28.05.2003: Kellarista estradille eli miten perustan...

Kirjoittanut Mac – 28.05.2003

Jokainen omaa (lue: luulee omaavansa) musiikillisia lahjoja, toiset enemmän ja toiset vähemmän. Moni lauleskelee suihkussa tai imurin varressa kuunnellen samalla CD:tä tai radiota ja kuvittelee itsensä Michael Jacksonin aisapariksi. Tosin ruumiinosille tehtäviä kirurgisia toimenpiteitä tarvitaan huomattavasti vähemmän ja useimmat ovat tyytyväisiä vanhemmiltaan saamaansa ihonväriin. Kuulijoita ei yleensä ole, joten homma toimii itseä tyydyttävällä tavalla. Kuka sitä nyt itseään moittisi. Ilmakitaralla onnistuvat vaikeammatkin soolot suorastaan loistavasti. Kuulostaa aivan samalta kuin levylläkin. Koreografiassa voisi olla toivomisen varaa. Siitä kielivät mustelmat ja ympärillä särkyneet esineet.

Varsinaisen soittokärpäsen pureman jälkeen sitä alkaa haikailemaan bändistä ja keikoista ja niiden tuomasta suosiosta, isoista rahoista puhumattakaan. Teoriassa homman pitäisi toimia helposti. Hommataan kamat, hankitaan soittajat ja laulajat, vuokrataan reenikämppä ja eikun ohjelmistoa reenaamaan ja nauttimaan keikoista. Lahjattomimmat aloittavat soittamalla cover -biisejä eli jonkun toisen sävellyksiä. Ne tuntuvat olevan tuttuja ja turvallisia, koska yleisö on jo hyväksynyt ne, varsinkin, jos valinnat sisältävät listahittejä.

Teoriassa homma toimii upeasti, käytäntö onkin jo aivan toista. Vaikka olen itse soitellut jo vuosia erinäisissä kokoonpanoissa ja osan aikaa saanut voitakin leivän päälle, niin helppo ei ole muusikon auvoinen tie. Silloin, jos kaveripiiristä löytyy soittotaitoisia ja muutenkin hengenheimolaisia joiden tavoitteet eivät yllä kovin korkealle, bändin perustaminen ei tuota ongelmaa. Vaarana tässä onkin, ettei toiminta tuota tyydyttävää tulosta ja bändin suosio helposti pohjautuu naapurien valitukseen ja poliisin vierailuun soittokämpällä (jos sellaisen on jostain onnistunut saamaan), varsinkin jos nuottiöljyä tarvitaan paljon sopivan fiiliksen luomiseen. Äänitasot tuppaavat silloin karkaavan, kuin mopo muorin käsistä ja musiikkikin kuulostaa todennäköisesti samalta kuin pesisi kiviä pesukoneessa.

Sopivan harjoitustilan löytäminen on sattumien summa ja pohjautuu onnenkauppaan. Itselläni on käynyt tuuri, koska olen löytänyt hyvän reenikämpän jonka ainoana haittapuolena on vuokran suuruus. Totesin että keikoilla täytyy päästä edellä mainitun Herra Jacksonin palkkatasoon saadakseni kulut katettua. Tarvittavat laitteet ovat toinen loputon rahanreikä. Nälkä kasvaa syödessä ja jotain tarvitaan aina lisää. Itse olen hankkinut henkilökohtaisten soittimien lisäksi myös bändin PA –kamat joten keikoille pitäisi todellakin päästä ja nopeasti investointien muuttamiseksi tuotoiksi.

Kosketinsoittajana hyvän ammattitaidon omaavana (Aaronin sininen kirja!) edellytän myös muilta tiettyä pohjaa ja valmiuksia keikkakokemuksineen. Sopivien kumppanien löytäminen käy täyspäiväisestä työstä. Itselläni on täydellinen lauluääni, se vaan jostain syystä pilaantuu tullessaan ulos suusta (liekö viimeinen käyttöpäivä umpeutunut?), joten laulajan etsiminen on ehdoton edellytys toiminnalle. Samalla tarvitaan myös kitaristi, basisti ja rumpali toteuttamaan tavoitteita. Onneksi kaveripiiristä löytyy hyvä kitaristi, jolle on luotu myös laulunlahjat. Hänellä äänen ”parasta ennen” –päiväys on siis vielä voimassa.

Monipuolisemman musiikin tuottamiseksi haluan kuitenkin myös naisääniä bändiimme. Siis ilmoitusta väsäämään sopivan kandidaatin löytämiseksi. Pohjatyö tuottaa tulosta ja alkaa koelaulut. Moni viisi vuottakin laulutunteja ottanut ei ole vielä valmis keikoille eikä meillä ole aikaa odottaa helmen syntymistä simpukkaan kiviä istuttamalla. Monen kämpällä vietetyn kuuntelutunnin jälkeen sopiva kokelas löytyykin lopulta ja pääsemme pykälän eteenpäin. Puuttuu enää vain basisti ja rumpali. Useista ilmoituksista huolimatta pysyvät vakanssit täyttämättä. Olivatkohan vaatimukset liian kovia, vai johtuuko se siitä ettemme tule soittamaan hevimättöä? Suurin osa ilmoittelevista bändeistä ja soittajista tuntuu keskittyvän enemmän tähän tyylisuuntaan. Onpahan tavoittelemallamme tyylisuunnalla vähemmän kilpailua keikkamarkkinoilla. Toivon mukaan. Eipähän tarvitse lyhentää tehtyjä investointeja enää eläkerahoista.

Pari ehdokasta löytyy kuin löytyykin, joskin basisti asustaa Mikkelissä ja me muut Tampereella. Tosin entisenä ammattimuusikkona hän toteaa välin olevan vain "kulhin" luikaus ja reenimatkat iltaisin edestakaisin eivät tuota ongelmaa. Ihailtava ominaisuus. Kaveri on ainakin tosissaan liikkeellä. On ilmeisesti tottunut riiustelemaan vaikka vähän kauempaakin olevan typyn kanssa. Liekö rima korkealla tai sitten tosi epätoivoinen. Se jätettäneen hänen asiakseen.

Toistaiseksi nimetön bändimme on siis nyt kasassa ja alkaa tavoitteiden mukaisen ohjelmiston luominen ja harjoittelu. Tiedossa on pitkiä iltoja kämpällä tehdessämme tiukkoja sovituksia vanhoista biiseistä (lahjattomimmathan aloittavat…). Tästä bändistä ei tule mitään haitaripartiota tanssipaikoille eli perästä kuuluu….

Jos palautteen mukaan kiinnostuneita löytyy voin jatkaa juttua siitä miten pääsemme tästä eteenpäin. Muuten tämä toimikoon yhtenä monista esimerkeistä maineeseenkin yltäneiden bändien alkutaipaleesta. Näin lyhyesti kerrottuna.

Arvostelu

Kommentit