Wanted: Näytä ilmoitus (#202161)
Orkesteri hakee: Secondhand Salvation etsii basistia | |
Ilmoittaja: artal Lisätty: 27.04.2025 12:49 | Voimassa: 31.05.2025 | Lähetä pikaviesti |
![]() SHS on julkaisemassa juuri ensimmäistä EP:tään. Omia kappaleita on tehty noin levyllisen verran ja keikkoja soitettu muutamia. Musiikkityyli on varsin monipuolista, biiseissä on vaikutteita punkista, post-punkista, goottijutuista ja monesta muusta. Yleisesti kuitenkin tummasävyistä, dramaattista ja energistä musiikkia pyrimme tekemään. Kiinnostuneille on tarjolla biisinäytteitä tulevalta EP:ltä kyllä. Toiminta on aktiivista, eli haluaisimme jäsenen, joka pystyy säännölliseen viikottaiseen treenaamiseen. Olemme päivätöissä käyviä ihmisiä, eli treenit sijoittuvat iltoihin tai viikonlopulle. Toivoisimme kohtuullista oman instrumentin hallintaa, mutta mitään virtuoosia ei tarvita. Toiveissa myös, että pystyt ja olet innostunut itse sovittamaan bassolinjoja biiseihin ja jaksat ottaa haltuun jo tehdyt biisit. Bändissä pääsee halutessaan kirjoittamaan sävellyksiä ja sanoituksia ja kaikkien ideat huomioidaan ja niitä pyritään toteuttamaan. Meitä on tällä hetkellä kolme (rumpali, kitaristi ja laulaja). Haemme täydennyksenä parhaillaan myös kosketinsoittajaa (laulaja on tähän saakka soittanut myös pieniä kosketinosuuksia). Uuden jäsenen sukupuolella ja iällä ei ole väliä. Me olemme 30-50-vuotiaita. Bändillä on jaettu treenis Pasilassa, Triplan lähellä. Toivomme mahdollisuutta osallistua treeniksen vuokran maksamiseen, kunhan alkuun päästään. Kunnianhimon taso on päästä säännöllisehköön keikkailuun ja julkaista lisää omaa musiikkia, eli toivomme mahdollisuutta satunnaisiin iltakeikkoihin sekä studiohommien kuluihin osallistumiseen kohtuullisissa määrin. Bändin somet löytyvät täältä: https://www.facebook.com/2ndhandsalvation https://www.instagram.com/2ndhandsalvation/ Yhteyttä voi ottaa sähköpostitse, WhatsAppilla tai pikaviestillä. Kysele rohkeasti, jos kiinnostaa päästä kivaan, eteenpäin pyrkivään porukaan. | |
Kiinnostus: Harrastelija Soittokokemus orkestereissa: Yli puoli vuotta Ikä: 0-99 | |
Osasto: Basistit Paikkakunta: Helsinki (Etelä-Suomen lääni) Puhelin: 0405573114 Sähköposti: arto.alho@gmail.com |