Muusikoiden.net
08.12.2016
 

Etusivulle
ArtikkelitHakuOmat artikkelit
Palaute

27.11.2013: Fender Classic Player 60's Stratocaster


Stratocaster-kuume oli jo jonkin aikaa vaivannut, ja tutkailtuani eri malleja ja käytyäni koesoittamassa soittimia päädyin otsikossa olevaan malliin. Mikään kauppojen yksilöistä ei tuntunut niin hyvältä, että olisin ollut valmis maksamaan 150 ¤ (30 %) enemmän kuin netistä tilaamalla. Siispä tilasin instrumenttini Digital Villagen nettikaupasta (http://www.dv247.com/) punnan alhaisen kurssin vuoksi.
Tilauksessa kaikki sujui mainiosti, kitara oli kanaalilla tilauksen jälkeisenä yönä.


Viimeistely ja säädöt

Kun kitara tuli, kaikki oli kunnossa, intonaatio ja vire olivat täysin kohdallaan. Ainoastaan tallan korkeutta täytyi säätää hiukan.
Viimeistelyssä ei ole mitään moitittavaa. 3-sävyinen burst on erittäin hyvän näköinen, ja punainen sävy on mukavan mieto.


Raudasta

Kitaran talla on 2-point -mallia perinteisen 6-pointin sijaan, eli talla on kahdesta kohdasta kiinni vireessäpysymisen parantamiseksi. Kitara pysyykin hyvin vireessä kunhan ei erehdy kuvittelemaan sen olevan lukkotalla.
Kitaran osat ovat loistavat etenkin hintaan nähden, jo pelkät mikit maksavat irtotavarana 165 ¤, ja talla on Custom Shop -malleissa käytetty.


Sointi

Kitara soi akustisesti esimerkillisen hyvin, ja heikoimminkin resonoivat äänet soivat kohtalaisen voimakkaasti. Kaulassa ei ole yhtään huonosti soivaa kohtaa. Nauhat ovat perinteistä huomattavasti isommat, ja ovat Gibson-tyylisiin kitaroihin tottuneissa käsissäni erittäin miellyttävät.

Vahvistimeen kytkettynä kitaran CS '69 -mikrofonit toimivat loistavasti puhtailla. Kaikki klassiset stratosaundit Little Wingistä Sultans of Swingiin ja Pink Floydiin irtoavat eri mikkiasennoista. Tallamikki on perinteisen stratomaisesti pureva, ja mukavasti purevat kirkkaat puhtaat tai rokkirosot irtoaa mukavasti.
Kaulamikki on erittäin kuulas ja heleä mutta samalla lämmin. Keskimikki sopii hyvin niin komppi- kuin soolosaundeihin ja toimii väliasennoissa mahtavasti.

Ominaisuudet:

25 tuuman skaala
21 nauhaa (Medium Jumbo)
12" radius
Vaahterakaula
Ruusupuuotelauta
Leppärunko (2 palaa)
Custom two-point vintage-style tremolo
3 Custom 69 -mikkiä
Master volume
Tone-potikat keski- ja kaulamikille.

Päiv. 27.11.2013: skaala tietysti 25, ei 25 tuumaa.

Kirjoittanut Iron Horse 03.11.2009

            800×600  -  422 kt.

800×600  -  416 kt.


Arvostelu

3,53,53,53,53,5    (11 arvostelijaa)
Kirjaudu sisään arvostellaksesi!


Kommentit

Wespa: Jos jostain löydät tuohon Fralinin Vintage Hotin tallaan niin ota. Voin taata että ei soundaa enää ohuelta. ;)
Assahai: Itseltä löytyy kyseinen kitara sonic blue värityksellä. Olen kyllä ollut todella tyytyväinen kyseiseen kitaraan.
Hunez: Tällaista olenkin katsellut. Kiitos arvionnista :)
japeblues: Olen samaa mieltä Kitara on loistava..
Afterburner: En ollut tuollaisesta digitalvillagesta kuullutkaan... Imeisesti homma pelasi mallikkaasti? Oma himotuksen kohde on siellä 100-150e halvemmalla kuin t-kaupassa tai musiikkiliike.fi :ssa...
Iron Horse: Oikein hyvin toimi kaikki. Tilaus lähti vielä samana iltana kotia kohti.
Afterburner: Ok, kiitos tiedosta. Taitaa olla kohta tilauksen paikka...
haka2003: Niin, mitä tämä tuli sinulle maksamaan?
Iron Horse: 505 ¤ on tällä hetkellä DV247:ssä.
Heze007: Omaani teetin mikkien muutoksen alimmasta sävypotikasta humppareiksi (10=kaikki singlenä, 1=kaikki humppareina). Toimii!

Yhteensä 10 kommenttia. Lisää kommentti!

Artikkelit: Laitearviot

Tulostettava versio

Tulostettava version ilman kuvia

Lähetä pikaviesti kirjoittajalle

Hosted by Nebula.fi

 

Copyright ©1999-2016, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.  
Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti