Muusikoiden.net - Keskustelu
Kirjoittaja:Pop Corn
Alue:Yleistä keskustelua musiikista
Aihe:Angstia, feelingoodia ja muita avautumisia
Aika:04.05.2011 15:49
Entropia666: Tuohon keikoilla käyntiin kyllä ei auta kuin se keikoilla käynti. Eikun kylmänviilesti vaan lavalle vetämään. Ei sitä banomaisteriksikaan kehity runkkaamalla.
 
Kyllähän se hjunkkaaminen on hyvää treeniä. Siinä oppii instrumentin hallintaa. Sitten kun flaksi käy, ei mee laagista ihan reisille.
 
hola gibson: Muutamat henkilöt ovat saaneet todella vääristyneen kuvan taidoistani kun eivät tiedä minkä tasoisesta soittajasta on kyse. Kun kerron että soitan päivittäin, se saatetaan ymmärtää niin että soitan kuin Laiho. Kun kerron että opettelen yhtä cover-biisiä, se ymmärretään että soitan se melkein paremmin kuin alkuperäinen esittäjä. Kun kerron että nauhoittelen omia biisejä, niiden oletetaan olevan elämää suurempia hittejä.
 
Tää on just vaikea asia meille suomalaisille. Paljon on sellaisia jotka harrastavat/tekevät jotain juttua eivätkä asiasta juuri hiisku, ja jos hiiskuvatkin vähettelevät aina kykynsä ja taitonsa maanrakoon, vaikka ovat itseasiassa todella hyviä siinä mitä tekevät. Tää on ollut meille se oletusmoodi aina, ja ihmiset ikäänkuin odottavat tällaista käytöstä. Käytännössä se menee näin: Jos sanot: "Soitan kitaraa ja äänitän biisejä, mutta olen tosi paska soittaja ja biisini ovat syvältä", ihmiset ajattelevat että vau, sen täytyy olla tosi hyvä, kun se kerran uskalsi kertoa. Jos taas sanot: "Soitan kitaraa ja teen biisejä", niin ihmiset automaagisesti ajattelevat että nyt on tosi pro-jäbä kyseessä.

Suomalaiset ovat vain aika vaatimattomia, ja vaatimatonta käytöstä odotetaan. Niin se vain menee. Siksi ehkä se pienimmän riesan tie on olla huutelematta tekemisistään liikoja. Eikä se tuolla maailmallakaan loppujen lopuksi kovin huono käytösmalli ole; parempi on aina yllättää ihmiset positiivisesti kyvyillään, kuin pettää odotukset.
 
You talk the talk, but can you walk the walk? Ei ne jenkitkään meistä kovin paljon poikkea.
Copyright ©1999-2024, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
https://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=1&t=200806