Muusikoiden.net - Keskustelu
Kirjoittaja:kkallio
Alue:Livetoiminta
Aihe:Korvamonitoroinnin hankkiminen
Aika:20.10.2010 12:02
Pitääkö sen ehdottomasti olla langaton?
Harrastekäyttöön vallan mainioksi ja toimivaksi paletiksi ainakin meikäläisellä on osoittautunut - piuha mikseriltä, napit,
Toimii. Kuulee ittensä ja muut. Halpa. Hyvä.

Minust kuulonsuojaus, eli tulpat ja monitorointi on kumminkin kaks eri asiaa. Korvanappeja voi käyttää ihan semmoisenaan sen kuuluvuuden vuoksi, vaikka ei ois mitään tarvetta tulppiin. Mut jos on tarve lyödä tulpat korviin, ni sit se monitorointikin tarttee jollain tapaa ratkaista.


Sama konsti rahikaisella. Mikseriltä halutut kanavat ryhmään x. Ryhmän lähdöstä piuhaa pitkin kuulokevahvistimeen ja siitä korvanappehin. Ne eristävät muuta lavamelua sopivasti. (vaihdettavat "tiivistet"). Kuulonsuojaus ja monitorointi onnistuu mielestäni samalla kertaa.
Koemielessä ostetuissa T-bonen halpisnapeissa ääni on kuin puhelimesta, mutta eihän sitä lavalla konsertissa olla. Tilapäisestä ratkaisusta tuli pysyvä.
Oli noissa napeissa totuttelemisensa. Ovat sitten langalla tai ilman. Siksi voisi olla harkinnan arvoinen juttu kokeilla ensin langallisia, ja jos niiden kanssa pärjää, panostaa sitten laatuun. Eri juttu varmaan on, jos esiintyminen vaatii liikkumista jne. Oma kokemukseni on harrastuspohjaisen tanssimusiikin soittamisen saralta.
Copyright ©1999-2017, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
https://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=50&t=194875