Muusikoiden.net
10.12.2016
ROKKAA MERKONOMIKSI - liiketalouden perustutkinto 

Etusivulle
ArtikkelitHakuOmat artikkelit
Palaute

16.02.2009: Sony PCM-D50


Pari kuukautta käyttöä takana, joten tässäpä ensivaikutelmia tästä kannettavasta tallentimesta.

---

LAITTEEN HALLINTA

Kooltaan PCM-D50 on juuri kämmenelle mahtuva, noin 7,2 x 15,5 x 3,3 cm. Mahtuu vaikka farkkujen etutaskuun taikka poveen, muttei siis ole todellinen stealth-väkötin. Runko on alumiinia ja koko laite on vaikuttavan siistiä ja laadukasta tekoa. Kokoonsa ja olemukseensa nähden talletin on yllättävän kevyt, 365 grammaa pattereineen.

Kaikkia tärkeimpiä namiskoja pystyy käyttämään yhden käden operaationa, mutta täydellinen käyttö/säätö vaatii molempia näpyttimiä. Näppäimet ovat väljästi sijoitetut ja toiminnot loogisia, näin ollen talletukset ja toisto sujuvat helposti. Käyttöönoton idioottitesti ilman manuaalia toimi hyvin, tallennusten makuun pääsi samantien ja vain erikoisempien toimintojen käyttöä piti miettiä hetki. Menu-näppäimen kaksitoimisuus vaati kuitenkin totuttelua. Nopea painallus tuo esiin talletuskansiot, vasta pitempi painallus varsinaisen valikon. Ajatus on hyvä, valikkoasettelut tehtäneen ennen varsinaisia talletuksia kun taas kansioiden valintaa voi joutua tekemään äänitysten keskelläkin, jolloin nopea pääsy niihin on tärkeää. Erillinen kansio-näppäin ajaisi tietysti saman asian, mutta lisäisi toisaalta etulevyn namiskamäärää. Valikon toimintaa on optimoitu siten että vain laite pysäytettynä pääsee täyteen valikkoon, soitettaessa tai äänitettäessä valikosta näkyvät ainoastaan em. toimintoihin liittyviä asetuksia.

Sonyn rungossa on kiitettävä määrä pieniä katkaisimia joilla erityisiä toimintoja voi valita suoraan ilman valikkoon menoa. Takaa löytyvät limitterin ja bassoleikkurin kytkimet. Rungon sivuista puolestaan linja/mikki-valinta, -20dB vaimennus-, näppäinlukko-, DPC- ja On/Off-kytkimet. Etulevyssä majailevat normaalien käyttönappien lisäksi myös näyttövalo-, luuppaus- ja leikkaus-napit. Kaikki nämä nopeuttavat ja helpottavat käyttöä mukavasti. Automaattiset tunnistukset helpottavat myös osaltaan käyttöä. Plugi mikrofonijakkiin, ja laite kysyy tarvitaanko PIP-poweria. Optinen plugi digitaalituloon ja laite asettautuu valmiiksi digidatalle jne.

Muutoin selkeän ajohallinnan käytössä löysin pientä motkotettavaa. Kelaustoiminnot eivät ole riittävän sulavat makuuni. Lyhyet painallukset hyppäävät seuraviin ja edellisiin talletuksiin niin kuin asetettu onkin, mutta pitemmällä painalluksella varsinainen kelaus muuttuu äkkiä niin nopeaksi ettei siitä ole hyötyä ainakaan lyhyitä tallenteita kuunnellessa. Näin ollen kelausta pitää suorittaa pieninä pyräyksinä samalla varoen ettei hyppäytä seuraavaan/edelliseen. Valikosta saa tosin asetuksen jolla kelaus toimii nimenomaan 3 sekunnin hyppyinä.
Toinen mahdollinen vaiva on näppäinlukko. Se lukitsee kyllä muut hallintalaitteet, muttei äänitystason säätöä. Tasonsäätöpyörä on suojattu päältäpäin metallilevyllä, vain pyörän sivut ovat näkyvillä säätöä varten. Siitä huolimatta "lukitse-ja-unohda" ei toimi välttämättä täysin jos laitetta tunkee kesken tallennuksen taskuun tms.

