Muusikoiden.net - Keskustelu
Kirjoittaja:Joodas
Alue:Elektroniikka ja soitinrakennus
Aihe:Uusi kaula kitaraan
Aika:03.08.2010 13:04
Eli on päässyt tuon Ibanezin raatoni kanssa käymään niin että kaula on nyt varmaankin sitten elänyt elämänsä. Muutamien ilkeiden kitaran kaatumisien, kolahduksien ja kaikenlaisen muunki damagen seurauksena kaula ensin haljennut parista kohtaa aivan kaulan ja lavan liitoskohdan tienoilta. Ensimmäinen halkeama räsähti kokonaan auki joskus keväällä, sen kuitenkin sain korjattua puuliimalla ja tarkalla puristuksella entisen veroiseksi. Nyt kuitenki pari päivää sitten onnistui tuo toinenkin halkeama räsähtämään kunnolla auki kera ihanan "krakskruts" äänen, kun kaveri rojahti kitaran päälle. Sitä on nyt samanlaisella liimauksella yritetty korjata kuin aiemmin, mutta aikalailla tuloksetta. Intonaatio on aivan päin vittua, kielet kaulan yläpäästä melko korkealla ja muutenkin soittotuntuma melko vinksahtaneen oloinen. Liimaus siis jotenki mennyt päin vittua, ja muutenki kaula kärsinyt tuossa varmaan aika tuhottomasti.
 
Rupesinki tässä sitten miettimään, että mitä maksaisi kaulan sekä otelaudan teetättäminen jollakin asiansa osaavalla täysin omien speksien mukaan. Haluaisin siis mittojen osalta melkolailla täysin vanhaa kaulaa vastaavan uuden lukuunottamatta reverse lapaa, vaahteraotelautaa (entinen oli eebenpuuta) ja erilaisia otelautakuvioita (vanhat olivat tavalliset pisteet).
 
Kyseessä siis Jemin kaula, täältä lisäinfoa minkälainen http://www.jemsite.com/jem/necks.htm
Copyright ©1999-2024, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
https://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=31&t=192717