Muusikoiden.net - Keskustelu
Kirjoittaja:okabass
Alue:Tanssimusiikki
Aihe:Kotivalo
Aika:12.03.2011 17:34   (muokattu 12.03.2011 17:42)
clave: Tunnen miehen... on lahtelainen laulaja-soittaja. Aikanaan 80-luvulla kierteli samoja turkuviihteen paikkoja kuin mekin. Joskus kun oltiin samassa kaupungissa eri räkälässä keikalla piti bilettää. Näin myös kerran Joensuussa. Kun sieltä sitten pariviikkoisen rupeaman jälkeen palailimme (jostain syystä piti lähteä jo viimeisen keikan jälkeen) jossain Imatran paikkeilla, niin taustapeilistä huomasin, että joku paku aikoo ohittaa. En siihen sen enempää kiinnittänyt huomiota mutta kun vilkaisin vasemmalle auton ollessa rinnalla ohittavan auton ikkunan täytti iso valkoinen perse. Se kuului bändin basistille, taustalla virnisteli Kotialho. Vauhdilla menivät ohitse.
 
Tapaukseen liittyy muistaakseni vielä se, että kun pysähdyimme seuraavalle huoltoasemalle, niin siellä oli kahvilla joku paikallinen taksikuski naama aivan punaisena ja tikahtumisillaan naurusta. Hän kertoi, että oli nähnyt tilanteen.
 
Ps. Ja ahterin väittäminen vääryytellä isoksi on mitä hävittömintä panettelua.
Copyright ©1999-2024, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
https://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=6&t=67519