 Tarjoan sähköbasson yksityistunteja erityisesti aloittelijoille ja harrastelijoille, mutta myös jo pidemmälle ehtineille. Tunnit suunnittelen toiveiden mukaisesti. Tästä kesäksi mukavaa tekemistä!
Olen 25-vuotias ja opiskelen musiikkipedagogiksi Helsingin Metropolian AMK:ssa. Valmistuin muusikoksi Turun konservatorion pop/jazz linjalta viime keväänä. Bassoa olen soittanut jo lähemmäs 10 vuotta, joista lähes saman verran monenlaisissa eri yhtyeissä. Erityisesti bändisoitto onkin vahvuusaluettani.
Tavoitteena on soittaa tunneilla paljon musiikkia, mutta tehdä myös sinua haastavia harjoituksia. Halutessasi suunnittelen tuntisuunnitelman pidemmälle ajalle, esim. 10 tai 15 viikon jakson.
Ainakin tällaisia asioita voidaan käydä läpi:
- Laajasti erilaisia musiikkityylejä taitotason mukaan
- Vasemman ja oikean käden tekniikkaa
- Erilaisia soittotyylejä, mm. Sormityylillä ja plektralla soitto, slap&pop, palm mute, walking bass
- Korvakuulolta oppimista tavoitteena kokonaan tabulatuureista irtautuminen
- Soundiin vaikuttavia tekijöitä
- Perusasioita bändissä soittamisesta
- Time/Groove
- Oman soiton äänitystä ja analysointia
- Sointuja, asteikoita ja moodeja
- Teoriaa ja nuotinlukua
- Esiintymistä
Pidemmälle ehtineille mm:
- Solistisuutta ja improvisaatiota
- Teknisesti haastavia kappaleita
- Laajasti eri efektien käyttöä
- Lisää teoriaa ja nuotinlukua
Tunteja pidän Helsingin Arabianrannassa 30min, 45min ja 60min pituisina, maltillisella hintatasolla! Tutustumiskäynti 45min on ilmainen, enkä velvoita sitovasti jatkamaan tiettyä määrää kertoja, jos päätät alkaa käymään tunneillani.
Kysymyksiä saa esittää matalalla kynnyksellä, vastaan niihin mielelläni:
+358 50 350 2111 / Juho Korjus
juho.korjus@gmail.com
|