Reaaliaikainen DPC (Digital Pitch Control) on suhteellisen sulava toimessaan, kytkimen napsuttelu edestakaisin aiheuttaa vain pienen katkoksen soittoon. Valitettavasti ääniraidan hidastaminen yli 25-30% aiheuttaa kuitenkin materiaalista riippuen jo melkoisia häröääniä. Esimerkiksi nopeiden kitarajuttujen blokkaamiseen loivat asetukset vielä toimivat, mutta tosi nopealla tavaralla pitää ottaa avuksi toistot. Tämä huomioiden, luuppaus toimii puolestaan näpäkästi suoraan lennosta ja DPC toimii myös luupatessa.


ÄÄNITYSTOIMINNOISTA

Äänityksen käynnistäminen on helppoa, muttei äärimmäisen nopeaa. Rec-napin painaminen asettaa laitteen valmiustilaan, josta tallennus voi alkaa joko Pause- tai Play-napilla. Mikäli haluaa aloittaa tallentamisen samantien, Rec/Play-yhdistelmä tekee sen. Itse ääntä tallentuu kuitenkin testieni mukaan nopeimmillaan vasta n. 1.6 sekunnin kuluttua. Jos sattuu seikkailemaan valikoissa, sieltä pois ja talletuksen toimimaan saa nopeimmillaan 2.3 sekunnissa. Täysin sammutetun laitteen saa puolestaan tallettamaan ääntä n. 10 sekunnissa. (Ajat ovat itse testaamiani keskiarvoja.) Meni jo tilaisuuksia varten D50:ssä on kuitenkin Pre Rec optio, joka kierrättää viittä viimeisintä sekuntia koko ajan äänitysbufferissa. Näin yllättävätkään hetket eivät pääse lipsahtamaan ohi. Toisaalta täytyy muistaa että laitetta täytyy tällöin pitää koko ajan äänitysvalmiustilassa joka puolestaan kuluttaa paristoja enemmän.

Sonyn virrankulutus on kuitenkin hyvin optimoitu, paristojen kestoaika on melkoisen pitkä. Automaattinen "näytönsäästäjä" auttaa myös, 10 minuuttia käyttämättömänä näyttö ja nappien valot sammuvat. Optiona on myös tasoledien sammutus. Neljä AA-paristoa käyttävätkin laitetta vähintään 12 tuntia, joissakin testeissä jopa 25 tuntia. Paristot sijaitsevat pohjaluukun alla kotelossa joka lukittuu sisääntyönnettynä paikoilleen. Pientä näpräämistä ja vie tovin, mutta toimii.

Muistin puolesta Sony on sekä edistynyt että rajoitettu. Laitteessa on omaa muistitilaa 4GB, joten talletukset onnistuvat ilman lisäkortteja. D50:n käyttämät muistikortit ovat Sonyn Memory Stick Pro Duo mallia. Omassa D50:ssä olen käyttänyt sekä Sonyn 8GB Pro Duo Mark2 että Sandiskin 4GB Pro Duo kortteja, molemmat toimivat mainiosti. Muistikortin poistaminen laitteesta on hankalaa. Korttipaikka sijaitsee laitteen kulman alla siten, että kortin reunasta on vaikea ylettyä ottamaan kiinni ainakaan minun näpeilläni. Toisaalta tämä merkitsee sitä ettei kortti lähde irti vahingossa, käpelsi laitetta miten tahansa.

Pitemmät äänitiedostot leikataan automaattisesti 2GB:n kohdalla, sauma on huomaamaton. Kun laitteen sisäinen muisti on täynnä, täytyy talletusasetus kuitenkin vaihtaa muistikortille valikon kautta. Tämä tekee luonnollisesti katkoksen äänitystouhuihin, joten pitkiä katkeamattomia äänityksiä varten talletus on syytä aloittaa suoraan riittävän suurelle kortille.

D50 nimeää tallennetut ääniraidat sisäisen kellon/päivyrin ja juoksevan järjestysnumeron avulla. Nimiä ei voi muuttaa itse laitteessa, tietokoneelle siirrettynä tottakai. Muutoinkin editointiominaisuudet ovat hyvin pelkistetyt. Ääniraitaa voi leikata Divide-näppäimen avulla jo äänitysvaiheessa tai talletettua raitaa kuunnellessa. Leikatut tiedostot saavat emotiedoston nimen ja lisäpäätteen, tämä aiheuttaa samaa raitaa leikellessä melkoisia numerosarjahirviöitä, ei hyvä. Erillisten muistiinpanojen pitäminen onkin aiheellista, jos haluaa helpottaa lukuisten äänitystensä jälkikäteen selvittelyä. Yksittäisiä raitoja tai kokonaisen kansion sisällön voi poistaa. Raitoja ei voi kuitenkaan siirtää eri kansioihin tai esim. laitteelta
muistikortille tai toisinpäin, ellei käytä apuna tietokonetta.

Sämpletaajuudeksi voi valita 22.05, 44.1, 48 tai 96 kHz ja bittisyvyydeksi 16 tai 24 bittiä, talletusformaatti on WAV. Tarjolla myös Sonyn oma SBM (Super Bit Mapping) koodaus, joka laajentaa dynamiikkaa 16 bitin tallennuksessa. MP3-formaatissa laite ei tallenna, ainoastaan toistaa jos näitä tiedostoja on laitteelle siirretty. Samaten yksittäistä monoraitaa laite ei tallenna, vaikka äänilähde ajettaisiin sisään monona.

Laitetta voi käyttää myös kauko-ohjauksella. Lisätarvikkeena saatava ohjain mahdollistaa äänitystoiminnot sekä raidan leikkaamisen, mutta ei toistoa.


MIKROFONIÄÄNITYS

D50:n omat mikrofonit ovat herkät. Rungon kautta välittyvät käsittelyäänet ovatkin melkoisia rapinoita ja kahinoita, ellei osaa hillitä sormiaan. Mikkien herkkyydestä johtuen ne kaipaavat seurakseen tuulisuojan jota pakkauksessa ei valitettavasti tule mukana. Jo nopeampi edestakaisin liikuttelu tai vaikkapa pienetkin puhurit tuottavat häiriöääniä. Elektreettimikit omaavat myös melkoisen pohjakohinan, joten hiljaisimpien ambienssien talletus ei onnistu kovin hyvin. Toisaalta ambienssit ovat ongelmallisia melkeinpä minkä tahansa kannettavan tallentimen omille mikeille. Voimakkaammat äänilähteet kuten selkeät ääniefektit, haastattelut, akustiset ja sähköiset demoilut ja vaikkapa bänditallenteet onnistuvat puolestaan yllättävän hyvin.

Pääsin suorittamaan ulkoilmassa jopa useita kunnollisia pakkastestejä. Ainakin -28 asteessa laite toimi vielä moitteetta ja mikit eivät napsuneet tai häröilleet mitään ylimääräistä. Huomasin että laitteen ympärillä ollut pakkaussuoja toimi hyvin ulkoilmatallennusten tilapäisenä tuulisuojana, vaikkei se olekaan kestävä tai esteettisesti ihanteellinen ratkaisu.

Tässä yhteydessä lienee paikallaan mainita Sonyn mainio limitteri-toiminto. Perinteisempien lyttääjien sijaan D50:ssä on kaksi rinnakkaista A/D-muunninta joista toinen tallentaa 12 dB varsinaista äänitystasoa pienemmällä tasolla tallentuvaa vararaitaa. Jos äänitysraita klippaa, vararaidan pienempitasoinen tallenne korvaa ylimenneen kohdan. Tämän limitointitoiminnon voi säätää toimimaan joko 150ms, yhden sekunnin tai yhden minuutin varoajalla. Pahasti ylimenneitä kohtia tämä ei tietysti pelasta, mutta pienemmissä klippauksissa toimii erinomaisen huomaamattomasti. Jos valitsee tallennussyvyydeksi 24 bittiä, ei tasoja tarvitse toki muutenkaan ajaa liian lähelle riskirajoja, usein -12dB merkkiledin vilkuttelu riittää hyvin.

