Muusikoiden.net
05.12.2016
 

Etusivulle
ArtikkelitHakuOmat artikkelit
Palaute

02.11.2009: Peavey Windsor 100-wattinen putkinuppi


Mikä ja mistä?
Syyskuun 2009 lopulla Treppendorfin Putki ja Haitari meni ja pätkäytti Peaveyn "perinnehenkisen" "hard rock"-putkivahvistimen eli Peavey Windsorin hinnan puoleen alkuperäisestä. Valmistaja nimittäin ilmoitti, että kiitti nyt riitti ja päätti pitää Windsor-paletissaan enää Windsor Studio -nimellä kulkevaa 15 watin putkicomboa ja Windsor 412 -kaappia. Thomann reagoi tähän edistämällä varastonsa kiertoa ja luutimalla 100-wattiset Windsor-putkinupit linjastostaan ulos polkuhinnalla.

Peavey oli ohjehinnoitellut Windsorinsa alun perin samaan luokkaan kuin Valve Kinginsä, eli noin 400-500 euron tietämille. Molemmat ovat 100-wattisia putkinuppeja, mutta teknisesti, ainakin paperilla, Windsor on huomattavasti rajoittuneempi laite hyvässä ja pahassa kyseenalaisen klassikon asemaan nousseeseen röörikuninkaaseen verrattuna: neljä EL34-pääteputkea (VK:ssa 6L6GC:t), vain yksi jatkuvasti pienellä rosolla oleva kanava, eikä kaikua. Altavastaajalle sopivalla rähinällä siis mennään.

Kaikki on kultaa mikä kiiltää, onhan?
Kiinassa valmistettu Windsor on ulkoiselta laadultaan hajuton ja mauton. Vahvistimen rakennustapa, mikään yksittäinen komponentti tai käytetyt materiaalit eivät varmasti ole itämaisen tehtaan tulisinta priimaa, mutta missään kohden ei näy halvan valmistuslinjan röytökään. Windsor on pönäkkä, noin 25 kilon painoinen, joten hyvä kantokahva on tarpeen. Valkoinen tekovinyylipleksi on karu, mutta ei erityisesti pistä silmäänkään. Kullanvärinen Peavey-logo on sen sijaan hirvitys katsella.

Tehdasasennetut putket ovat varmasti laitoksen heikoin lenkki, joten nähtäväksi jää, petraako Windsor vielä soundiaan putkien vaihdon jälkeen. Osa Thomannin loppurysäyksessä Windsorinsa lunastaneista on valitellut etuasteputkien laatua ja pääteputkien mikrofonisuutta, mutta omassa yksilössäni ei vakavia laatuongelmia tunnu olevan. Thomannin lupaama kolmen vuoden takuu antaa hieman turvallisuuden tuntua, jos rakennevikoja ilmenee matkan varrella. Uutta ei sattuneesta syystä varmaan saa enää tilalle, mutta kaipa siellä jokin vahvistinseppä hommansa hoitaa.

Alkuvalmistelut
Itellan tutkaparin otettua loppukirin vahvistin matkasi tasan viikossa ovelta ovelle. Jäljelle jäi enää vehkeiden purku paketista ja piinallinen odottelu, jotta lämpötila asettuisi huoneenlämmön tasalle. Eläköön Suomen syksy.

Pöntöt ojennukseen, puut kiinni High Gain inputiin, sähköt päälle, varovaista odottelua ja sitten namiskoita kohti koillista. Tiedossa oli jo, että hönkä ei tästä lootasta lopu kesken, joten Master Volume jäi avaamatta nelosta pidemmälle. Seinänaapureita ei ole, mutta ei oikein vielä tässä vaiheessa inspiroi lähteä paikalliseen k-rautiaan kipsilevyostoksille.

Miltä se kuulostaa paketista repäistynä?
Jos vielä osaisi soittaa, passiivihumppareilla ja lähtötilanteessa turvallisen tuntuisilla asetuksilla (Bass, Middle, Treble, Resonance ja Presence noin klo 12:ssa ja Texture asennossa "A") voisi kuulostaa AC/DC:ltä. Käyttäjä Rosberg ehti kokeilemaan omaa Windsoriaan ja mainitsi, että etuasteputkista kuuluu ääriasennossa suhina, joka muistuttaa tuulipukukansan kimppakivaa. Omassa Windsorissa on hieman samaa taipumusta, mutta Rosbergin mainitsema ja kieltämättä osuva vertaus lauantai-illan tuulipukuhuumasta tekee tuloaan vasta Preamp Volumen kierähtäessä numeron 11 kohdalle. Asento 12 eli maksimi todellakin suhisee jo kuin Henna Kalinaisen korvien väli. Mutta eikös Master Volume ole sitä varten, että pieni suhina etuasteputkista ei haittaa? Tässä vaiheessa en vielä asiasta aio huolestua.

Näillä mainituilla etusen volyymeillä (11-12) särö kylläkin kuulostaa muista säädöistä riippuen jo enemmän herroilta Dave Murray/Randy Rhoads/Slash, mutta ei näillä ihan klassisinta Twisted Sister/Mötley Crüe -osaston pyörösirkkeliä tavoiteta. Siksi suhinan aiheuttajaa on ehkä vielä tarpeen etsiä, jotta vahvistin pääsee oikeuksiinsa tai ainakin tekemään sitä, mihin se on tarkoitettu. Preamp Volumessa on kuitenkin kiitettävästi säätövaraa, jonka puitteissa vakaakätinen saa ne etuastesärön tärkeät pienet nyanssit varmasti esiin. Ääni on joka tapauksessa murolla heti alusta asti, joten puhdasta puhtainta lead-soundia ei Windsorista ulos saa.

Säädetäänpä lisää...
Noh, jos soiton pitäisi kuitenkin kuulostaa soitolta, ei hätä ole tämän näköinen. Kun kompensoi etusen suhinan takia alennettua etuastevolyymiä Boost-napilla (eli puhtaasti lisää Master Volumea kääntämättä Master Volumea ja kaupan päälle vähän gainia) ja veivaamalla Texture-valitsimen asennosta A (eli alitehoasennosta) asentoon A/B (eli avataan pääteputkien täysi teho), liikahdetaan sellaisesta pehmeän pyöreästä säröstä astetta middlekkäämpään ja napakampaan meininkiin ja saadaan kuin huomaamatta hieman lisää rouheutta koneeseen.

Peaveyn omaa keksintöä olevien Presence- ja Resonance-mutikoiden kääntely muovaa soundia yllättävän paljon, ihan kuin olisi kahden eri taajuusalueen (Presence ylätaajuuksien ja Resonance alataajuuksien) tone-potikat käytössä. Resonancen pitäisi antaa alataajuuksilla elementeille hieman enemmän lörppöä, jolloin bassojen korostuminen olisi kuultavissa kääntelemättä kuitenkaan ekvalisaattorista lisää bassoa. Presence vastaavasti löysää iskaria ylätaajuuksilla. Käytännössä erot eivät ole hirvittävän dramaattiset, mutta kuitenkin korvin kuultavat. Ainakin Presence-pyörä vaikuttaa soundiin säröä selkiyttävästi. Keksintö on ihan näppärä lelu, joka tekee Windsorin muuten perusmallisesta kolmen alueen equsta vähän kiinnostavamman kikkailua harrastaville.

Minkäs kanssa me nyt oikein olemme tässä tekemisissä?
Pienten lisäveivausten ja säätelyjen jälkeen täytyy kyllä miettiä uudelleen, aika varovaisesti, tämä käytettävä terminologia. Vahvistinta mainostetaan/mainostettiin perinnehenkisenä 1960-70-lukujen hard rock- tai 1970-80-lukujen hevilaitoksena. Mutta mitäs peliä se sellainen on, jossa saa tyrnää alajynkkyä ulos passiivihumppareilla droppivireissä niin että Vintage Celestionit turisevat, eivätkä ollenkaan sillä väärällä tavalla? Ovatko mikit liian kuumat vai enkö vain osaa? No mikeistä ei pitäisi olla kyse (kts. kommentti kitaroista alla), joten olen taipuvainen uskomaan, että vahvistimessa asuu pieni mojo. Hyvin pieni, mutta mojo kuitenkin.

Windsorin suurin synti ja keskeinen olemus kiteytyy sen tosiasian hyväksymisen ympärille, että tässä meillä on "vain" räyhäkkä rokkikone. Ei mitään muuta. Kaiken huipuksi kun ne puhtaat todellakin puuttuvat millä tahansa äänenvoimakkuudella tai asetuksilla, alkaa vaikuttaa siltä että kyseessä on ihan varteenotettava yhden tempun mättökelpoinen hevimörssäri. Vintagea vehkeessä ei loppujen lopuksi ole kuin katinkullitettu Peavey-logo ja tekovinyylipleksi.

Toki soittimilla ja kaapillakin on väliä...
Kokeiluissani oli tällä kertaa mukana B.C. Richin Warlock EMG HZ -mikkisetillä, Wolfin Explorer tehdasmikeillä ja kaappina HB:n G212 Vintage. Kokeilematta jäi tällä kertaa erilliset särö- ja boost-pedaalit (tähän ehkä palataan vielä) ja efektilenkkiä sekä Boostia ohjaava jalkakytkin (maksullinen lisävaruste, jota en omista).

Tämän pika-arvion sanallinen kuvailu on tietysti ihan yhtä tyhjän kanssa, kun ei ole hirveästi esittää omaa äänitemateriaalia. Valitan - en omista minkään valtakunnan äänityskalustoa, joten se saa jäädä toiseen kertaan. Uskoo siis ken tahtoo ja muut Windsoriin tutustuneet joko vahvistakoot tai kumotkoot väitteitäni. Hädän ollessa suurimmillaan Intterwebin ihmeellinen maailma syöksähtää apuun, joten...

...tässä on tarjolla muiden tuottamaa ääntä ja kuvaa
Testailu on osoittanut, ettei aina kannata uskoa täysin lukemaansa. Ei valmistajan, soittajatovereiden, eikä varsinkaan kolmen sentin nettiarvostelijoiden kirjoituksia. Kuulonvaraisiin nettihavaintoihinkin on syytä jättää pientä säätövaraa: ei ne Mesat, Marshallit tai Englit oikeasti kuulosta YouTubessa samalta kuin vieressä seisoessa. Varsinkaan, kun nauhoitteita kotona kuuntelevan kaappina on usein kannettavan tietokoneen omat kaiuttimet tai pöytäkoneen matolaatikot. Siitä huolimatta ja senkin takia nostelen tähän hieman muiden taltioimia ääninäytteitä.

Käyttäjä Torniojaws on ystävällisesti tallentanut metalliliiton miesten ratoksi pienen potpurin Windsorilla. Nuppi on kuulemma buustattuna Boss SD-1:llä, impulssina toimii Marshall 1960B -kaappi Celestion G12T-75 -kajareilla ja kitarana Schecter 007 Blackjack Seymour Duncanin JB-kaulamikillä. Peaveyn asetukset (0-12): High Gain input, Preamp Volume 7, Bass 5, Middle 8, Treble 7, Boost-nappi ei painettuna, Resonance 11, Presence 6, Texture Class A/B ja Bossin asetukset: Level klo 17, Tone klo 12, Drive klo 8.
Ja tältä se kuulostaa: http://koti.mbnet.fi/juhau/windsor-medley.mp3

Joku, ilmeisesti hollantilainen Thomas Dijk on tehtaillut Windsorilla kaksi klippiä, yhden ilman boostia ja yhden Tube Screamerin kanssa.
Tulokset täältä: http://members.home.nl/thomas.dijk/

YouTubessa on pari käyttökelpoista esimerkkiä Windsorin suorituskyvystä.
Tällainen ponnistus: http://www.youtube.com/watch?v=aaqByL1Nyrc
Luultavasti tätä lähemmäksi puhdasta soundia ei pääse: http://www.youtube.com/watch?v=zKlGyl68eW8

Vastuu on täten siirretty kuulijoille.

Lopussa kiitos seisoo. Vai seisooko?
Soundillisesti Windsor on räyhäkäs paketti. Makuja on monia, joten räyhäkkyys ei välttämättä ole aina ja kaikille hyvä asia. Jos kuitenkin hyväksyy vahvistimen heikkoudet ja vahvuudet, on laitteeseen oltava kaikin puolin tyytyväinen. Onhan se äänekäs kuin mikä. Kulkusissa jytisee, vaikka joulu vasta tekee tuloaan. Sellaista se elämä on 100-wattisten putkivahvistimien kanssa. Tässä vehkeessä Master Volume on kuitenkin liian herkkä ja toimii epätasaisesti asentojen 0-3 välissä eli kotisoiton kannalta kriittisimmällä alueella. Vaatii sveitsiläisen kellosepän käsiä, että Master Volumea osaa suitsia juuri oikeaan asentoon kotona. Ilman tulppia ei voi asentoa 5 kovemmalla volyymillä pitkään soitella, enkä usko, että treenikämpillä tai lavoilla rumpalin ja basistin kanssa jää missään tilanteessa kakkoseksi.

Etuasteputkien suhina Preamp Volume maksimissa on edelleen mysteeri. Se hieman häiritsee, koska suhinalla on suora vaikutus särön käyttökelpoisuuteen. Säröisen soundin säätövara on kuitenkin (minulle) riittävä ja kitaroista voi vielä säätää hieman lisää. Loput sitten kunkin soittotyylillä.

Olisinko ostanut, jos Peavey Windsorin hintalapussa olisi ollut alkuperäinen ohjevähittäishinta tai paikallisen liikkeen tinkivaran jälkeinen tarjous eli noin 400-500 euroa? En missään tapauksessa, koska muita, etenkin soundeiltaan järkevämpiä vaihtoehtoja on tarjolla.

Kotisoitteluun kelvollisista kamppeista 400-500 euron hintahehtaarilta tulee heti mieleen Peaveyn oma Valve King -nuppi (en olisi ostanut sitäkään), Voxin Nighttrain ja Orangen Tiny Terror (molemmat ovat kuumottaneet jo aika kauan). Putkicomboista Peaveyn alkuperäisen hinnan sektorilla ostajaa liehittelevät vaikkapa Fenderin Super Champ XD tai Hughes & Kettnerin 25th Anniversary Tube Edition. Kaikki mainitsemani nupit ja combot ovat varmasti Windsoria kyvykkäämpiä, joskin paljon hiljaisempia laitoksia. Jos kauppiaan kouraan löisi pari saturaista lisää, kaupasta voisi kävellä ulos vaikkapa Laneyn GH50L:n tai Line6 Spider Valve HD100:n kanssa. Kukin ostaa kuitenkin budjettiinsa, käyttötapaansa ja tarpeeseensa sopivaa kalustoa, joten hintavertailu ja jossittelu on sinänsä turhaa.

Minun kohdallani tähdet asettuivat otolliseen asentoon ja nyt, kun Windsorin hinta oli kalkkiviivoilla vain puolet alkuperäisestä eli noin 220 euroa, tekisin kaupat vaikka kymmenen kertaa uudestaan. Kun aika ja hinta olivat kohdillaan, sain Windsorista rahoilleni vastinetta ja sellaista soundia mitä halusinkin.

Elämä on valinta. Hevi rok.

Jälkikirjoitus
Saitko tekstiäni lukiessasi déjà vu -tuntemuksia? Niin pitkin. Avauduin Windsorista Kitarakamat-palstalla heti saatuani laitteen käyttööni, joten osa tekstistä on periytynyt keskusteluketjusta tähän artikkeliin muuttumattomana. Olen kuitenkin paikoin laajentanut ja syventänyt arvioitani tätä artikkelia varten.

Ai niin. Tulipa sekin aiemmin kytenyt epäily nyt virallisesti todettua, että ainakin minun Wolf Explorerissa on todella tuhnut ja mutaiset mikit. Pitänee hakea pikaensiapua Tesla-kimppatilaushuoneesta.

Kiitos ja anteeksi.

Kirjoittanut jaakonam 02.11.2009

            800×600  -  175 kt.


Arvostelu

4,74,74,74,74,7    (43 arvostelijaa)
Kirjaudu sisään arvostellaksesi!


Kommentit

Mindrevolution: Olipas mainiota tekstiä ja kattava arvostelu.
tommiot: Valve Kingin aika suureksi miinukseksi Windsoriin verrattuna mun mielestä voi laskea sen että siinä tuotetaan aika reippaasti säröä diodeilla. Windsorin särö tulee pelkästään putkista.
tommiot: Valittelemasi suhina lienee lähtöisin 1) siitä että kahdella etuasteputkella on pitänyt tuottaa ihan järjetön määrä säröä 2) piirilevyn heikosta suunnittelusta 3) huonoista putkista. Varsinkin ykkösputkeksi kannattaa laittaa laadukas hurinaton putki.
jaakonam: 1) Eikös kolmas etuasteputki osallistu särön muodostamiseen lainkaan? 2) Hyvin mahdollista. 3) Vielä enemmän mahdollista ja jopa erittäin todennäköistä. Kiitos vinkeistä, näitä on puitu myös siellä Peavey Windsor -keskusteluketjussa.
tommiot: Kolmas etuasteputki on vaiheenkääntäjä, eikä varsinaisesti osallistu särön tuottamiseen. Paitsi jos väännät masterin täysille.
jaakonam: Mainiota. Aina oppii jotain uutta.
Echelon-IV: Ihan hyvää luettavaa kyllä ja kommentit alla myös. :)
DivineDistraction: Hienosti ja mukavin sanankääntein toteutettu arvostelu/artikkeli ko. laitteesta. Eipä tarvi mun ainakaan enää haaveilla tuosta nupista..Joten ehkä sitten kuitenkin se Laney GH50L. Thanks.
Tande: "Kullanvärinen Peavey-logo on sen sijaan hirvitys katsella." Hienoja sanankäänteitä täynnä oleva hieno artikkeli! Kiitos! :)
Tume95: Olipahan vaan aika harvinaisen hyvin kirjoitettu artikkeli. Kyllä sai auttamatta hymyn huulille :)

Yhteensä 10 kommenttia. Lisää kommentti!

Artikkelit: Laitearviot

Tulostettava versio

Tulostettava version ilman kuvia

Lähetä pikaviesti kirjoittajalle

Hosted by Nebula.fi

 

Copyright ©1999-2016, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.  
Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti