25.10.2009: Tuomari Nurmio Kulttuuritalo 24.10.2009

Kirjoittanut hemmo – 25.10.2009

Sirppiliiteri, kommariluola, Kultsa. Helsingin Linnanmäen Alppilassa sijaitsevalla Kulttuuritalolla on monta nimeä. Kultsa on maineikas konserttipaikka, joka vetää maksiimissaan noin 1388 päätä. Varsin kookas mesta siis, mutta on jostain syystä jäänyt aina allekirjoittaneelta kokematta.

Ystäväni Risto Heinonen elikkästen Heinoserristo on monesti ruinannut meikäläistä mukaansa keikoille ja konsertteihin, en vain ole laiskana saanut lähdetyksi. Kun kuulin Hande "Tuomari" Nurmion ja Hunajaluiden tekevän Dumarin 30-vuotisjuhlakiertueen Helsingin juhlakonsertin Kulttuuritalolla, niin tiesin, että Risto lähtee messiin. Ruinasin vanhana kitupiikkinä ilmaiset liput itselleni ja Ripalle. Ei kun taxi alle ja mestoille.

Kultsa oli lähes tai täysin loppuunmyyty, mikä oli positiivista. Melko hyvännäköisten liikennevalogimmojen mukaan rundi ei ole mennyt taloudellisesti läheskään odotusten mukaisesti, mikä kertoo joko musiikillisesta tai taloudellisesta lamasta. Handen henkisestä lamasta se ei varmaankaan kerro, vaikka äijä on jo 59 v.

Nautimme ennen keikkaa Kultsan puffetissa parit sikahintaiset hui-hai-juomat. En ymmärrä tällaisten tilaisuuksien riistohintoja lainkaan. Kohta ei saa varmaan 0,4 l kaljaakaan alle kympillä ja sekin on lämmintä.

Vaparimme oikeuttivat melko surkeille paikoille, lavasta katsoen täysin vasemmalle A-katsomon ylähyllylle, jonne konsertin kuulokuva oli sangen kehno, kitaroiden soundi oli tuhnu ja etäinen. Mitäs tilasin.

Kultsan stage eli lava on kaareva ja varsin iso. En voi vittu käsittää miksi pändi oli ahdettu lavan keskelle miltei takaosaan, jolloin yhtyeen ja istuvan yleisön välillä oli vähintään 5 metrin hajurako, joka entisestään lisäsi tilaisuuden etäisyyden tuntua. PA-kamoiksi kattoon nostetut line array-kaapit oli sijoitettu liian keskelle leveää salia, joten sivukatsomossa istuneet, eli me, jouduimme selvään katvealueeseen. Kun kävin kesken keikkaa kusella, niin huomasin, että keskellä salia soundi oli selkeä, lämmin ja moniulotteinen.

Hande ja Hunajaluut (Esa Kuloniemi: kitara, Aija Puurtinen: laulu, basso ja koskettimet, Tri Hillilä: kolistimet) soittivat sinänsä sävykkäästi ja ilmeikkäästi. Tohtori Hillilä soitti normaalia kolistelutyyliään sulavammin, aika ajoin jopa svengaavasti. Aija lauloi lähes kaikissa biiseissä taustoja ja se toi oman harmonisen lisäsävynsä Handen ajoittain hieman kulmikkaisiin kipaleisiin. Hande lauloi itsekin selvästi normaalia kähinätyyliään melodisemmin. Esa Kuloniemen sfääreissä seikkailleiden slide- ja sähkösitar-kitaroiden kaleidoskooppimaista, juurevaa ja psykedeelisen keskihakuista äänivallia ei voi olla ihailematta. Nerokasta!

Ryhmä veti 2 tunnin settiä väliaikoineen. Sovituksia oli mietitty selvästikin huolella. Välillä koukattiin reggaen puolelle, sitten seikkailtiin itämailla palaten tico-tico-meiningin kautta rokkivaihteelle. Yleisö kiihtyi ehkä eniten Handen yksin esittämistä "Rannanjärvestä" ja "Hurjasta Pojasta". Itse nautin Korkein Oikeus-levyn rujoista kolinabiiseistä, joita olisi voinut olla enemmänkin, mutta kiertueen mottona olikin "Kaikki hitit vedetään".

Perkele! Joku saatanan runkku yläkatsomossa huusi joka vitun välissä "Tonnin stifloja", joka tuli sitten vasta 2. encorena. Meinaisin jo mennä vetämään dilleä dunkkuun, mutta Risto herrasmiehenä esti aikeeni.

YLE Teema taltioi koko paskan kuvanauhalle, joten kattokaa show myöhemmin lupamaksuttomista telsuistanne. Se on moro!

Arvostelu

Kommentit