Muusikoiden.net
16.09.2019
 

Etusivulle
Lue ilmoituksiaUusi ilmoitusHaku
Palaute

Wanted: Näytä ilmoitus


Orkesteri hakee: Tule rumpaliksi meidän bändiin!
Lisätty: 12.09.2019
Voimassa: 30.09.2019
Ilmoittaja: nikokorte (#200729)Lähetä pikaviesti »
Kasasimme uuden bändin ja vanhoista ja uusista osista. Tarvitsemme sinut rumpaliksi.

Tavoitetaso: Biisit harjoitellaan ja sovitetaan yhdessä hyvälle mallille ja sitten pientä keikkailua, esim- 2-4 keikkaa vuodessa. Mutta rento meininki ennen kaikkea. Lähtökohtana coverit, mutta jos sävellys/ sanoitusintoa on, niin sitäkin saa toteuttaa.

Tyylilaji on kaksijakoinen. Toisaalta iskelmää / tanssimusiikkia, mutta ei mennä ihan humpan puolelle vaan enemmän beat meininkiä. Toisaalta rock- ja ehkäpä pop klassikoita omalla sovituksella. Eli setti, joka käy esim. yksityiskeikoille. Mennään 4/4 tahtialueella. Yksittäisistä kappaleista vasta osa on valittu, joten tähän pääsee vaikuttamaan.

Suurin osa meistä on soittanut aiemmin keikkailevissa kokoonpanoissa, mutta se ei ole ehdoton edellytys. Tärkeintä on oikea asenne ja oman soittimen hallinta.

Tarjoamme sinulle hyvät soittokaverit, huonoa huumoria ja mukavan bändikämppäyhteisön. Sekä tietysti mahdollisuuden kehittyä musiikillisesti.

Treenikämppä sijaitsee Vantaan Vetokujalla hyvien liikenneyhteyksien varrella. Kämppä käytössä 3 pv / viikko ja rummut saa jättää sinne huoletta, sillä paikalla on kulunvalvonta ja kamerat.

Alustavan biisilistan saa maililla. Yhteyttä puhelimella maililla tai pikaviestillä.

Terveisin, Niko Korte

Kiinnostus: Harrastelija
Soittokokemus orkestereissa: Yli vuoden
Ikä: me ollaan 25-40
Osasto: Rumpalit
Paikkakunta: Vantaa (Etelä-Suomen lääni)
Puhelin: 0503144544
 

 Copyright ©1999-2019, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.  
Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti