Wanted: Näytä ilmoitus (#202310)


Orkesteri hakee: Jalmik artisti hakee rumpalia
Ilmoittaja: Jalmik (#244889)
Lisätty: Keskiviikkona 17:59   |   Voimassa: 16.06.2025
Lähetä pikaviesti 
Wanted (#202310)Ollaan koottu bändi Jalmik artistinimen alle eli soitetaan näitä biisejä yhdessä. Valmiiksi löytyy Laulaja (+akustinen/koskettimisto), sähkökitaristi sekä basisti.

Haetaan siis rumpalia! Bändijäsenet on 27-30+ hujakoilla eli ikähaarukka voisi olla 20-35. Tärkeintä olisi että toimintaan löytyisi motivaatiota ja aikaa. Tietysti myös jonkinlainen perustaso rumpujen soittoon tarvitsee olla.

Julkaistuja kappaleita löytyy jo valmiiksi ja kirjoitan parhaillaan lisää, joten biisejä tulee kyllä keikkailua varten tarpeeksi lähiaikoina.

Bändin toiminta on tarkoitettu enemmän biisien soittamiseen livenä eli tulevaisuudessa keikkailuun. Treenikämppä löytyy Raumalta (löytyy rummut ja pa-laitteet yms). Ei haittaa vaikka olisit toisesta paikkakunnasta - myös muita bändijäseniä matkustaa kauempaa treeneihin. Treenejä pidetään näillä näkymin 1-2kk välein.

Tarkoitus on ensin rauhassa harjoitella kappaleet hyvään kuntoon ja pikku hiljaa lisätä keikkoja ja toivottavasti jatkuvasti kasvattaa/parantaa toimintaa.

Jatkossa saatan myös ottaa bändijäseniä mukaan joidenkin kappaleiden luomiseen jos sellaista haluaa koittaa.

Tällä hetkellä julkaistuja kappaleita voi kuunnella -->
Spotify: https://open.spotify.com/artist/0Cv … Bci18YuLn?si=APXqwfbSQUqUOxdO4Fl1LQ
Youtube:
https://www.youtube.com/watch?v=sTnzaQlruV8&ab_channel=Jalmik-Topic

Ota yhteyttä:
sähköposti: jalmik.official@outlook.com
puh. 0451109951
Kiinnostus: Puoliammattilainen
Soittokokemus orkestereissa: Yli puoli vuotta
Ikä: 27
Osasto: Rumpalit
Paikkakunta: Rauma (Länsi-Suomen lääni)
Sähköposti: jalmik.official@outlook.com
Internet: https://open.spotify.c … aVnBci18YuLn?si=eUrv_Q