Muusikoiden.net - Keskustelu
Kirjoittaja:Tasmaani
Alue:Keskustelua raskaammasta musiikista
Aihe:Thence (sis. Shade Empiren jäseniä) julkaisee debyyttialbumin
Aika:05.10.2010 19:59
Shade Empire yhtyeestä paremmin tunnetut Juha Sirkkiä ja Erno Räsänen julkaisevat uuden albumin. Thence- nimen alla tehtyä albumia voisi kuvailla yhdistelmäksi rockia, metallia, progea ja myös ripaus jazzia sekä bluesia. Paremmin suuntaviivoja tarjoilevat ehkä yhtyeet kuten Katatonia, Anathema, Porcupine Tree ja Pink Floyd.
 
Thence on perustettu jo vuonna 2003, mutta vasta nyt aika oli otollinen täyspitkälle julkaisulle. These Stones Cry From The Earth on yhtyeen debyyttialbumi ja kyseessä on lähes tunnin mittainen eepos sisältäen ainoastaan yhden kappaleen.
 
Albumi on nauhoitettu ja sävelletty vuoden 2009 aikana. Rumpunauhoituksista vastasi Sami Niittykoski (Shade Empire, Silentium, Morian..). Äänimaailman miksasi Aksu Hanttu (Entwine, Poisonblack, Korpiklaani..) ja masteroinnista huolehti Noisework Productionsin Hannu Honkonen.
 
Koska ja kuka albumin julkaisee, on vielä auki, mutta alustava julkaisuaikataulu ajoittunee kuluvan vuoden loppuun/ensi vuoden alkuun. Kotisivuilla on kuitenkin jo nähtävillä ja kuultavilla teaseria albumista.
 
Thence:
 
Juha Sirkkiä - Laulu, kitarat, basso, koskettimet
Erno Räsänen - Rummut, perkussiot, 12-kielinen
 
www.thence-ambience.com
Copyright ©1999-2024, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
https://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=44&t=194476