Muusikoiden.net
16.04.2024
 

Etusivulle
Lue ilmoituksiaUusi ilmoitusHaku
Palaute

Wanted: Näytä ilmoitus


Orkesteri hakee: Rumpalia soittamaan metallia
Lisätty: 05.03.2024
Voimassa: 31.05.2024
Ilmoittaja: Joona4 (#181348)Lähetä pikaviesti »
Metalcore -bändimme etsii riveihinsä rumpalia, joka osaa oppia kappaleita itsenäisesti ja haluaa myös osallistua rumpujen kirjoittamiseen. Tavoitteet musiikin tekemisessä ovat meillä korkeat ja keikoille on kova hinku.

Toivoisimme, että omistat omat rummut ja pystyt opettelemaan kappaleita sekä omissa oloissa, että myös bändin kanssa.

Meidän treenitila löytyy Hyvinkäältä, jossa on pelit ja vehkeet valmiina. Myös rumpuja saa lainata, toiveena toki että omat pellit, pedaalit ja virveli roudattaisiin mukana. Puolet bändistä kulkee treeneihin Jyväskylästä, joten lähtöpaikasta ja matkan varrelta on mahdollista kulkea kimppakyydein paikan päälle esimerkiksi viikonlopun mittaisille treenireissuille. Myös treenaaminen Jyväskylän päässä säännöllisemmin on järjesteltävissä.

Meillä on yksi albumi julkaistuna, toinen albumi kitaroiden äänityksiä vaille valmis ja sen lisäksi yksi EP jo hyvin pitkälle kirjoitettu. Uuden levyn ensimmäisiä singlejä on videoineen tarkoitus julkaista kesän aikana.

Jos kiinnostuit ja/tai haluat tietää lisää sekä kuulla musiikkiamme, niin soita tai laita viestiä numeroon: 050 570 1551

Ystävällisin terveisin,
Joona ja muu bändi

Kiinnostus: Harrastelija
Soittokokemus orkestereissa: Ei kokemusta
Ikä: 18+
Osasto: Rumpalit
Paikkakunta: Hyvinkää (Etelä-Suomen lääni)
Puhelin: 0505701551