Tasojen säädössä kunnollinen näyttö, samaten kuin erilliset ledit helpottavat touhua. Hienojakoisen tasomittarin lisäksi laitteen yläreunassa on molemmille kanaville sekä vihreät -12dB tason että punaiset klippauksen merkkiledit. Em. ansiosta suht tasaista äänilähdettä tallennettaessa tasonsäätö onkin todella vaivaton ja nopea operaatio. Vilkaisu merkkiledeihin samalla kun peukalonsyrjä säätää tasoa, sekunti-pari ja tehty.

Kääntyvien mikkien kuvion muutokset tarjoavat vaihtoehtoja äänilähteestä ja etäisyydestä riippuen. Tarjolla ovat semiX/Y-asento, keskiasento ja 120 astetta laajemmalle stereokuvalle. Mikit asettuvat em. kuvioihin selkeästi napsahtaen, mutta myös väliasentoihin ne voi halutessaan jättää, liikevara on suht jämäkkä. SemiX/Y-asentoon käännettynä automaattinen katkaisin kääntää mikrofonien kanavat, eli kanavat pysyvät samoina mikkien asennosta riippumatta. Äänikuvaltaan mikrofonit ovat selkeän erottelevat. Erityisiä (pahoja) korostumia en korvakuulolla ole havainnut mutta bassopää on selvästi ohuempi, joten yleisvaikutelmaksi tulee steriili/neutraali ennemmin kuin lämmin.

Siinä vaiheessa kun D50:n omat mikrofonit eivät riitä, tarjolla ovat balansoimattomat mikrofonisisääntulot. Itse olisin halunnut mielelläni erilliset ja balansoidut sisääntulot, mutta laitteen koko on mahdollistanut vain yhteisen balansoimattoman 3.5mm stereojakin. Tämä liittymä tarjoaa valinnaisesti myös ns. plug-in virtalähteen (PIP-power) sellaista kaipaaville mikeille, täyttä phantomhönkää (48V) laitteesta ei kuitenkaan saa ulos. Erillisenä myytävä XLR-1 adapteri tarjoaa balansoidut XLR-sisääntulot ja täyden phantomvirran ulkoisille mikrofoneille, mutta on hinnaltaan ja kooltaan lähes itse tallentimen luokkaa. Tämä loota on passiivinen, balansoitu/balansoimaton muunnos tehdään oikeaoppisesti audiomuuntajilla ja P48 irtoaa neljästä AA-paristosta. Muunnin kiinnittyy D50:n sivuun tai alle pohjassa olevan kierteen avulla, johon voi sovitella myös kolmijalkaa tai muita haluamiaan telineitä.

PCM-D50:n oma mikrofonietuaste on hyvin toteutettu. Häiriöetäisyyden on testattu olevan markkinoiden paremmasta päästä ja etuasteen samaa luokkaa kuin esimerkiksi Sonyn parhaissa Hi-MD tallentimissa. Patteriboksin puutteessa olen testannut mikrofonituloa pelkästään SM57/58 ja AKG D770 dynaamisilla. Normaaleilla kotitalouden äänilähteillä tasonsäätöön jäi jopa pelivaraa ja äänenlaadussa sinällään ei ollut mitään valittamista. Itse värkkäämääni adapteriliitäntää piti tosin stereona ajettaessa hieman säätää, muutoin tuli ikäviä maahäiriöitä.

