Wanted: Näytä ilmoitus (#200976)
Orkesteri hakee: The Grammers etsii uutta laulajaa! | |
Ilmoittaja: kaippe Lisätty: Tiistaina 18:03 | Voimassa: 02.08.2025 | Lähetä pikaviesti |
* HARD ROCKIA VUODESTA '99 * Säkylässä vuonna 1999 perustettu The Grammers on klassisen rockin pohjoinen soihdunkantaja. Koska perustajajäsenemme, laulaja Hannu Vainionpää on lopettanut musiikkiuransa, etsimme yhtyeelle uutta laulajaa. Olemme julkaisseet 25-vuotisen uramme aikana kahdeksan albumia ja soittaneet satoja keikkoja Suomessa ja ulkomailla. Rakastamme klassista ja raskasta rockia, ja bändi on kuuluisa erittäin hienostuneista ja tarttuvista sävellyksistään. Uudelta laulajalta odotamme korkeaa ääntä ja energiaa. Vuonna 2022 matkustimme Walesin Rockfield-studioon äänittämään kahdeksannen levymme mammuttien jalanjäljissä. 'Rockfield'-albumi nauhoitettiin pääosin livenä ja analogisesti Walesin Monmouthissa Joe Jonesin toimesta ja sen tekemiseen osallistui lopulta lukuisia kansainvälisiä huippumiksaajia ja ammattilaisia. Albumin miksauksista vastasivat Tim Palmer (U2, Pearl Jam, Ozzy Osborne, HIM), Jens Bogren (Amorphis, Kreator, Dimmu Borger, Sepultura), Richardo Borges sekä Nick Brine (Oasis, The Darkness). Albumin on masteroinut Justin Shturtz Sterling Soundilla Nashvillessä. Olemme mukavia jätkiä (joku muukin on joskus näin sanonut) ja siitä ehkä todisteena se kuinka kauan tätä hommaa ollaan suht samalla miehistöllä jauhettu. Levyjä ollaan tehty, sekä Suomessa että ulkomailla keikkailtu ja levytetty, mutta uima-altaat on edelleen hankkimatta. Suurin kaupallinen sukseemme taitaa olla sija 38 Suomen virallisella listalla joskus kymmenen vuotta sitten. Mutta siksihän tätä edelleen tehdään, että musan duunaaminen on vaan niin helvetin hienoa ja hauskaa. Bändi treenaa Turussa, mutta yhteiskuljetus järjestyy myös pääkaunpunkiseudulta. Tule osaksi loistavaa bändiämme ja ota rohkeasti yhteyttä! email: thegrammers@gmail.com https://fanlink.tv/gramfield https://www.facebook.com/thegrammers/ https://www.instagram.com/thegrammersband/ https://thegrammers.com/ | |
Kiinnostus: Ammattilainen Soittokokemus orkestereissa: Yli kaksi vuotta | |
Osasto: Laulajat Paikkakunta: Turku (Länsi-Suomen lääni) |