Muusikoiden.net - Keskustelu
Kirjoittaja:Ultrasonido
Alue:Yleistä keskustelua musiikista
Aihe:Urautuminen
Aika:09.03.2011 10:39   (muokattu 09.03.2011 10:53)
Bingo: Onko olemassa mitään keinoa tai tekniikoita millä välttää urautuminen ja päästä siihen inspiroituneeseen mielentilaan?
 
Loistava kysymys. Kyllä lapsenkaltaisen taitais tuossakin asiassa olla taivasten valtakunta sano. Itsekin tulee tuota mietittyä ja olen kuunnellut tarkkaan kun joku sanoo keinon keksineensä. Perinteisestihän moni taiteilija on hakeutunut yksinäisyyteen, kellariin tai luontoon. Nykyään näiden konstien tieteellisiä perusteluja on haettu siitä että kun aktivoidaan oikeaa aivopuoliskoa, eikä rationaalisempaa vasenta päästään paremmin luovaan tilaan. Betty Edwards on ainakin tehnyt jotain kirjoja aiheesta muistaakseni. Yksi tuttu taidemaalari sanoi maalaavansa aina huoneessa jossa ei ole kelloa, eikä pätkääkään tekstiä tai numeroita näkyvillä tai liikaa symmetrisiä elementtejä kuten palloja ja neliöitä, eikä myöskään kuuntele taustamusiikkia tai radiota kielellä jota ymmärtää. Ajatuksena tuo sama rationaalisten asioiden sulkeminen pois mielestä. Luonnossa esiintyvät muodothan vaikuttaa aivoihin ihan eri lailla kuin ihmisten tekemät rakennelmat. Samoin ihan eri lailla mieli reagoi nähdessään jotain uutta kuin nähdessään joka päivä tismalleen saman työmatkan ja lähikaupan. Liekö vuodenaikojen vaihtelu tässä suomalaisten taiteilijoiden puolella.
 
Sävellajin, parin nuotin tai soinnun arpominen jollain tavalla on tainnut olla aika tunnettu keino Mozartin ajasta lähtien. John Lennon taisi joskus tehdä sanoituksia leikaten eri lehdistä summissa paloja ja käyttäen niissä näkyviä sanoja ja lauseita pohjana. Empiirisesti tuota vaikutusta voi kokeilla pyytämällä ketä tahansa kirjoittamaan runo 3 minuutissa. Sitten jos saa runon tehtyä tai jos ei mitään synny, antaa kaksi satunnaista sanaa, ja pyytää kirjoittamaan vaikka 10 sanan runo joka sisältää nuo kaksi sanaa. Jälkimmäisellä metodilla lähes jokainen saa runon helposti aikaiseksi ja vieläpä nopeammin. Ja jos ei ole paljon runoja kirjoittanut, se saattaa olla myös paljon omaperäisempi kuin se eka vapaasti tehty runo.
 
Oma kokemukseni on se että kaikki asioiden eri lailla kuin yleensä tekeminen ja miettiminen päivän aikana edistää uusia ideoita. Tässä tulee tietysti rajansa vastaan sille mikä on yleisesti hyväksyttyä mutta sen ei saa antaa rajoittaa liikaa. Käytä veistä lusikkana, Mieti mitä ääniä joku muu(aivan kuka tahansa) soittaisi tiettyyn kohtaan, keksi sanoille uusia merkityksiä, keksi nuoteille persoonallisuuksia, käännä puolivalmis säkeistö takaperin, käytä hattuja tohveleina. Voi vaikka miettiä mitä maneereita on musiikin tekemiseen muodostunut ja sitten miettiä mikä olisi niiden vastakohta, tai että voisiko niitä maneereja jotenkin korostaa aivan yli, Kaikkea sellasta abstraktia. Bändikämpälle voi pultata sohvan kattoon ja kattolampun lattiaan...
 
Jos soittimesta katkeaa kieli tai pari, kannattaa sitä soitella päivä tai pari vajailla kielillä(jos mahdollista) voi tulla ideoita. Komppaan myös tuota monenlaisen musiikin kuuntelua, vaikutteita tulee imeä jatkuvasti, luovuus on kuitenkin yleensä enempi asioiden uudelleen järjestelyä kuin tyhjästä tekemistä. Siksi niitä asioita pitää kuulla, jotta voi järjestellä. Aika paljon aiheesta on kirjoitettu joten kannatta myös lukea luovasta ajattelusta. Varmaan tärkeintä olla näissäkään konsteissa urautumatta, vaan löytää aina uusia näkökulmia.
 
En tiedä vastasiko kysymyksesi yhtään tähän vastaukseeni mutta kerron kuitenkin vielä tämän:
 
Eräs kirjailija muisteli lapsuuttaan ja sanoi että äitinsä sanoi hänelle usein aamulla että "hanki tänään yksi muisto". Sitten kun hän tuli kotiin piti tuo muisto kertoa äitille omin sanoin.
 
Edit: Huumeista en suosittele ketään luovuutta etsimään. Joillakin varmasti auttavat ajatuksien uudelleen järjestelyä, mutta silloinkin se luovuus syntyy ihmisessä itsessään joten väittäisin että pitkällä tähtäimellä on fiksumpaa keksiä luovempia ratkaisuja. Usein surkea katsella niitä jotka olivat tosi "luovia" 20-30 vuotta sitten ;-)
Copyright ©1999-2018, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
https://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=1&t=199185