Markkinoilla on tällä hetkellä useita alle tuhannen euron kannettavia tallentimia, joista löytyy balansoidut mikrofoniliitännät XLR-liittimin ja P48-syöttö; Edirol R4/R44, Fostex FR2-LE, Marantz PMD-660/670/661 ja Zoom H4. Myös M-Audion MicroTrack II:ssa on balansoidut liitännät ja P48, tosin miniplugien kautta. Kaikissa em. on kuitenkin myös omat ongelmansa ja kompromissinsa. Huolellisen harkinnan jälkeen päädyin D50:een, koska katsoin itse laitteen muutoin olevan riittävän laadukas tarpeisiini ja tarjoavan useitakin päivitysmahdollisuuksia tältä osin, tarvitsematta vaihtaa itse laitetta.


INPUT/OUTPUT

Analogiset linjasisäänmenot ovat yhdessä 3.5mm stereojakissa, samassa jakissa on myös optinen digitaalisisääntulo. Laite tunnistaa optisen kaapelin automaattisesti ja säätää asetuksensa sen mukaan. Olen käyttänyt linjatuloa mm. stereolaitteista ja digiraituristani. Tulokset ovat olleet kauttaaltaan vakuuttavia ja tallennusjälki niin häiriötöntä kuin muiden ulostulot antavat myöten. Esimerkiksi useita vanhoja kasetteja on siirtynyt näppärästi suoraan dekistä D50:een ja siitä myöhemmin tietokoneelle. Linjasisäänmenon on testattu kestävän klippaamatta +24 dBu tasot (n. 22 dBv), eli kestää useiden ammattilaitteiden täyden ulostulon ongelmitta, toisin kuin monet tavalliset kuluttajalaitteet. Koetin analogipuolta jopa suoraan kitaroistani, tavallaan DI-boksina, mutta tähän etuasteen impedanssisovitus ei käynyt. Tasot jäivät mataliksi ja heikko signaali plus maksimiin ajettu vahvistus ei ollut enää kaunista kuultavaa. Oikea impedanssisovitus olisi luonnollisesti auttanut, tätä laitetta ei ole suunniteltu suoraan instrumenttikäyttöön.

Digitaaliulostulolle on oma 3.5mm optinen jakki. Kummatkin digiliittymät ovat toiminnassa yhtäaikaa, joten suora digitaalinen välitys on myös mahdollista. Toimiessaan masterina Sonyn oma kello pudottaa valitettavasti synkkauksen hetkeksi aina kun ajonhallintaan kosketaan. Tämä on kaiketi toimintavirhe, mutta sen korjaamiseksi ei ole muuta ratkaisua kuin jättää hallintalaitteet rauhaan tällaisessa tilanteessa. Analogitulon kääntö digitaaliksi käy myös reaaliajassa, konvertterin oma viive on 16 sämpleä. D50 sopii siis tavallaan myös kannettavaksi A/D-muuntimeksi, olettaen että vastaanottopäästä löytyy optinen digiliittymä. USB-väylän kautta audiota ei voi kuitenkaan kääntää reaaliaikaisesti.

Kun D50 kytketään tietokoneen USB-väylään, se muuttuu passiiviseksi datavarastoksi, laitetta ei voi käyttää tuona aikana. Äänitiedostot siirtyvät tietokoneelle yksinkertaisesti hiirellä vetämällä ja sama toimii myös toisinpäin. On eri asia haluaako D50:n kaltaista laitetta käyttää ämpyläsoittimena, mutta siihenkin on mahdollisuus. Audiotiedostot voi nimetä haluamallaan tavalla tietokoneessa ja D50 näyttää normaalit id-tagit, mutta laitteen omia tallennus/toistokansioita ei sovi nimetä uudelleen. Jos tekee näin, D50 ei yksinkertaisesti löydä niitä. Jos laitteen omia kansioita menee poistamaan, D50 luo ne uudelleen seuraavan kerran käynnistettäessä.

Kuulokeulostulo riitti ajamaan hyvin 600 ohmin studiokuulokkeitani. Äänekkäämmällä materiaalilla volumesäätö pysyi alle puolenvälin, vain todella matalatasoisia äänitteitä kuunnellessa voimakkuus piti säätää lähelle maksimia. Matalaimpedanssisilla ja herkillä kannuilla voimakkuusäädön sai jättää tietysti pienemmällekin. Äänenlaadultaan en löytänyt kuuloketulosta mitään moitittavaa, päinvastoin, olin jälleen kerran positiivisesti yllättynyt. Kuuloketulo täysilläkään en myöskään kuullut yksinkertaisesti minkäänlaista pohjakohinaa.


TARVIKKEET

Mukana tulleissa tarvikkeissa Sony on niukka, mutta asiallinen. Itse laitteen lisäksi laatikosta löytyy verkkovirtalähde, neljä paristoa, USB-kaapeli, ohjelmaromppu ja manuaali. Ei kantopussukkaa, rannehihnaa, tuulisuojaa tms., joita Sony toki kauppaa tarvikkeina. Ohjelmarompulta löytyy Sound Forge Audio Studio LE audio/videoeditori. En ole käyttänyt Sound Forgen Sonylle siirtymisen jälkeisiä versioita, mutta ainakin vanhat editorit olivat hyvä vaihtoehto esim. Wavelabille. Edes jonkinnäköisen säilytyspussin puute on mielestäni liiallista nuukailua Sonylta, eikä tuulisuoja todellakaan haittaisi, vaikkei olisikaan ihan lisätarvikkeena saatavan karvareuhkan tasoa.

Toisaalta tämä kaikki vahvistaa Sonysta saamaani prosumer vaikutelmaa. Laite ei täytä ammattistandardeja, mutta se mitä tarjotaan on laadukasta lajissaan, eikä laite ole pelkkä lelu. Jos halajaa parempaa, tarvitsee hinnakkaitakin lisäsijoituksia, mutta hyvä juttu on se että tämä alusta riittää pitemmällekin jos niin haluaa. Isojen poikien nimet kuten Sound Devices, Sonosax ja Nagra ovat tietysti omaa luokkaansa, alemmassa pienikokoisten kannettavien luokassa tämä Sony on kuitenkin monessa mielessä huippupeli.


YHTEENVETO

Paljon kehuttu ja harvojen omistama Sony PCM-D1 taisi olla vielä liian kallis ja kookas flash-tallennin lajissaan, mutta toisen sukupolven PCM-D50 jatkaa mielestäni jo lähes esimerkillisesti Sonyn historiaa kannettavissa äänityslaitteissa. Se ei kuitenkaan voita minimaalista kokoa vaativien suosiota, ja on todennäköisesti liian kallis menestyäkseen kunnolla pikkutallentimien luokassa. Toisaalta, vaikka D50 on hintansa mukaisestikin ominaisuuksiltaan monipuolinen ja laadukas, jää se silti nippanappa riman alle joissakin ammattilaitteiden vaateissa, joten sen vaarana onkin jäädä eräänlaiseksi väliinputoajaksi. Kaikesta huolimatta ja kaikki huomioiden, D50 on kuitenkin paras kannettava talletin jota minulla on tähän mennessä ollut ilo käyttää.

+laadukkaasti toteutettu, kestävä rakenne
+selkeät toiminnot, helppokäyttöisyys
+hyvät etuasteet
+todella pitkä paristojen kesto
+monipuoliset liitännät

-balansoimattomat tulot, ei phantomia (ilman kallista lisälaitetta)
-muistikortin hankala poistaminen
-tiedostojen nimeäminen
-kantopussin/rannehihnan puute

---

Lopuksi vinkkinä paikallisiin Sony-hintoihin tyrmistyneille, suunnatkaapa osoitteeseen Suomilammi.fi ja saatatte yllättyä.

Kirjoittanut zepeteus 16.02.2009


Arvostelu

3,23,23,23,23,2    (6 arvostelijaa)
Kirjaudu sisään arvostellaksesi!


Kommentit

Ei kommentteja. Lisää kommentti!

Artikkelit: Laitearviot

Tulostettava versio

Lähetä pikaviesti kirjoittajalle

Hosted by Nebula.fi

 

Copyright ©1999-2016, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.  
Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti