä pohja että kansi on tuettu ja viritetty pitkittäisillä palkeilla, yleensä vain kansi.



Työn alla
Tähän tulee jatkoa, työn alla on tällä hetkellä ainakin tuo jo "ennakkoesitelty" itäsaksalaiset Uebel thinline sekä Hemosch ja Musima 1653 orkesterikitarat, puolalainen Defil Carioca ja länsisaksalainen Arnold Hoyer #19 Esquire.


Myytyjä ja myynnissä olevia
Jotain on täytynyt myydä pois, että on saanut tilaa noille kaikille uusille. Myyntilistalla on ollut pääasiassa japanilaisia sähkökitaroita.

Toisen pikkukuvan ylärivissä:

Fairmont Les Paul
Ilmeisesti tehty Japanissa, 1970-luvun lopulla tai 80-luvun alussa. Mahdollisesti Fuji Gen Gakki -tehtaalla. Mikrofoneina kitarassa on Wolfin OBL Railit.

Jackson Performer Series PS-6 Kelly
Body ja sähköt vuosimallia 1999, tehty Japanissa. Kaula, virittimet ja satula ovat uusia.

Maya
Vaikka tätä yleensä pidetään Gibson ES-335 -kopiona, on se ehkä oikeammin ES-330 -kopio. Mayassa EI ole ES-335:n tapaan rungon läpimenevää "halkoa", vaan kitara on ES-330:n tapaan aidosti puoliakustinen. Vain tallan alla on kannen ja pohjan yhdistävä tuki.

Kitara on puoliakustinen, se on painoltaan hyvin kevyt kantaa. Selvästi kevyempi kuin ES-335, eikä samalla tavalla kaulapainoinen. Ja myös hyvin kevyt soittaa.

Höfner 450
Tehty Länsi-Saksassa 1960-luvulla. Virittimet, plektrasuojus, suojuksen tukirauta, talla ja hihnanuppi ovat uusia Project Guitars Höfner-osia.

Höfner aloitti säädettävän kaularaudan käytön vuonna 1960. Säätömutteri muutettiin kuusiokolomutteriksi 1960-luvun lopulla. Tässä kitarassa on mutteri, joten tämä on ilmeisesti valmistettu joskus 1960-luvun alkupuolella. Useimmissa, mutta ei kaikissa, Höfnereissä oli ennen noin vuotta 1964 päivämäärämerkintä jossain kannen sisäpinnalla. En ole löytänyt merkintää, joten tämä on joko uudempi kuin 1964, tai vanhempi josta merkintä puuttuu, tai en vain ole löytänyt oikeata kohtaa.

Morris Les Paul Goldtop
Merkki Morris ei viittaa brittiläiseen autotehtaaseen, vaan Moridaira-tehtaan perustajaan ja omistajaan Toshio Moridairaan.

Maison Stratocaster
Maison on Korealaisen Yoojin Industrial Companyn kitaramerkki. Ajalta, jolloin japanilaisen työn hinta oli noussut liian kalliiksi kitaratehtaille ja tuotanto siirrettiin Koreaan. Mutta jolloin Korealainen työ ei vielä ollut tullut niin kalliiksi, että tuotanto olisi edelleen siirretty Kiinaan. Siis 1980-luvulta.

Bakers "Joe Pass"
Bakers on uusi saksalainen kitaramerkki, jonka alla myydään pääasiassa Gibson-kopioita, joissa kuitenkin näyttää usein olevan joku "koukku" omaa designiä.
Vaikka merkki on saksalainen, ei näitä kitaroita tänä päivänä tietenkään Saksassa tehdä, vaan jossain kaukomailla. Onpahan edes saksalaista laadunvalvontaa.
Tämä "Joe Pass", tai vähän ES-350 -tyylinen orkesterikitara on niin hieno, niin hieno, kaikkine upotuksineen ja kultauksineen. Värityksen voisi kuvitella viittaavan 1800-luvun bordelliin :-)

Kirjoittanut Knu 18.05.2010

            1927×724  -  144 kt.

1927×724  -  106 kt.


Arvostelu

5,05,05,05,05,0    (41 arvostelijaa)
Kirjaudu sisään arvostellaksesi!


Kommentit

PJS: Törkeen kiva artikkeli. Välillä jotain muutkain kuin vain sitä kaman listausta.
tracyjacks: Tosi hyvä artikkeli, 5 tähteä. itse kanssa tykkään saksalaisten kitaroista, mutta vähän uudemmista. Duesenberg is a-OK!
donpepe: Mainio artikkeli! Paria vanhaa Höfneriä olen testaillut, hyviä pelejä molemmat.
Eemil: Itäsaksalaiset kitarat? Sehän on hullu! Nehän on ihan paskoja!
hemmo: Tämä oli huippuli!
ranchero: saksalaiset ok.etenkin Tommys Special .parasta A ryhmää...
IconW: Todella hyvä artikkeli!
halind: Eiks se joku biitleskin aloittanu ihan studiossa musima kitaralla. Niitähän taas tehdään hirmuhintaisina lim.edit. custom-mallina. Ei sentään enää siellä itä-Saksassa...
halind: korjaus edelliseen. Tais olla Futurama eikä Musima se Harrisoni kitara.
Steiner: Mahtaako tuo Höfner 450 olla enää myynnissä vai onko mennyt jo? Mikäli löytyy ja haluat luopua, niin mitäs hintaa olet meinannut? :)
Knu: Kyllä tuo Höfner meni jo, 201 euroa oli hinta.

Yhteensä 11 kommenttia. Lisää kommentti!

Artikkelit: Omat soittokamat

Tulostettava versio

Tulostettava version ilman kuvia

Lähetä pikaviesti kirjoittajalle

Hosted by Nebula.fi

 

Copyright ©1999-2016, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.  
Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti