Muusikoiden.net
19.03.2024
 

Etusivulle
ArtikkelitHakuOmat artikkelit
Palaute

07.09.2021: Rumpuja ja runkoja (päivitetty hieman)


Lukijalle: Päivitin jo yli kymmenen vuotta sitten kirjoittamaani juttua.

Neljän vuosikymmenen aikana olen seurannut rumpujen runkojen kehitystä. -70 luvun lopulla Suomessa myytävissä uusissa rummuissa oli yleensä varsin paksu runko. Aikaisemmin, vielä -70 luvun alkupuolella ja puolivälissä myytävät rummustot olivat ohutrunkoisia ja vahvikerenkailla varustettuja. Musiikkiliikkeistä valmiina myytäviä rummustoja oli ostettava, sillä kaikki myytiin valmiina setteinä.
Beverley, Olympic by Premier, Hayman, Premier olivat yleisesti tarjolla. Ludwig ja Slingerland edustivat jo tuolloin sitä haluttua tavaraa. Hinnaltaan em. merkit olivat nuorelle soittajalle aivan liian kalliita. Halpamerkkejäkin oli: Arai ja aikakauden Yamaha. Viimeksimainitun kahden tomin setin muistan nähneeni jo aivan -70 luvun alussa erään paikallisen pianoliikkeen näyteikkunassa. Eivät olleet kovin vakuuttavan oloiset. Telineet olivat kuin sukkapuikkoja, eli kovin hentoisia.

Ensimmäinen oma rummustoni oli ohutrunkoinen Beverley setti, joka lienee Premierin tuotantolinjalta. Tuttavallani oli Olympic by Premier. Mielestäni rungot olivat täsmälleen samat. Koskaan en varmuudella saanut selvitettyä, oliko rungot Japanista ostettuja ja Englannissa kasattuja. Tällaista olen myöhemmin lukenut, mutta en vieläkään ole asiasta varma. Joka tapauksessa Beverley oli hinnaltaan ostettavissa oleva, vaikka se oli nuorelle pojalle kallis. Beverleyt maksoi vuonna -74 3240mk, joka oli iso raha koululaiselle!
Kesätyöpalkkani oli 700mk/kk verottomana käteen.
Vuonna 1975 paikalliseen musiikkiliikkeeseen ilmestyi täysin uusi rumpumerkki. Tama Imperialstar rummusto komeili näyteikkunassa ja hinta taisi olla 3450mk. Tamoja myyjäsedät hehkuttivat ja kyllä niitä myytiinkin aika lailla. Omat muistikuvani tästä rummustosta ovat sellaiset, että telineet olivat tukevaa tekoa.
Rumpujen sointiluonne oli omaan korvaani kova ja koliseva.
Toinen -75 vuoden uusi tuttavuus oli Pearl Fiberglass rummusto. Sellaiset eräs tuttavani hankki. Nevasta kovaääniset ja kolisevat olivatkin. Ko. Rummut myös painoivat aika paljon. Rungot olivat luultavasti koivua ja sisäpinnat oli lasikuidulla laminoitu valkoiseksi.
Sointi ei näissäkään oikein puhutellut. Sainpa kuitenkin muutaman kerraan ihan keikalla niillä humppaa soittaa. Varsinainen humppasetti!!!

Hankin elämäni toisen rumpusetin vuoden -78 lopussa ja se oli Rogers setti. (24 x 14BD ja 13", 14" tt plus 18 x 16" ft. Virvelinä Rogersin 14 x 6 1/2" metallivirveli.
Näissä rummuissa oli jokin ihmeellinen ruiskutettu materiaali sisäpinnassa. Sitä ihmettelin, mutta en sen enempää ajatellut. Muutamaa kuukautta myöhemmin tuttavani hankki samanlaisen setin. Siinä rummun sisäpinta oli puhtaalla puulla ja jopa ohuelti lakattu.
Panin merkille, että tuttavani rummut soivat huomattavasti selkeämmin ja voimakkaammin. Myös viimeistely oli viisteissä huolellisempaa.
Tuolloin ei haettu rokkipireissä rummuista juuri muuta kuin kuuluvuutta ja sellaista miehekästä "jytinää".
Omani soivat varsin tummasti verrattuna kaverini Rogerseihin. Tämä sai minut uteliaaksi ja opin olemaan varovaisempi hankinnoissani.

Tultaessa -80 luvulle ajauduin harrastukseni kautta töihin musiikkiliikkeeseen ja pääsin talvella -82 Ludwigia maahantuonen PSO -Musiikin varastolle Pitäjämäelle ruuskaamaan. Se oli rumpalille varsinainen aarreaitta. Ludwig irtorumpuja oli kasapäin eri värejä ja eri kokoja. Virvelirumpuja oli kasapäin - pääasiassa 14" x 8" ja 14" x 6,5" vaahteravirveleitä.
Tuohon aikaan puuvirveli oli ns. "IN".

Ostimme irtorumpuja ja kokosimme niistä rumpusarjoja ja möimme paikallisille soittajille. Katselin -79 julkaistun Ludwigin katalogin rummustoja ja kuvauksia. Tuolloin oli jo tarjolla Classic ja Super Classic -mallisia rumpuja. Super Classic oli vahvempirunkoinen ja Classic oli puolestaan ohuempirunkoinen perinteisellä vahvikerenkaalla tehty rumpu.
Lähes kaikki tarjolla olevat tomit olivat ns. "power tom-tom" -malleja. Listoilla näkyi vielä "Classic" tomeja, mutta ne olivat pelkästään cortex pinnotteilla päällystettyjä.
Power tom-tom rummut olivat Ludwigilla 12" x 11", 13 x 12" jne.jne. Tämä johtui luonnollisesti siitä, että aikakauden mieltymykset olivat soundillisesti hieman erillaiset kuin nyt. Äänessä piti olla voimaa ja rummuissa näyttävyyttä!
16 ja 18 lattiatomit kuuluivat asiaan.
Keskustelimme erään vanhemman ammattirumpalin kanssa asioista ja opin ymmärtämään, mikä Classic ja Super Classic rumpujen ero on. Super Classic oli paksurunkoinen ja Classic ohuempirunkoinen rumpu.
Ohutrunkoisia ei tuolloin juuri kukaan halunnut tilata. Perinteisen pienen rumpusetin ostaminen ei useinkaan tullut kysymykseen. Soittajat halusivat hankkia isokokoisia rummustoja ja varsin isoilla tom-tom koolla myös.

Ludwig ja monet muut amerikalaiset rumpumerkit tarjosivat rumpujaan pääasiallisesti vaahterarunkoisina. Vaahteran ominainen lämmin ja samalla voimakas ja tasapainoinen sointi kuulostaa aina hyvälle. Puhuttiin "ammattimiesten" rummuista, jotka ovat aina vaahteraa.
Olin toki soittanut ohutrunkoisia Ludwig rumpuja, joita oli myynnissä vielä -70 luvun lopulla. Niiden soundi miellytti, mutta rummun sustain oli vähän liian lyhyt makuuni. Muutama Sonor oli paikkakunnalla ja niissä rummuissa sointi ja sustain olivat paremmat.

Myöhemmin -90 luvun alussa kun hankin -70 luvun alun (Blue Olive Badge) setin veljeni käyttöön. Hyvät rummut alkavalle soittajalle, vaikka sustain olikin lyhyt. Perus-soundi oli kuitenkin hyvä ja valkoisilla kalvoilla ne soivat jämäkästi ja selkeästi.

Sonor rumpumerkki oli harvinaista herkkua monelle. Paikallisessa studiossa tutustuin Sonor Phonic Mahogany -settiin, joka edusti Sonorin -70 luvun lopun huippulaatua. Runkot olivat 9 kerroksiset pyökkirungot, joissa sisä- ja ulkoviilu oli ruusupuu-, tammi tai mahonkiviilua asiakkaan maun mukaan. Rungoissa ei ollut vahvikerenkaita, tomit olivat ns. matalaa mallia. Sointi oli kerta kaikkiaan upea. Sustain oli pitkä ja sointi erittäin tasainen. Rummut olivat myös todella helppo saada vireeseen. (Kävin useaan otteeseen vaihtamassa näihin rumpuihin kalvoja ja virittämässä jotakin sessiota varten.)

Olin jo vuonna -74 saanut soittaa Slingerlandia, kun erään rumpalituttavani isä oli ostanut hänelle ensimmäiset rummut. Nuo rummut olivat aikakauden parasta Ludwigien ohella. Sointi oli järkyttävän paljon parempi kuin juuri uutena hankkimani Beverley rummuissa. Olihan hintaerokin varsin suuri. Beverley settini maksoi 3240mk ja Slingerland setti 5450mk. (Parin vuoden harrastamisen jälkeen tämä nuorimies lopetti harrastuksensa ja Heikki Tikka osti rummut itselleen. Tietääkseni hänellä on ne edelleen käytössä.)

-80 luvun puolella markkinoille alkoi tulla Yamahan 9000 sarjan ja 8000 sarjan rumpuja. Niitä pidettiin erinomaisina soittimina ja ammattimiehet niitä tilasivatkin. Näissä rummuissa rungot ovat koivua ja varsinkin RC:ssa runko on suhteellisen paksu.
Molemmat mallit ovat edelleenkin suosikkeja niille, jotka pitävät Yamahan rummun soundiluonteesta. Sointi on kompakti, mutta sointi joidenkin soittajien makuun hieman lyhyt. Minulle Yamaha ei ole koskaan antanut riittävästi "viboja", jotta olisin harkinnut niiden hankkimista. Ehkä yksi syy on koivurungon äänimaailma....?
Hardware on erittäin hyvää laadultaan, mutta itse rummut ovat jättäneet minut jotekin kylmäksi.
Yamahan edullisemman pään rummut eivät oikeastaan tuolta ajalta ole jättäneet minulle mitään mielikuvaa.

Pearl rummut markkinoitiin Suomessakin kansainväliseen tyyliin eri käyttäjien avulla. "Twist Twist" Erkinharju oli ehkä merkittävin kävelevä mainos MS-Audiotronille, joka Pearlia toi tuolloin maahan. Pääasiassa kaikki tarjotut rummustot olivat syvillä tomeilla ja varsin paksuilla rungoilla.
Kyseessä oli siis "areena-setit", jotka olivat parhaimmillaan isoissa tiloissa. Vaahtera ja koivu olivat varsin tasavahvasti edustettuina. Koivurumpujen edullisempi hinta houkutteli soittajia hankkimaan niitä. Varmaan myös tehokkaalla markkinoinnilla oli osuutensa asiassa....?

Pearl rumpujen työn laatu oli jo tuolloin hyvää. Metalliosat säilyttivät hyvin kiiltonsa, eikä kromit hilseilleet. Telineet olivat painavia, mutta erityisesti HW-900 sarja rautapuoli myös kestävää käytössä.

Taman mallisto alkoi olla myös kattava. Löytyi Swingstar, Imperialstar, Royalstar, Artstar, Superstar. Viimeksimainittu olikin erittäin hyvän kuuloinen kalusto. Kaikkia edellä mainittuja malleja on tullut kopisteltua ja soitettua erinäisissä yhteyksissä. Kuten yleensäkin - edukkaat on tuhnuja ja arvokkaammat hyviä soittimia. Artstar ja Superstar -mallit kuuluvat jälkimmäiseen ryhmään mielestäni. Taman vanha -80 luvun Superstar on aikakauden parasta Tamaa. Tuolla maailmalla sitä verrataan suoraan Yamaha Recording Customiin, eikä syyttä. Hokkaidon koivua on molemmissa käytetty. Superstar soi mallikkaasti ja hyvin tasaisesti. Perinteinen matala 12 x 8 tomi soi varsin hyvin medium -vireessä. Sointi voi äkkiseltään kuulostaa jatsahtavalta, mutta rumpujen etupuolelta kuunneltuna soinnissa on mainiosti myös alapäätä. Sama pätee 14 x 14 lattiatomiin. 22 x 14 bassorumpu on soinniltaan täsmällinen ja tukeva. Merkittäviä Superstareilla soittaneita rumpaleita lienevät Billy Cobham, Stewart Copeland. Muistelen, että Simon Philips soitti niin ikään -80 luvun alkupuolella näillä.

Sonor esitteli -80 luvun loppupuolella Sonorlite ja Hilite rummustonsa. Sonorlite oli koivua ja Hilite vaahteraa. Molemmat rummut olivat erittäin hyvin tehtyjä, mutta kalliita. Hyvin harva harrastaja kykeni hankkimaan näitä. Muistan myyneeni vuonna -87 tai -88 Hilite Fusion setin, jonka hinta oli Protec -sarjan alumiinitelineillä lähes 28000mk.
Rummuston osti puoliammatikseen soittava pitkän linjan rumpali. (Käyttää ko. settiä edelleenkin yli 30v myöhemmin!)

Tuohon aikaan hyvän japanilaisen rumpusetin sain puolet halvemmalla. Myös Ludwig rummustoja olin myynyt koko -80 luvun ajan ja niiden hinnat olivat vastaavalle kokoonpanolle noin 15000mk. Ludwig oli erityisesti lakatulla viimeistelyllä asialliset. Rautapuoli on suorastaan huonoa laadultaan. Ne teetettiin Taiwanissa ja olivat mitä ilmeisimmin samaa tavaraa eräiden edullisempien Pearl telineiden kanssa. Kaikki viittasi siihen. (700 Series muistaakseni)

Moni olisi tuolloin Sonorin rummuston halunnut, mutta rahaa ei kerta kaikkiaan kyetty sijoittaa niihin. Molemmat edellämainitut rummut ovat erittäin laadukkaita soittimia. Hilite sarjan rumpu on myös erittäin kevyt. Sointi on hyvin soiva ja tunnusomainen pyöreä ja selkeä. Rungot ovat 9 -kerroksista vaahteraa ja rungon vahvuus 7,5mm.
Sonorlite rummuston sointi on agressiivisempi ja koivurunkoisena siitä tulee alapäätä ja yläpäätä selkeästi enemmän. Rungot ovat luonnollisesti hieman painavammat, johtuen koivusta.
Runkojen paino on kuitenkin kevyempi kuin muissa aikakauden koivurummuissa. Sillä on oma merkityksensä rungon sointiin.
Runkovahvuudet ovat mediun luokkaa. Sonorilitessa runko on 9- kerroksinen ja 6mm vahva (tom tom rummut)
Bassorummut ja virvelirummut ovat 12 kerroksiset ja vahvuus niissä on 7mm).
Aivan -80 luvun lopussa esiteltiin Hilite Adam Nussbaum rumpusetti. Se oli muistini mukaan ohuempi rungoltaan kuin normaali Hilite. Myös tom- tom rummut olivat matalat - perinteiset. Frankfurtin musiikkimessuilla pääsin settiä tuoreeltaan kokeilemaan ja se jäi postitiivisesti mieleeni. Hintaa en muista, mutta melko lailla samassa kategoriassa se oli Hiliten kanssa.

Tultaessa -90 luvulle, alkoi rumpuvalmistajien kehitys kehittyä kohti ohuempia runkoja toden teolla. Koska äänentoistolaitteisto oli kehittynyt huomattavasti ja keikkapaikat alkoivat yleisesti olla erityyppisiä klubeja, haluttiin pienempiä rumpuja, mutta mahdollisimman hyvin soivia. Myöskin soittajat toivoivat herkemmin syttyviä ja soundillisesti erillaisia rumpuja.

Premier uudisti tuotantonsa kokonaan -90 luvun alkupuolella. Tätä uutta tuotantolaitosta oli rahoittamassa Yamaha, joka sai Premieriltä vastapalveluksi tuotantokapasiteettia tietyille rumpumalleilleen.
Yamahan ja Premierin avoin liitto kesti nelisen vuotta (1988-1992) ja tuona aikana eräissä Yamaha rummuissa luki selkeästi "Made In England". Muistaakseni Suomessa ja Euroopassa myytävä malli oli Power V, joka edusti keskitason hintaluokkaa. Rungot olivat poppelin ja lauan-mahongin risteytys. Nämä rummut olivat erinomaiset hintaluokassaan. Muistaakseni kokonaisen perus-setin sai hintaan 5450mk telineineen kaikkineen. Oivallinen valinta tuohon aikaan ns. "entry level" rummustoksi.

Vuoden 1992 alussa markkinoille tuli Signia. Aluksi tarjolla oli virvelirumpuja vaahtera- ja messinkirungolla. Myöhemmin tarjolle tulivat rumpusetit. Hinta-/laatusuhteeltaan Signia on verraton ohutrunkoinen rumpu. Rungot oli valmistettu vahvikerenkain ja runko oli hieman alamittainen (12mm) paremman kalvokontaktin aikaan saamiseksi. Signiassa on fiksu ripustus-systeemi, joten erillistä RIMS systeemiä ei tarvinnut hankkia. Hyvin yleisesti setit olivat 10,12,14, räkkitomit ja 20 x 16" bassorumpu.
Tällaisen kokoonapanon sai Signia 5,5 x 14"vaahteravirvelillä, kahdella fast-ball lattiatelineellä, kahdella symbaalipuomilla,hi-hat telineella,virvelitelineellä ja Premier ketjupedaalilla noin 15500 - 16500mk:lla.
Sanoisin, että hinta-/laatusuhde oli erittäin hyvin kohdallaan.
Myöhemmin tarjolle tuli Genista, joka oli koivurukoinen ja enemmän rock-orientoitunut rummusto. Hinta oli pari tuhatta markkaa halvempi.
Genista -sarjaan sai option RIMS ripustus-systeemin.
Edellä mainittuja kokoja edustavan perus-setin sai noin 12500-13500mk hintaan.
Tuohon aikan Premier rumpujen viimeistely ja työn jälki ja myös telineiden laatu oli erinomainen. Kaikki tehtiin Englannissa, myös metalliosat. Asiakastyytyväisyys oli taattu.
Myöhemmin noin 2000 luvun alkupuolella Premier siirsi tuotannon Kiinaan. Laatu tippui dramaattisesti. Erittäin ikävää. Vuosikymmeniä Premieriä Suomeen tuonut Soitin Laine luopui merkistä.
Nykyään (2021) Premier rumpuja ei enää näy myytävänä kuin käytettyinä. -90 luvun Signia ja Genista setit eivät ole arvokkaita hankkia. Suosittelen hankkimaan, mikäli hyvää sointia halutaan. Bändisoitossa ja keikkaoloissa mikitettynä sointi-asiat todellakin tulevat selväksi.

Yamaha toi markkinoille Maple Custom rummustot, jotka olivat 6mm vahvalla rungolla. Ammattipiireissä Premier ajoi korkealla laadullaan ja kohtuullisella hinnallaan Yamahan ohi. Premier rumpuja näkyikin -90 luvun lopulla erillaisilla ammattisoittajilla ympäri Suomen. Premier logo oli lähes jokaisessa TV:n musiikiohjelmassa näkyvillä.
Kettusen Kepalla ja Rautiaisen Tommilla oli Genista ja Signia setti käytössä eri tarkoituksiin.
Ohuet rungot siis tulivat hetkessä takaisin ja siitä tuli trendi.

Musiikki Fazer aloitti -90 luvun alussa DW -telineiden maahantuonnin. Pari kolme vuotta myöhemmin tulivat ensimmäiset DW -rummustot myyntiin. Pieni Drum Workshop kasvoi erittäin lyhyessä ajassa isoksi varteenotettavaksi rumpumerkiksi maailmalla. NAMM -messuilla sen osasto laajeni laajenemistaan vuosi vuodelta. Ei ole mikään salaisuus, että DW (ja moni muu amerikkalinen rumpuvalmistaja) käytti/käyttää rummuissaan Keller runkoja, joita saa ostaa aivan yleisesti.
DW painotti, että he tekevät rummut valikoiden rungot niin, että ne soivat setissä balanssissa ja vireisesti.
Aika pian myös DW painotti ohuen rungon merkitystä myymissään tuotteissa.

Omat kokemukseni ohuella rungolla valmistetusta rummusta alkoivat Sonor Hilite Nusbaum rummustosta joskus vuonna 1989 maaliskuussa. Toki oli Hilite settejä aiemminkin kokeillut, mutta tämä matalatominen setti oli mielenkiintoinen tuttavuus. Oikeastaan sen myötä matalat tai matalammat tomit tulivat uudelleen markkinoille.

Vuonna 1990 kokelin ensimmäisen kerran Noble & Cooley Horizon rummustoa NAMM -showssa Los Angelesissa. Olin mykistynyt! Rummut soivat jumalallisen hienosti, ne olivat herkät ja alarekisterin sointi oli jotakin käsittämättömän komeaa. Viritettävyys matalaan vireeseen oli ihan omaa luokkaansa. Rummut soivat aivan käsittämättömän hyvin.

Kolme vuotta myöhemmin sama valmistaja esittelin Custom Design eli CD sarjan rummustot ja virvelirummut osastollaan. Tämä rummusto oli 7 -kerroksinen, erittäin ohuella viilulla ristiliimattu rumpu. Vahvikerenkaita rungoissa ei ole. Kokemus oli niin mieleen painuva, että erään yhteensattuman summana vuonna 1997 oli ko. rummusto tilattava Suomeen. Räätälöin sen oman tarpeeni mukaan ajatellen seikkoja, joita elävässä soittotilanteessa tarvitaan. Jonkin verran käytin myös visuaalista silmää, koska N & C rummut tehdään kuten ne halutaan tehtävän.
Käytännössä kaiken merkityksellisen voi itse valita. Vain messingistä valmistetut lugit ja rumpujen kerrosvahvuudet ovat vakio.

Onnekseni tämän rumpusetin ymmärsi myöhemmin hankkia itselleen oma veljeni. Näin pääsen edelleenkin tänä pävänä nauttimaan todella hyvin soivien rumpujen ominaisuuksista. Valitettavasti Noble & Cooleyn soudia ei voi sanallisesti kuvailla. Ehkäpä täyteläinen, selkeä, sointirikas, herkkä jne. voi yhdessä kuvata asiaa.

Minulla oli myös vuosituhanteen vaihteessa ihanteellinen tilaisuus verrata Signiaa, Genistaa, DW:tä, Pearl Masters Custom (MMX/ohut runko) ja Noble & Cooley rumpuja samassa tilassa keskenään. Joukossa oli myös Hilite rummusto, joten referenssit olivat parasta A -luokkaa.
Kaikki mainitut rummut ovat todella hyviä soittimia. Noble & Cooley jäi jokaiselle tuntemalleni soittajalle mieleen. Ilmeisesti he kokivat saman "Ahaa" elämyksen kuin minäkin aikanaan koin.
Parhaiten kiteytti Noble & Cooley rummun soinnin Anssi Nykänen näillä sanoilla:
"Nämä ovat rummut, jotka eivät kuulosta Yamahalta, ei DW:ltä, ei Pearlilta eikä Premieriltä. Nämä kuulostavat hyviltä rummuilta, joilla soittaja saa ilmaistua itsensä haluamallaan tavalla. Voisi kuvitella, että erityisesti studiossa nämä rummut toimivat hyvin monessa eri musiikissa."

On huomautettava, että Noble & Cooley rummut tehdään heidän omilla perinteillä metodeillaan ja tilauksesta. Kyseessä ei siis ole kenenkään toisen valmistama runko, joka kootaan valmiiksi rummuksi linjalla.
Noble & Cooley rummut tehdään vaahterasta, jonka toimittaja on yritykselle luotettava pitkältä ajanjaksolta. Näin raaka-aine on parasta mahdollista laadultaan.

Kanadalaista rumpuosaamista edustaa Ayotte. Sain "maistiaisia" kokeillessani Ayotte Custom -rummustoa Jyväskylässä vuonna 1998. Ayotte jäi mieleeni soinniltaan miellyttävänä ja ne olivat herkät soittaa.
Yli 12 vuotta myöhemmin käsiini kulkeutui Ayotte Custom rumpusetti. Ayotte edusti -90 luvun lopulla sitä pienten valmistajien ryhmää, joka toteutti rummun valmistuksessa vanhoina aikoina käytettyjä metodeja ja samalla kehitti rummun rakenteen sanalla sanoen äärimmäisellä tarkkuudella tehdyksi. Ray Ayotte oli innovaattori, joka keskittyi monien pienten yksityiskohtien hiomiseen ja tuon aikakauden Ayotte Custom rummuissa niitä riittääkin useita. Esim. runkojen vahvikerenkaat on valmistettu erittäin hyvin. Paremmin niitä ei voi tehdä ja kalvoa vasten tuleva viiste on todella hyvin hiottu. Pinta on niin sileä, etten ole missään vastaavaa nähnyt. Vaahteraviilujen laatu on parasta mahdollista ja ne ovat ohuita. Tämä vaikuttaa myös rummun ääneen paljon. Sointi on lämmin ja hyvin selkeä. Osaltaan asioihin vaikuttaa 12 kerroksiset classic malliset vaahteravanteet. Myös Ayotten käyttämä lugi on mielenkiintoinen ja näppä käyttää. Kalvojen vaihto käy sujuvasti ja nopeasti ja rummun vireeseen takaisinsaaminen on helppoa. Ayotte rummut ovat todella herkät soittaa ja niillä soittaja voi nautiskella dynamiikasta mielin määrin. Täysin vastaava tilanne kuin Noble & Cooley rumpujen kanssa.
Puiset 12 -kerroksiset vanteet tuottavat rumpuun miellyttävän lämpimän sointiluonteen. Niiden johdosta rungot ovat myös todella kevyet.
Yksi vanhoista ajoista muistuttava seikka on korkea puinen vanne virveleissä ja tomeissa. Niillä on paljonkin vaikutusta rummun sointiin. Sointi on mahdollisimman naturaali. Korkea vanne ei millään tavalla haittaa itse soittamista. Kanttisoundi on kerrassaan mainio ja erottuva.
Ayotte rummut ovat erittäin huolella tehtyjä ja aivan käsittämättömän keveitä. En ole näin keveitä runkoja missään muissa merkeissä kuin Noble & Cooley ja Ayotte tavannut. Tämä keveys tuntuu vaikuttavan sointiin aivan samoin kuin huippulaadukkaissa akustisissa kitaroissakin on. Asia on varsin luonnollinen, sillä hyvin kuivattu ja laadukas soitinpuu tuottaa erinomaisen soinnin. Kirkkaus ja luonnollinen pehmeys ja hyvä sustain saavutetaan näin.
Mikitettynä ja hyvin viritettynä Ayotte Custom rumpujen sointi on täyteläinen ja sointi todella miellyttävä. Vaikka rummut ovat pienkikokoiset (8-10-12-14 tuuman räkkitomit ja 20 tuuman bassorumpu), on sointi ilmavan täyteläinen ja varsin iso. Moni onkin hämmästellyt 14 x 12 rummun alarekisterin määrää. Sama pätee bassorummun sointiin.

Ayotte rumpujen suhteen lisätarinaa;

Sain haltuuni myös Ayotte RVN rummuston keväällä 2010. Koetin selvitellä mistä on kysymys, mutta informaatiota on todella vähän tarjolla. Nämä rungot ovat ohuet ja rungot ovat kevyet. Vahvikerenkaita rungoissa ei ole. Ayotte RVN on valmistettu vuonna 2005. Kyseessa on Ayotten sarjatuotanto -setti, jota on myyty yhdellä kokoonpanolla ainoastaan. F-Musiikki on tuonut näitä maahan noin 20 settiä. Vanteet ovat terästä. Bassorummun 22 x 18" koko kertoo, että ilma likkuu! Alapää on bassarissa tosi miellyttävä, mutta ei millään muoto liian löysä.
12" x 9" pikkutomi ja 16" x 15" lattiatomi soivat hyvin ja pitkään. Erinomainen rumpusarja työkaluksi ja soveltuu hyvin moneen tarkoitukseen.

Kyseessä oleva rummusto on Ayotten edullisin, mutta laadultaan sitä voi rinnastaa monen muun merkin parhaisiin malleihin.
Joka tapauksessa kyseessä on erittäin korkealuokkainen rummusto. Sointi on todella tasapainoinen ja sustain pitkä. Tämä on osoitus siitä, että huolella valmistetut ohutrunkoiset rummut soivat ilmavasti. Materiaalilla, eli vaahteran laadulla on suuri merkitys asiaan. Ayotte RVN rumpujen rungoissa ei ole vahvikerenkaita, joten sointi on erityyppinen kuin Ayotte Custom setissä. Rummun sointi on todella pitkä ja rumpu soi puhtaasti. Hyvä rock-setti ainakin!
Tämä Ayotte -rummusto oli eräässä konsertissa kymmenen bändin käytössä. jokainen soittaja antoi kiitosta erinomaisesta soundista ja ennen kaikkea soitettavuudesta. Se kyllä kuului saliinkin.
(Ohessa kuva ko. setistä.)


Loppusanat:

Hyvät rummut voivat olla ohuella, keskivahvalla tai vahvalla rungolla. Vahvikerenkailla tai ilman.
Sointiluonne on erillainen ja taajuudet soivat eri tavalla ja eri voimakkuudella.
Kun eri puulajeja yhdistellään keskenään, saavutetaan tiettyjä asioita. Tästä hyvänä esimerkkinä Pearl Reference Series. Valitettavasti en ole päässyt koeponnistamaan niitä, mutta eiköhän sellaiset vastaan tule joku päivä.

Rumpuja on hyvin vaikea asettaa paremmuusjärjestykseen runkovahvuuksien mukaan. Muutenkin kaikki huolella valmistetut rummut eri merkeillä ovat todella hyviä instrumentteja.
Kun rumpusettiä on valitsemassa, kannattaa painottaa valinta oman soittotapansa ja käyttötarpeensa mukaan.
Toisille sopii ohutrunkoinen rumpu loistavasti, toiset kaipaavat paksumman rungot tuottamaa projektiivista voimaa. Täydellistä rumpua ei ole tehty, mutta lähelle on päästy viime aikoina. Monet pienet seikat vaikuttavat toisiinsa. Metalliosat ja niiden koko ja paino runkojen lisäksi. Myös metalliosien kiinnitystapa runkoon jne. jne.

Rummun rungolla on paljonkin merkitystä, mutta suurin merkitys on rummun koolla suhteessa rungon vahvuuteen. Myös viisteiden kulma vaikuttaa soinnin luonteeseen.
Puulajit vaikuttavat niin ikään. Olellisinta on, että käytettävä puu on mahdollisimman laadukasta ja siten soveltuvaa akustisen soittimen valmistukseen.
Usein kuulee puhuttavan, että vanhassa on parempi soundi kuin uudessa. Mielestäni tämä asia ei ole aivan näin mustavalkoinen. Toki akustinen soitin aukeaa soitettaessa ja sointi muuttuu naturaalimmaksi ajan myötä.
Voi käydä toisinkin ajan hampaassa, jos rumpuja ei säilytetä oikein.

Hyvin harva -50 ja -60 ja -70 luvulla valmistettu rumpu on paremmin tehty kuin nykyään osataan ja halutaan tehdä. Kiistatta vanhat rummut on pyritty aikanaan tekemään parhaalla mahdollisella tavalla, mutta nykyteknologian ja tietotaidon avulla on mahdollista päästä parempaan lopputulokseen.

Esimerkkinä voin mainita erään tuttavani, joka on valmistanut muutaman vaahterarunkoisen ja hyvin ohuella rungolla toteutetun virvelirummun. Vaikka muotti on valmistettu kotikonstein ja viilukerrokset liimattu aivan perinteisiä työkaluja käyttäen, on lopputulos huomattavasti parempi kuin monessa kaupallisessa tuotteessa. Kokeilemani kaksi prototyyppiä olivat hyviä esimerkkejä asiasta.
Suurella mielenkiinnolla odotan pääseväni testaamaan seuraavaa versiota, johon käytetään parempilaatuista vaahteraviilua ja luun kovaksi kuivuvaa oikeaa liimaa. Rohkenen väittää, että rummusta tule niin hyvä, että se on täysin vertailukelpoinen monen valmistajan parhaiden versioiden kanssa.

Ludwig Modular Classic rummustomme on hyvä setti rockmusaan, mutta tanssimusiikissa tai iskelmämusiikissa se ei ole omimmillaan.
Sonor Phonic toimii puolestaan hyvin jopa jazz-soitossa, kun valitsee oikeat kalvot ja virittää setin oikein tarkoitukseensa. Hevimättöön ne eivät ole optimiratkaisu, vaikka takuulla ne kuuluvat läpi.
-90 luvun puolivälissä valmistettu Sonor ForceMaple toimii oivallisena yleis-settinä, jolla vois soittaa käytännössä melkein mitä tahansa. Tämä harvinaisempi ja lyhyen aikaa tuotannossa ollut Sonorin rummusto vastaa käytännössä Hilite -sarjaa. Vanteet, kiristinruuvit ja muu metalliosasto on oletettavasti tehty muualla kun Saksassa. Laatu on kuitenkin erinomainen myös metalliosissa.
Omia kokemuksia on myös Signiasta monen tyyppisessä musiikissa. Hyvät rummut ja helpot soittaa ja mainio erottelu. Sama pätee Ayotte rumpuihin. Niiden dynamiikka ja helppo soitettavuus on herkkua. Kun sointi on lämmin ja tasapainoinen kaikin tavoin, niin muuta ei voi toivoa.

Joskus voi olla niin, että jossakin vanhassa ja halvassa rummussa voi olla sopivampi ääni johonkin tiettyn juttuun. Sekin on tullut kokeiltua ja hyväksyn asian tiettyyn pisteeseen saakka. Vanhan Ludwig rummun soundi on klassinen ja sellaisen moni rumpali itselleen jossakin vaiheessa uraansa haluaa. Moni rumpali ostaa vanhan rummuston myös puhtaasti fiilis ja keräilypohjalta.
Se on kuitenkin eri asia ja ei kuulu nyt tähän.

Hyviä hetkiä rumpujen soitto antaa monella eri tavalla. Keep beating drums!

Kirjoittanut triaxis 23.03.2009

            457×447  -  15 kt.

208×98  -  12 kt.

2048×1536  -  939 kt.


Arvostelu

4,64,64,64,64,6    (58 arvostelijaa)
Kirjaudu sisään arvostellaksesi!


Kommentit

Nolte: 5 tähteä kevyesti! En viitsi nyt edes kitistä puuttuvista korostuksista tekstissä. ;) Mahtava artikkeli! Sopivasti sekaisin muisteloa ja yksityiskohtaisia kuvauksia eri rummuista ja niiden rakenteesta. Arvostan tälläistä.
arzzka1: ei voi muuta sanoa kuin viisi tähteä
OPJ1974: Pirusti oli asiaa, kuitenkin hyvin jaksoi lukea. Kiitos, näitä kaivataan! 5/5
jtpennane: Mielenkiintoista luettavaa, kiitos tästä.
iekku84: 5 tähteä mutta olen yamahaan vihkiytynyt sen verran että power v:t ei ole koivua vaan poppelin ja filippiiniläisen mahongin sekoitus. faktat tälle löytyy ihan suoraan yamahan esitteestä. tosiaan asiaa koko teksti!
mersu-mies62: Loistava artikkeli, mukvasti pituutta tekstillä. 5/5 keviästi.
Gardiner: Hyvä lukuhetki. Viis tähtee.
Rawpe: Tällaista olen kaivannutkin artikkelit-osiolta. Ensimmäinen arvosteluni ja 5/5 tulee =)
VeKrio: Mukavaa sivistystä tässä tuli hankittua. Tattis jälleen!
powerslave: Hyvä kirjoitus P, soittelin vuosikymmenen sinulta ostetulla Phonic+ ja se setti on kolmannella omistajallaan nyt Pirkanmaalla ja kaikki koot myös 8" 10" tom ja hyvässä kunnossa!!
isoaarne: 5/5 tähteä. Mielekästä luettavaa.
HCHenkka: Nietsu nakkasi asianpontevaa tekstiä. Viis tähteä.
nightbird: Oliko Tama aikoinaan merkki jonka oikeat rumpalit halusi unohtaa....ei mainittu artikkelissa ?
sys: Youtubesta kuuntelin "The Best Drum Sets of 2020" (Drum Center of Portsmouth ) katsomatta videota ja paras setti korvakuulolta jäi mieleen. Kun katsoin videolta, mikä setti oli kyseessä niin ymmärrän tämän artikkelin hehkutuksen.
GREATMASTER: Unohtuikohan tästä ansioikkaasta analyysistä Kumu-rummut?

Yhteensä 15 kommenttia. Lisää kommentti!

Artikkelit: Laitearviot

Tulostettava versio

Tulostettava version ilman kuvia

Lähetä pikaviesti kirjoittajalle